Kevät ilon, kesä vahingonilon aikaa

Vaikka kevät kuluisi miten kurjan hitaasti ja vähällä energialla, se sentään merkitsee alamäkeä "johonkin muuhun", muutosta lämpimän ja kasvun suuntaan. Kevät on puhdasta ilon aikaa, vaikka se kokemuksina olisi yhtä väritöntä ja mautonta kuin kirkkain lähdevesi.

Kesä on ihan toista. Ei kesää kuin peltoa voi ylittää.

Opiskeluaikoina siitä J:n kanssa puhuimme, onko kesä sietämättömämpää maalla vai kaupungissa. Kesä on puhtaan vahingonilon aikaa, aamusta iltaan painavaa tietoisuutta siitä, että suomalainen kesä on resurssi, jota pitäisi käyttää Jossain Muualla. Mutta missä? Ja miten? Etenkin jos on opiskelija, jolla ei ole sen enempää rahallisia (kaupungissa) kuin sosiaalisiakaan (maaseudulla) resursseja toteuttaa edes yhtä kesäpäivää unelmiensa mukaisesti.

Toukokuussa tulee vielä palkkapussi, kesällä ei tule mitään. Joka ikisestä apuarahahakemuksesta on saanut tänä keväänä vastaukseksi hylsyn.

Aivan kuin olisin edelleenkin tamperelainen opiskelija ja valtion tukimarkkojen armoilla.

Tämä elämisen tila kontrastoituu, niin ikään opiskeluajan tavoin, siihen, että yliopistojen opettajakunta nostaa kesäajaltakin palkan, vaikka viettää lomaa toukokuun viimeisestä tentistä syyskuun ensimmäiseen kurssitapaamiseen. Tästä olen kaiken aikaa vähän saatanan tietoinen. Kesässä. Pellolla.

Se vahingonilo, jota tuo yliopistoväki (vrt "luontoväki") tuntee keikkuessaan riippumattomissa riippumatoissaan on sosiaalista pääomaa, jonka moraalittoman ylivoimaisuuden voi rinnastaa vain porvariston taloudellisiin monoliitteihin ja niiden langettamiin varjoihin yli kukkivan maan. Eikä tätä verovaroilla ylläpidettyä vahingoniloa ole yksikään hallitus saanut padottua, vaikka muuten yliopistoista on kuristettu pois jo elämää ylläpitävätkin toiminnot ja henkilöt.

Ainoa asia, missä kansakunnasta ja instituutioista ulkopuolelle suljettu ihminen voi tuntea vastaavan mittaluokan KESÄISTÄ vahingoniloa, on se miten Suomi ryömii jälleen jääkiekkokaukalossa. Nuo sinisiksi supervauvoiksi topatut tappajaluonteet, joiden aggressiivisuutta yritetään koristella eläinvertauksilla ("leijonat"), osoittautuvat MM-kisailussa samanlaisiksi sarjaluusereiksi kuin liigatasolla pilkatut joukkueet.

Näin omalle vahingonilolle löytää (itse kukin) kirkkaimman moraalisen perustan puhtaaksi tekeytyvän vihapuheen kääntämiseksi jonnekin sinne missä sen olettaa syntyneenkin. Eläkää jäissänne, suomalaiset. Talvi on tulossa, ihmiset pian pimenemässä. Luonnostakin sen huomaa.

Ei Tamperetta kuin peltoa voi kiertää.