The Party (elokuva)

Kristin Scott Thomas, Cherry Jones, Emily Mortimer, Cillian Murphy, Timothy Spall, Patricia Clarkson ja Bruno Ganz. Melkoinen ensemble taitavia näyttelijöitä ja niin erilaista taustoista, että yhdistelmä vaikuttaa tarkkaan harkitulta. The Party -elokuvassa (2017) ei mikään muu ole kumminkaan harkitun oloista kuin ne ulkoisimmat, näyttöarvoon tähtäävät elementit.

Elokuvan dialogi kuulostaa siltä, että se on kirjoitettu 71 minuutissa, samassa ajassa kuin filmin kesto. Farssimaisten hahmojen tokaisuihin suhtaudutaan kuin kyse olisi vakavasta poliittisesta satiirista, kun ilmeisempi ratkaisu olisi vyöryttää repliikit ja toiminta toistensa lomaan, päästää näyttelijät valloilleen. Vaan sellaistahan ei materiaalinsa annostelusta tunnettu Sally Potter tekisi.

Niinpä The Party jää eriskummallisen ohkaiseksi kamarinäytelmäksi, jossa tuoreen ministerin illanvietto keskeytyy kaveripiirin skandaaleilla. Petosten lukuisuus, väärinkäsitysten yksinkertaisuus, ja hahmolta toiselle vaihtuva pistooli ovat sellaisen farssimaakarin valintoja, joka ei alkuunkaan usko tarinansa tematiikkaan.

Loppuvitsi, poissaolleen 8. hahmon merkitys, on dekkarimaisen naseva yllätys - ikävä vaan että vitsit ja nasevuudet vievät laidan poliittisesta allegoriasta. Jos siihen pyrittiinkään.

Varsinainen syy tämän mustavalkofilmin katsomiseen ovat viileät näyttelijäsuoritukset muiden kohkaamisen keskellä: aina yhtä luotettava Timothy Spall, notkean arvoituksellinen Kristin Scott Thomas ministerihahmona, sekä tätimäisen sarkasmin suuri sivuosanäyttelijä Patricia Clarkson.

Puolipitkiä elokuvia saisi olla enemmänkin. Tästäkin filmistä olisi voinut nipistää 10 minuuttia tyhmiä vitsejä mitään menettämättä.

Näin tämän elokuvan R&A-festarilla missä yleisön naurattamiseen riitti, kun juppi nuuskaa kokaiinia kylpyammeen laidalta. Ehkä Potter onkin halunnut tehdä vaihteeksi elokuvan juuri tällaiselle yleisölle.