Angry Birds ja vihan värinä

Se, että lapsi pitää elokuvaa elokuvana, riittää nykypäivänä: kunhan mediakohtaiset kriteerit täyttyvät edes YHDELLE VIIKONLOPULLE, ei taiteesta ole väliäkään - ei edes siitä, mitä MERKITYKSIÄ jokin elokuvaa muistuttava teos välittää katsojilleen.

Aikuiselle katsojalle "Angry Birds" ei näyttäydy elokuvana, pikemminkin kyse on pitkästä pelisession simulaatiosta. Ja sikäli kyseessä voisi olla kouluesimerkki siitä, miten hengetöntä elokuva-adaptaatio pelistä voi olla, jos sovitus toteutetaan pelin ehdoilla.

Jos siis viihde-elokuvien enemmistö vielä toistaiseksi tuotetaan 12-vuotiaan tarpeisiin, niin muutos on jo meneillään siihen, että enemmistö näistä multiplex-kokemuksista tuotetaan 8-vuotiaan ymmärrykselle ja huumorille.

Ensisijaisesti videolevitykseen tarkoitettu, mutta VIIKONLOPPUILMIÖKSI leffateattereihin tuotettu puolitoistatuntinen "Angry Birds" -klippi sisältää kyllä tarinankin, mutta saman verran taustatarinaa löytyy mistä tahansa digipelin täytteeksi tarkoitetusta animaatiosta.

Kyseessä on siis pikemminkin maailman kallein pelimainos kuin elokuva.

Miksi kansallislintu on valkoinen JA vihainen?

Elokuvana "Angry Birds" on sekä ylituotettu että kertoo ylivilkkaista olennoista. Nämä ominaisuudet tuntuvat sopivan yksiin, pelikatsojalta oletettuun vastaanottotapaan, jossa minuutin mittainen draamallinen (hahmojen suhteita käsittelevä) episodi olisi mahdottomuus.

Shock & Awe! sanoo tuottajayhtiö, "suomalainen" Rovio.

Ankeinta aikuisen katsojan kannalta on se, että piirroshuumori on AB-klipissä vailla hahmo- ja maailmakohtaista komiikkaa. Gägit ovat animaatiofilmien helpointa rutiiniosastoa (veny! räjähdä! morffaudu!) ja loputon kaksimielinen vitsailu aikuisten katsojien makuun on tehty ilman pienintäkään omaperäistä ajatusta hahmojen ulkoiseen olemukseen nähden, sisäisestä puhumattakaan. Jos Teletapit-jakson laittaisi pyörimään nelinkertaisella nopeudella, tulos ei juuri poikkeaisi "Angry Birds" -leffasta. Tätä ylinopeudella pyörivää räiskettä taustoittaa ensisijaisesti aikuisille katsojille tarkoitettu rokkibiisitausta.

Amerikan medioissa oli huomauteltu AB-elokuvan rasistisuudesta, ja totta kyllä, sekin ON tähän tarinantapaiseen sisäänrakennettuna, etenkin ne ohittamattomat yksityiskohdat, että pahisten hallitsijalla on "islamistinen" parta ja hän piilottelee räjähteillä varustautuneita asejoukkojaan valtiolaivan ruumassa.

Sama rasistinen asetelma oli, kuulemma, kyllä löydettävissä jo AB-peleistäkin. Sitä vaan ei suomalainen media ole vaivautunut koskaan kommentoimaan, ehkä siksikin, että Suomesta käsin on todella vaikea hahmottaa, onko amerikkalaisittain kiihkeä keskustelu poliittisesta epäkorrektiudesta suunnattu ylipäänsä populaarikultuuria kohtaan, rasismin varjolla. Vihan väri ja värinä näissä AB-tuotteissa tuntuvat joka tapauksessa kytkeytyvän kiinteästi toisiinsa.

Toki AB-pelin ja -elokuvan rasistisuutta voi selittää ihan silläkin, että pelien ja elokuvan symboliikka seuraa vain tarkalleen sitä millaista muidenkin vastaavien tuotteiden kuvasto on. Vähän kuin että on "luonnollista" nimetä Suomen kansallislinnuksi se vitivalkoisin edustaja, joutsen. Joopajoo.

Esimerkiksi Angry Birds: Star Wars -pelin rasismista ja seksismistä kirjoittaa sosiologian professori Ciscell blogissaan seuraavasti:

"Well, for white, male Star Wars characters, skin color is unimportant; white characters can be represented by a bird of any color. It is the costuming or props used by these birds that convey the essence of the character. But for black Star Wars characters, their skin color (brown) becomes the defining element conveying the essence of the character." --  "Again, the color of the bird is unimportant, unless the bird is female, in which case the character’s gender (denoted by its pinkness) becomes the essential element of that character."

Mutta se rasistinen ja seksistinen piilosanoma on sekin pientä verrattuna siihen, miten luvattoman tylsän elokuvan "suomalaisyhtiö" Rovio on tehnyt juuri sen kerran, kun kyse on kalleimmasta "kotimaisesta" filmituotteesta.

*

Ja mitä lapset tästä AB-tuotteesta sitten pitävät? No, pitäväthän ne, juuri ne samat adhd-laitteisiinsa kytketyt kakarat, joilla arki on ylipäänsäkin ohjelmoitu sallitun peliajan puitteissa.

Mutta edes kokemattomin osa yleisöä ei niele mitä tahansa.

Tälle ylinopealle räiskeelle katsomon 5-7 -vuotiaat nauroivat ääneen leffan ensimmäisen minuutin ajan, kun päähenkilö Red vahingoitti itseään erinäisiin ruumiinosiin erinäisten viidakkoesteiden lävitse rynniessään. Sen jälkeen kuulin naurun palaavan kerran, jossain puolivälin paikkeilla, ehkä vastaavassa kohtauksessa.

Silti omakin 8-vuotiaamme piti leffaa "mahtavana". Mitä enemmän hänelle annetaan peliaikaa, sitä enemmän hänelle "elokuva" merkitseekin vain ja ainoastaan tällaista sokeriväreillä täytettyä kiihdytyskilpailua ja räjähdeviihdettä. Nähdyn ja koetun tuttuus peleistä korvaa sisällölliset odotusarvot.