Tampere fiktion miljöönä

Luettuani yli 200 novellia ja yli 100 runokoostetta paikallisten kirjoittamana, en voi väittää nähneeni paljoakaan vielä Tampereesta. Pirkanmaan kirjoituskilpailun tuomarina oli yhtä vaikea jakaa oikeutta novellien ja runojen paremmuudesta kuin paikallisuudesta. Ja hyvä niin.

Tampere miljöönä ei kaikkiaan tunnu kovin otolliselta millekään tietyntyyppiselle fiktiolle, aivan kuin sen kaupunginosistakin puuttuisi se jokin leimaa antava atmosfääri, mikä Helsingissä on ilmeinen, hyvä jos pahakin, lisäarvo etenkin vanhoille asutusalueille. Silti Tampere kokonaisuutena, näin väitän, on persoonallisempi kuin yksikään muu Suomen kaupungeista. Täältä puuttuu kaupunkikulttuuri, tai sen on korvannut kurja liikennekulttuuri, joten kaupungin ilmapiiriä ei ole voitu säännellä kunnallispoliittisten säävaihteluiden mukaan. Täällä kaupunki on vain ja ainoastaan osiensa summa, ja siksi niin leppoisasti vinksallaan jokaiselta nurkalta. Kaupunki on enemmän ihmistensä oloinen kuin Turku tai Helsinki.

Tämä terve profiilittomuus, paikalliskulttuurin ohkaisuus, tekee mahdolliseksi sen, että Tampere on omaäänisten, keskenään hyvinkin erilaisten kirjoittajien kaupunki.

Tunnelmaa Pirkanmaan kirjoituskisan juhlassa 12.5.2016.

Kaikeksi onneksi myös Pirkanmaan kirjoituskisaakin jatkettiin, vaikka kaupunki... tai ainakin jotkut kaupungin edustajista... olisi sen jo viime vuonna halunnut lopettaakin, jollei asiasta olisi noussut pienoinen kulttuuriskandaali.

Tänä vuonna Pirkanmaan kirjoituskilpailu järjestettiin peräti 65. kerran, joten voi ymmärtää, miten perinteeseen liittymisestä ylpeitä nuo kisassa menestyneet kirjoittajat olivat. Palkintopuheessaan pitkäaikaisin tuomari, kirjailija Kari Aronpuro muisteli, miten oli ollut mukana kisassa jo 47 vuotta sitten ja miten tuo yksi ilta oli muuttanut "koko elämän". Jotain kisaajien kovasta tasosta kertoo se, että tänä vuonna proosasarjan voitti 15-vuotias kirjoittaja, joka oli jo viime vuonna ollut mukana kärkikymmenikössä.

*

Mutta seuraavana päivänä (13.5.) Tampereeseen fiktion miljöönä ja tekopaikkana avautui ihan toisenlainen näkymä. Sellainen mitä pirkanmaalaisten ruohonjuuriproosasta ei olisi löytänyt kirveelläkään.

Hotelli Tornissa, tuossa kunniakkaassa mordorimaisessa pökäleessä joka nykyään hallitsee kaupunkikuvaamme, järjestettiin julkaisutilaisuus dekkarinovellien kokoelmalle: RIKOSPAIKKA TAMPERE.

Kokoelmassa hämmästyttävää ei ole pelkästään se, että Tampereestakin saadaan väännetyksi dekkarille sopiva synkkä miljöö, vaan se, että tämä "Tampere Noir" kuvaillaan olevan "yhtä synkkä ja kiero kuin mustamakkara".

Parodiako siis? Ilmeisestikään ei, koska Tampereen kaupunkikin on halunnut tukea tällaisen kokoelman julkaisemista - siis rikollisuudessaan jännittäväksi profiloivan kaupunkikirjan julkaisemista! Että siis samaan aikaan, kun kaupunki puuhastelee harrastajakirjoittajien terminoimista, se tukee Tampereen kuvittelemista rikospaikaksi!

Hmm-hmm. Puuttuuko vain, että kaupunginjohtaja kehuisi "rikosten olevan ihan jees" tai yhtä kovaa kamaa kuin Tappara?

Vai onko nyt niin, että Punainen Tampere merkitseekin rikospaikan väreillä herkuttelua?

Harri Nykänen ja Jukka Valli

Ilmeisesti paikallisvärin ohkaisuus (vainko Seppo Jokinen?) oli herättänyt huolta myös CrimeTime-kustantamossa, kokoelman julkaisijassa.

Niinpä julkaisuprojektiin oli liitetty dekkarinovellien kilpailu, jonka viidenkymmenen tekstin joukosta nousi voittajaksi lehtori Jukka Valli. Vähemmälle huomille niin julkaisujuhlassa kuin Tampereen profiilissa jäi sitten se, että Vallin taitava teksti kattaa vain viisi sivua kokoelmasta, jonka keskimääräiset novellit ovat kolme kertaa pidempiä. Siinäpä sitten se paikallisväri.

*

Näiden kahden päivän jälkeen tuntuu siltä kuin vieraat voimat olisivat brändäämässä kaupungin... ne hesalaiset joille mustamakkarakin näyttäytyy "synkkänä ja kierona"...