Tätä jälkimmäistä "nöyryydessään ylimyksellisyytensä vähitellen paljastava" -vakoojatarinaa edustaa myös ruotsalaisittain erinomaisen eksoottinen Salaliitto Kairossa (2022). Elokuvan suomalainen ja amerikkalainen (Cairo Conspiracy) nimi ovat aivan järjettömiä vihjaillessaan genrepitoiseen vakoojatarinaan. Sitä tämä ei ole. Onneksi.
Sen sijaan kansainväliseen levitykseen käytetty nimi Boy from Heaven kertoo jo kaiken siitä, miten ikiaikaisesta tarinasta tässä oikeasti onkaan kysymys – ja että ne genre-elementit ovat tässä aivan toissijaisia. Halvan kaupalliset nimivalinnat selittää sekin, että elokuvan tuotanto on ollut verraten monikansallinen (myös suomalaista rahaa näkyy olleen mukana) ja pelkkänä festari- eli taidefilminä tämä ei toisi rahaa sijoittajilleen.
Kuvauksena islamilaisen yliopiston, egyptiläisen Al-Azharin, opiskelijaelämästä elokuva on jo sellaisenaan katsomisen arvoinen poikkeus kaikkeen mitä yleensä nähdään arabimaailmaan sijoittuvissa filmeissä. Keskeinen interiööri, valtava moskeija pihoineen ja komeine saleineen, on kuvattu Istanbulissa, mutta ulkokuvat luovat uskottavan vaikutelman Kairosta.
Egyptiläisen yhteiskunnan maallisen, sotilaallisen ja uskonnollisen vallan kamppailusta elokuva antaa toisaalta pinnallisen, jopa lapsellisen mustavalkoisen selonteon. Toisaalta uskon ja uskonnon rituaalisuutta kuvataan tapahtumina niin realistisen oloisesti, ettei maallikkokatsojalle ole oikeastaan väliäkään antaako elokuva kohtuuttoman pinnallisen selonteon myös islamista.
Korkeasti oppineiden sheikkien, eräänlaisten professorien opetukset koostuvat tämän sisäpiirikuvauksen mukaan pelkistä korupuheisista sitaateista eikä tarinan päähenkilö kaikessa vakaamielisessä moraalissaan nosta hänkään esille mitään teologisesti syvämietteistä... vaikka elokuvan juonessa kirjallinen vs luonnollinen uskonoppineisuus on lopulta se käänteentekevin asia.
Pyhien ja kirottujen kirjojen toistuva jaottelu toi mieleen, että tämähän on kuin islamilainen versio Harry Potterista, jonka ainoa tehtävä tässä maailmassa on valita oikea velhokoulun faktio! Sen kamalammalta ei vaikuta se elokuvan nimessä lupailtu salaliittokaan kuin harrypotterimaiset teinijuonittelut!
Vain yksi olennainen asia tästä hyveellisen vakoojan henkilökuvasta puuttuu ja se on draama. Asiat vain tapahtuvat päähenkilö Adamille ja hän selviää niistä osoittamalla rohkeutta ja poliittista nokkeluutta, mikä sinällään kantaa nopeakäänteistä tarinaa hyvin eteenpäin. Mutta Adamin valinnat ovat kaikki reaktiivisia valintoja, eivät draamaa virittäviä eli aktiivisia valintoja.
Kahdessa kohtaa elokuvaa tuntuu, että käsikirjoittajat ovat ratkaisseet
juonenkulun helpoimman oikotien avulla sen sijaan, että olisivat
herättäneet edes HIEMAN odotuksia siitä, mitä Adam valitsee
seuraavaksi. Sankarin passiivisuus tekee, mielestäni, Adamista väärällä tavalla arvoituksellisen hahmon. Niin tärkeitä kuin tällaiset poliittista ja uskonnollista korruptiota käsittelevät elokuvat ovatkin, niihin toivoisi jotain ajankohtaisempaa kritiikkiä kuin 1400-2000 vuotta vanhat sadut. Yksi ainoa kuvaviite hallitsevaan (2014–) presidenttiin ei sitä tee.
Tuloksena on poliittinen jännitysfilmi, jossa ei ole politisointia eikä actionia eikä pahemmin väkivaltaakaan, ja joka tuntuu vähän liiankin ennalta-arvattavalta enimmän aikaa. Vain viimeinen neljännes yllättää katsojan vieden tarinan ihan eri suuntaan kuin genrefilmin vakoojatarina menisi, mikä on toki miellyttävää sinänsä... Ja silti jotain aiheensa yläpuolelle kohottavaa loppukommenttia jää kaipaamaan, edes Egyptin tulevaisuudesta jos ei islamin.
Egyptiläis-ruotsalainen ohjaaja Tarik Saleh näkyy ohjanneen aiemminkin egyptiläistä korruptiota käsitelleen elokuvan (The Nile Hilton Incident, 2017) sekä tehneen myös ihan oikean, Chris Pinen tähdittämän action-trillerin (The Contractor), joka sekin sai koronalimbon jälkeen ensi-iltansa 2022. Mutta siitä tuskin puhutaankaan samana päivänä kuin tästä kairolaisten velho-oppilaiden tarinasta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti