Kirjan oikein hinta / arvo?

Vaikka en ole bibliofiili enkä kerää edes spefi-teoksia, kirjat ovat elämäni tärkein asia. Olen ajatellut, että jokainen päivä kun löytää jonkin uuden kirjan ja tuo sen kotiin, tuntuu kuin olisi tuonut sen päivänkin kotiin ja osaksi elämäänsä.

Silti en osaisi antaa vähäisintäkään vastausta suurimpaan kysymykseen, mikä on kirjan oikein hinta suhteessa sen arvoon. Sen sijaan tiedän, miten järjettöminä näyttäytyvät omat täpötäydet kirjahyllymme, kun on nähnyt kuolinpesän tuhansien kirjojen kokoelmat ja sen miten ne eivät lopulta kelpaa kellekään. Eivätkä riitä yksittäisen ihmisen kulttuuriperintönä miksikään museoksi tai muistoaarteeksi. Eivätkä, varsinkaan, pelasta ketään elävien kirjoihin.

Mitä isommaksi hyllypinot kasvavat, sitä vaikeampi kirjoista on luopuakaan. Tämä lumipalloefekti ei lupaa hyvää. Eikä kellään ole näiden yksityiskokoelmien mammuttitautiin ratkaisuakaan. Paikalliskirjastot kuulostavat hyvältä, mutta on helpompi ostaa tarvittu pokkari kuudella eurolla nettidivarista (kuten kesäkuussa LeGuinia, postimaksuineen) kuin kysellä sellaista jossain kaukaisessa kaupungissa olevasta spefi-kirjastosta.

Eilen (10.7.)) Helsingissä divarikierroksella satuin kuulemaan opettavaisen keskustelun. Joku asiakas yritti myydä divarin omistajalle teosta, josta netissä pyydettiin 200 euroa. Divarin pitäjä, muuten hyvin tyyni intellektuelli, hermostui. Hän selitti asiakkaalle, että Orimattilasta käsin toimiva Finlandia-kirja hinnoittelee harvinaiseksi katsomansa teokset riippumatta muista toimijoista, koska katsoo olevansa Pohjoismaiden suurin nettidivari. Ja kun Finlandia-kirja on laittanut hinnaksi 200 euroa, on eräskin arvovaltainen hesalainen divari mennyt perässä. Näin kirjan hinta nettiselailussa näyttää olevan vakiintunut niin korkealle, että jokainen tarraa omaan kappaleeseensa uskoen sen kovinkin arvokkaaksi.

Kyseisen teoksen "todellinen" hinta (ja arvo), selitti divarin pitäjä, on siis huomattavasti pienempi. Hän voisi ostaa sen asiakkaalta 20 (!) eurolla ja myydä ehkä 50 eurolla, mutta sellainen, hän muotoili huolellisesti, ei ollut hänen divarinsa "toimintaperiaate". Sen sijaan hän ehdotti, että kirja laitettaisiin myyntitilille 80 euron hintaan, mistä kauppa ottaisi myydessä puolet.

Hyllyjen välissä kuljeksiessa mietin, että mitähän kirjabisneksessä tapahtuu seuraavaksi, jahka kirjakaupat katoavat ja tilalla on enää pelkkiä divareita? Ainakin "divari" kuulostaa kovin matalalta verrattuna siihen, miten korkealle tuon eilen kohtaamani kirjapyhätön vastaisuudessa reittaan.

Ja mitäkö minä heiltä sitten ostin? En mitään.

Katselin kyllä "History of Prostitution" -kirjaa, joka olisi maksanut 8 euroa, vähemmän kuin iso tuoppi olutta hesalaisessa bistrossa. Mutta ajattelin, että sellaista lukisin kuitenkin vain samalla tavoin kuin mitä jotkut lukevat selailemalla iltalehtiä.

Sen sijaan löysin Almodovarin "Pornotähden", ilmaiseksi kierrätyslootasta. Istuin lukemaan kaikki rankat muistelmat, pidin sadetta Tuomiokirkon kupeessa ja nappailin 6 euron omenaviiniä. Illalla menin elokuva-arkistoon katsomaan ranskalaisia taidefilmejä. Rivit jäivät vajaiksi kuin Peitsamon riimit.

Sellainen kirjapäivä Helsingissä se.