KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



torstai 9. heinäkuuta 2020

Tallinnassa Eurooppaa simuloimassa


Keväällä lockdownin aikaan taisin toivoa lapsemme tavoin, että kesälle riittäisi kun pääsisi mökille, ja ehkä uimaan meressä. Toive palautui mieleen siinä vaiheessa, kun laiva puolivälissä Suomenlahtea alkoi jysähdellä jyrkästi lounaan puolelta tuleviin aaltoihin. Että ehkä tässä vielä päästään uimaan meressä. Se olisi hybriksen hinta, kun tappavan epidemian valtaamassa maailmassa kehtaa toivoa pääsevänsä merenrantalomalle.

Laiva tietysti selvisi Tallinnaan saakka turvallisesti. Edes aallokko ei ollut läheskään niin paha kuin viime joulukuussa Jaakon kanssa tehdyllä kaljoittelumatkalla. Puuskittainen tuuli vain tekee merestä pelottavan dramaattisen. Jää valittavaksi, istuuko sisällä laivan baarissa väistelemässä virus-tartuntoja vai ulkona laivan kannella napsimassa kahvilikööriä pelkoonsa. Väitän kyllä, että Pohjanmeren ylityksistä on jäänyt sellainen peruskammo keinuviin laivoihin, ettei sitä tavallisella risteilyturistilla osaisikaan olla.

Mutta Tallinna itsessään oli oikeastaan kauheampi kuin meri. Kaduilla, etenkin turistivyöhykkeellä, oli hiljaisempaa kuin mitä olen koskaan nähnyt. Olin kuvitellut matkan Tallinnaan olevan riittävä simulaatio eurooppalaisesta citymatkailusta, mutta enemmän se tuntui kuin olisi statistina Järvi-Laturin "Tallinnan pimeys" -elokuvassa.

Hotellikin oli omituinen. Steriilin siisti ja modernisoitu entinen tehdasrakennus, vähintään sata huonetta, mutta vain kourallinen turisteja. Pitkät tyhjät käytävät. Onneksi vierailu Jaakon suosittelemassa helvettiravintolassa (siis Porgussa) oli jälleen pelastava kokemus: maittavaa ruokaa, hienoa olutta, aidon ystävällinen palvelu. Fantsuinen talviloukko keskellä kesää.

Mutta tietenkään matkan omituisuus ei jäänyt siihen, että palaa hotellihuoneeseen juomaan marketin hyllystä haettuja laatukaljoja. Ylen iltauutisissa kerrottiin Tallinkin laivalla levinneistä tartunnoista, ja silti Ylen toimittaja (Nicklas Wancke) vain naureksi uutisia seuranneessa aamu-tv-mainoksessa: ketkäs uskaltavat seuraavaksi lähteä laivaristeilylle?

Siis: Suomessa tv-toimittaja voi pitää tappavaa epidemiaa VITSINÄ, samalla kun kaikki muut tv-kanavat ovat täynnä uutisia epidemian aiheuttamista ennätyskuolemista?
 

Pelastuslaiva irtoaa mustavalkoiseksi muuttuneesta Tallinnasta.


Kun laiva irtosi satamasta seuraavana aamuna, tuntui merikin jo tyyneltä verrattuna siihen, millaisen sairaan kupruisen mantereen tunsi jättävänsä taakseen. Matkustajia laivalla ei ollut senkään vertaa kuin edellisenä päivänä. Takakannella oli mukava istua ilman likööriäkin, aurinko pilkisteli pilvistyneen mantereen päältä ja poltti otsani karrelle. Kuuntelin ämppäriltä "Olive Kitteridgeä" äänikirjana. Se loppui juuri kun saavuttiin Länsiterminaalille.

Kävelin terminaalilta juna-asemalle kaljalootaa raahaten. Helsingissä oli jo oikea kesäpäivä, kadut täynnä sitä elämää joka Tallinnasta oli kadonnut, raitiovaunut kuljettivat suomalaisia alennusmyynteihin. Varmaan ne naureksivat kuten Ylen toimittaja ja löivät vetoa vaihtorahoistaan, että tuleekohan Intiassa vai Amerikassa uusi ruttoennätys.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti