Kun pari vuotta sitten vietimme vappua mökillä, meitä nauratti aattopäivän lumisade. Eipä naurannut enää juhannuksena, kun jälleen luonto iloitsi lumisateella.
Tänä vuonna lumisen vapun mahdollisuutta ei tarvinnut arvailla, koska mökin piha oli ihan samannäköinen kuin hiihtolomalla: paksut kinokset, lahti tuhdissa jääpeitteessä, puut vailla kevään vihreää.
Mutta maisemaan kun asetuimme, kuulimme piankin kurkien huutavan, ja telkän oloiset siiveniskut kaikuivat salmelta, johon jää alkoi vetäytyä rannoilta yhdessä yössä. Lämmitimme kahdesti saunan, joimme litran punaviiniä ja neljä litraa olutta, luimme jokusen kirjan ja opettelimme kolme uutta lautapeliä. Oli liiankin helppo, jälleen, kuvitella miten täydellinen paratiisi tämä olisi jos saisi olla täällä kahdestaan... sillä lapsi suhtautuu reissu reissulta nuivemmin mökkielämän arkeen, kylmään huussiin ja kolkolta näyttäviin männiköihin talon ympärillä.
Metsässä mekin römysimme, sillä siellä ei ollut hankea, siirsimme yhden pitkän halkopinon kuivumaan vajaan. Linnunpönttöjä laitoimme kaksi lisää, mutta ihmisen kannalta emme voineet kesään tätä paremmin varautua. Emme uskaltaneet avata vesiä, koska öisin oli pakkasta ja maa niin roudassa, että halkokärry rullasi kepeästi yli ojien. Peltomaan kääntämistä tai edes huussipaljujen kompostoimista ei voinut huvitellenkaan kuvitella, kun kaikki oli lumen ja jään kahleissa.
Eihän tämä tällainen elo vapulta tuntunut, ja hyvä niin. Hesarin hakeminen tien varresta tuntui pienimmältä mahdolliselta ylellisyydeltä, mitä ansaitsimme, ja saunan lämmittäminen suurimmalta. Sinne vain sytykkeiksi, eiliset.
Työnjuhlaksi tekeytyvä aihe olisi ollut uuden kustannussopimuksen syntyminen, mutta kun tekee kirjaa valmistelevaa työtä ilman palkkaa, eläväkuollut-tyyppisenä todisteena yliopistojen halveksimasta Vapaasta Tutkijasta, niin juhlamielen sijaan valtaa pikemminkin kostomieli.
Menomatkalla Savoon sattui samaan vaunuun lehtori S, tuo opiskeluvuosiemme ihailluin opettaja. Hänen kommenttinsa Tampereen yliopistosta artikuloivat tarkalleen omatkin tuntemukseni. Sitä hengekkäämpää ja tulisempaa vappupuhetta ei taatusti kukaan muu tänä viikonloppuna kuullut. Kirjoittaisin siitä kohtalotragedian jos osaisin.
Paluumatka, ensin Kuopioon ja sitten Tampereelle, tuntui puolestaan erityisen raskaalta. Olimme nopeasti tottuneet mökin täydelliseen hiljaisuuteen. Kaupunkiin palaamalla tunsi työntävänsä kesää entistäkin etäämmälle - lähtiessään pois siltä näyttämöltä, missä vuodenajat esiintyvät kaikille aisteille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti