Julkaise ilmaiseksi, sanoi tiedekustantaja

Vuonna 1998 julkaisin väitöskirjan tiedekustantajalta ja vuonna 2016 sen jatko-osan. Ne ovat opettavaisimmat kokemukseni tiedekustantamisesta. Ne ovat vallan toista kuin kokemukseni kauno- ja tietokustantamisesta, joissa eletään vielä rehdin kauppakapitalismin hengessä.

Vuonna 1998 tiedekustantamisen merkitsi vielä humanistien hyviä vuosia eli tutkijan ei tarvinnut VÄLTTÄMÄTTÄ maksaa kustantajalle saadakseen teoksensa julki. Kirjallisuudentutkijoilla oli vielä etuna, että SKS:n perustamiskirjassa kustantamo velvoitettiin alan väitöskirjojen julkaisuun. SKS:n jouduttua talousvaikeuksiin, ehkäpä omistakin syistään eikä vain suhdanteiden, sen linja kääntyi päinvastaiseksi. 2000-luvun SKS on kuin kirjakerho, johon pääsee jäseneksi kuka tahansa ja joka julkaisee nyrkkeilijän elämäkertaa ja koirien maailmanhistoriaa. Ihan tosi.

Niinpä kun 2016 sain sinne lävitse väitöskirjan jatko-osan, Tuttua lemmentouhua, allekirjoitin nollasopimuksen jotta teos otettiin julkaisuohjelmaan: sitouduin siihen ettei minulle makseta penniäkään rahaa kirjasta. Olin tehnyt kirjaa 20 vuotta ja pidin todennäköisenä, ettei sitä kukaan muukaan julkaisi. Gaudeamukselta se oli saanut ystävällisen palautteen, mutta juuri samaan aikaan (2015) kyseinen kustantamo päätti ampua itseään jalkaan ja keskittyä kaupallisempiin julkaisuihin.

Samalla tiellä on SKS. Tänään tuo arvostettu tiedekustantamo lähestyi minua spämmiä muistuttavalla ilmoituksella, että minun on mahdollista saada nyt kirjani julki myös e-versiona, ja IHAN ILMAISEKSI.  

Minun ei siis tarvitse maksaa heille mitään siitä, että he laittavat kirjani pdf:nä verkkosivuilleen. Tämän he ilmoittavat minulle iloisena asiana. Miten tyhmänä he siis pitävät humanistisen alan tohtorikoulutettua ihmistä? Ja kuitenkin julkaisevat tämän tekstejä vakavasti otettavina tutkimuksina?

*

Tiedekirjojen ilmainen julkaisualusta

Tällä kohtaa ymmärrykseni ympäröivästä maailmasta poikkeaa näköjään kauaksi siitä, mitä on erillinen planeetta nimeltä tiedekustantaminen. En alkuunkaan ymmärrä, miten olisi minun etuni, että rakkausaihetta koskeva tietämykseni, josta en ole saanut palkkaa enkä palkkiota, leviäisi ilmaiseksi vieläkin isommalle yleisölle. Se voi olla kustantajan etu imagonkohotuksessa, mutta ei vapaan toimijan.

Vertailukohdaksi voi ottaa kaunokirjailijan aseman. Kirjailijaliitto on ottanut viime vuosina tiukan kannan näihin "tule esiintymään ilmaiseksi niin saat siitä mainosta" -imagonkohotuksiin. Periaatteena on, että kirjailijalle maksetaan edes JOTAKIN esiintymisestä, koska se on osa hänen työtään. Tutkijoiden ammattiyhdistys ei moisesta välitä. Ne ovat sisäistäneet "Julkaise tai kuole" -periaatteen syvemmälle kuin taideala ja muut saalislajit kykenisivätkään.

Hyötymoraalia koskevien kysymysten lisäksi olen ymmälläni siitä, millaiset "sivistystavoitteet" nyt yhdistävät tiedekustantamoja ja yliopistoja. 

Käytännössä kaltaiseni vapaat tutkijat pakotetaan tekemään ilmaiseksi työtä yliopistojen ja kustantamojen eduksi. Yliopistot pitävät samalla tarkoin huolta, että vapaat tutkijat eivät pysty hyödyntämään niihin kertynyttä tietoa. Yliopistojen kirjastoissa on jo nyt enemmistö tutkimuskirjallisuudesta saatavilla ainoastaan e-kirjoina eli ainoastaan niiden omille opiskelijoille ja tutkijoille. Nämä samaiset yliopistot pyörittävät akateemista keskustelua  seminaarien varassa, joissa ne käyvät keskustelua naapurista kutsumiensa, samaa diskurssikartellia edustavien henkilöden kanssa. Olisi vaarallista päästää vapaat tutkijat edes tutustumaan teoksiin, joiden siteeraamisesta he palkkansa nostavat. Miksi siis vapaa tutkija antaisi omaa tietämystään ilmaiseksi näiden kartellien käytettäväksi, kun niiden taktiikka on täysin päinvastainen?

Tiedeinstituutioiden kehitys sentään etenee kahteen vastakkaiseen suuntaan. Siinä missä yliopistot ovat kutistuneet mustiksi aukoiksi, joista informaatio ei pystyisikään pakenemaan ulkopuolelle, tiedekustantamot ovat muuttuneet pulsareiksi, joista informaatio räjähtää hallitsemattomina purskeina.