KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA

8.12. Tallinnassa Jaakon kanssa
21.-26.12. Savossa mökillä
31.12.-3.1. Tukholmassa Saaran kanssa
26.1.2019 Juhlakattaus-näytelmässä (Tukkateatteri)
2.2.-13.4. Dekkarityöpaja työväenopistossa



sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Sotakirjallisuuden klassikot


Kesän myötä tietokirjan tekeminen on hidastunut yhtä lailla kuin romaanien suunnitteleminen. Ei rahaa, ei velvoitteita, ei motivaatiota, ei odotuksia. Vain raha stabiloi merkityksen merkityksiä tässä maailmassa. Raha tai maineen odotus, mikä on käytännössä sama asia. Tästä kaikesta pitäisi laatia sukupolvioppi. Sen pitäisi olla yhtä olennainen oppiala kuin sukupuolioppi. Miksi ei ole?

Axun käsikirjoituksen työstäminen saattaa tosin edetä heinäkuussa, pitkästä aikaa. Joten sukupolvioppiin voisi lisätä, että myös kuolema kummasti stabiloi merkityksen merkityksiä.

Luen kyllä edelleen sotaan liittyviä tietokirjoja, muttei niissäkään ole enää erityisiä avainteoksia odotettavissa kirjallisuushistorian kannalta, vaan täydentämään harsoisia tietojani sotahistoriasta. En esimerkiksi tiennyt, että 1700-luvun puolivälin siirtomaasotaa on kutsuttu myös "ensimmäiseksi maailmansodaksi", koska sotahan levittäytyi globaaliksi.

Sotakirjallisuuden lajihistorian tekee vaikeaksi sekin, että se on eriytynyt kansallisiin kaanoneihin 1900-luvulla. Jonkinlaiseksi oheislukemistoksi voisi ehdottaa niitä teoksia, jotka ovat mukavasti luettavissa, mutta eivät tunnu koulukiusaamiselta, kuten Ilias tai Aeneaan taru. Tässä top10-joukossa muutamat teokset sentään voivat avartaa käsityksiä sotaproosan estetiikasta:
  • Stendhal: Parman kartusiaaniluostari (1839) - Napoleonin sodat
  • Leo Tolstoi: Sota ja rauha (1865-69) - Napoleonin sodat
  • Stephen Crane: Punainen kunniamerkki (1895) - USA:n sisällissota
  • Ernst Jünger: Teräsmyrskyssä (1920) - I maailmansota
  • Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta (1928) - I maailmansota
  • Jaroslav Hasek: Kunnon sotamies Svejk (1932-33) - I maailmansota
  • Primo Levi: Tällainenko on ihminen? (1947) - II maailmansota
  • Norman Mailer: Alastomat ja kuolleet (1948) - II maailmansota
  • Vasili Grossman: Elämä ja kohtalo (1980) - II maailmansota
  • Tim O'Brien: "Kantamukset"-novelli (1990) - Vietnamin sota

Noista Grossman ja O'Brien ovat olleet itselleni isoimmat yllätykset. Grossmanin teosta on kehuttu jopa 1900-luvun "Sota ja rauhaksi", mutta se on jo raskasta liioittelua; romaanina se on kuin olkikeko verrattuna Tolstoin teoksen tiiviyteen ja ironiantajuun. O'Brienin koko novellikokoelman (The Things They Carried) taas voisi suositella suomennettavaksi aivan milloin tahansa. Jüngerin Teräsmyrsky oli eräänlainen yllätys sekin, mutta onhan sen estetismi myös vastenmielistä, kun tietää millainen sen kirjoittaja on maailmankuvaltaan. Suomennos itsessään on tosin niin upea, että voi keskittyä maistelemaan sitä.

Sotakirjoissa on ollut lisäksi pitkä liuta pettymyksiä, kirjoja joiden satiiri sotaa kohtaan on varmasti ollut riivattua omana aikanaan, mutta vesyttynyt ajan kuluessa ja ihmiskunnan turruttaessa itsensä mukavuuksiin. Sotarunoihin taas en ole saanut sellaista otetta, että niistä olisin löytänyt täydennystä sodan ERITYISELLE kirjalliselle estetiikalle. Toisaalta jonkin maan sotakuvaukset voivat olla vaikuttavia riippumatta siitä, miten juuri sotaa käsitellään ja onko se edes pääosassa. Brittiläisestä sotaproosasta en ole löytänyt teoksia, jotka nousisivat aiheensa kannalta merkittäviksi.

Ja miltä Linnan Tuntematon tuntuu maailmanhistorian sodat kahlattuaan? Kieleltään edelleen hiotulta, mutta kerronnaltaan kovin kovin lapselliselta. Ei ihme, että sitä naurettiin aikanaan poikaseikkailuksi. Sama pätee kuulemma Remarquen teoksen suosioon: sen suosio selittyy osittain sillä, että sitä luettiin juuri poikaseikkailuna.  

Scifin ja fantasian sotaeepokset ovat niin ikään siinä rajalla, ettei niistä osaa sanoa, pitäisikö niiden vaikutus ottaa huomioon muutoin kuin tulevaisuussotien kuvauksissa. Sotahistoriatkin tuntuvat tärkeämmiltä, ja niistä voisi 10+ teokseksi nostaa Lindqvistin pommitushistoriikin Nyt sinä kuolit. Se totisesti sulkee sisäänsä kaiken sotaestetiikan ja laatii siitä väistämättömän ratkaisun eli rakenteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti