Tihany ja Budapest 2016

Tihanyn historia on valkopestyn kansallinen. Kuvat © Soikkeli.

Tihany on kuin luonnonmuseo viinimaiden keskellä, ryöppyävä puupensaikko keskellä Balatonin taivaansinistä sisämerta. Jos Balatonin pohjoisranta on kaunein kumpumaisema mitä Eurooppaan kätkeytyy, niin Tihanyn niemi törröttää siitä esiin kuin turvonnut sukuelin.

Jokainen matka Balatonin rannalle on nostalgiamatka... sillä illan tyyntyminen tällä jättimäisen laguunin valossa himertävällä järvellä.... vaikkei olisi koskaan ennen nähnyt tällaista vedenrauhaa tai tällaisen valon tuomaa muutosta maailmassa, sen KOKEMINEN on nostalgiaa johonkin jolla ei välttämättä ole koskaan ollut muotoa ja nimeä sen paremmin Unkarissa kuin Euroopassakaan...

Tihanyn kukkula nähtynä niemen kärjestä pohjoiseen

Huhtikuussa näiden viinimaiden kukkulat näyttävät jo kesäisiltä, mutta Tihanyn luonto rehottaa säädyttömän villinä, ja pensasmaisen tiheät metsät ovat kuin viidakko täynnä lintujen ääniä...

*

Kesä oli tullut näille rannoille kai jo pari viikkoa sitten, pyyhkiytynyt pois 23.4. koko Euroopan yli käyneen myrskyrintaman mukana, ja palasi uudelleen vasta 29. päivä, juuri kun minulla oli yksi kokonainen päivä aikaa rauhoittua ylhäällä Tihanyn kylässä, istuskella valkoviinin keralla tätä maisemaa... sisäistämässä...

Tihanyn luonnon rehevyyttä on selitetty vulkaanisella maaperällä.

Saapuminen näihin maisemiin tapahtuu aina jotenkin äkillisesti tömähtämällä.

Budapestista Balatonille matkatessa eksyin 27.4. väärälle puolelle järveä, mikä oli lopultakin onnekas sattuma, kiitos unkarilaisen liikennejärjestelmän. Junaliikenne Szekesfehervarista länteen oli poikki ratatöiden vuoksi, joten päädyin korvaavaan bussiin, joka olikin menossa Balatonfürediin eikä Balatonföldvariin. Jos nimet kuulostavat hyvin samalta suomalaiselle, niin voinpa sanoa, että monet unkarilaisetkaan eivät tunnu tietävän niiden olevan vastakkaisilla puolilla tätä jumalattoman kokoista järveä.

Jäin kuitenkin bussista pois Balatonalmadissa, jonka tunnen edeltäviltä retkiltä. Nyt vain ongelma oli vuodenaika: kauan ennen turistikautta useimmat Balatonin pensionaatit ovat kiinni, ja hotelleita on ylipäänsäkin vain muutama. Mutta onni oli taas matkassa, paikallinen asukas opasti minut tietämäänsä pensionaatti Victoriaan, joka oli halpa ja hiljainen linnunpesämäinen paikka Almadin kukkulalla, huikealla näköalalla sekin.

Seuraavana aamuna, 28.4., menin istumaan Balatonin rannalle, tuuli oli etelästä mutta jäätävä, mittari näytti yhdeksää astetta. Pakko oli yrittää nauttia, kun lomalla kerran oltiin.

Otin sitten bussin Tihanylle, ja aurinkokin tuli esiin, alkoi lämmittää näitä maita ja mäkiä... vain vedet tuntuivat säilyvän keväisen viileinä... Vaihdoin kyytiä Balatonfüredissä, mistä onkin enää vartin matka Tihanyn kärkeen paikallisbussilla. Olin varannut hotellin rannalta pienen luksussataman kyljestä, ja luksusmaisen tyylikäs ja hiljainen oli hotellikin, mutta hinta oli buukkauksessa villisikahalpa... mitä tosin ne eivät sitten välittäneet huomioida laskuttaessa, mutta siitähän voi reklamoida...

...vaikka mitään valitettavaa ei olisikaan. Elämästä, viinistä ja sen sellaisesta. Nyt ja täällä näin ensimmäistä kertaa elässä villisian metsässä. Minulla oli kamera valmiina, mutta säikähdin niin tolkuttomasti, että en muistanut kameraa lainkaan, mietin vain voisiko tuo hämmästyttävällä vauhdilla liikkuva peto hyökätä minun suuntaani, etenkin kun sillä oli poikasia mukanaan. Luontodokumenteista tuttu otus oli niin harmaa ja hurjan kokoinenkin, että se oli kuin jonkinlainen pakanallinen ilmestys keskellä sirkuttavaa, imelänhappamalle löyhkäävää viidakkoa.

*

Tihanyllä vietin kaksi päivää ja jatkoin sitten salmen ylitse Balatonin eteläpuolelle, seuraillen reittiä, jota olin ensi kertaa saapunut näihin maisemiin vuonna 1988. Salmen ylitys lautalla kestää vain muutaman minuutin, mutta sen toivoisi kestävän tunteja.

Balatonin etelärannat ovat pelkkää tiheästi asuttua, litteäksi painettua taajamaa verrattuna kumpuilevan villeihin pohjoisrantoihin. Szantodin lauttasatamasta lähimmälle juna-asemalle oli n. 3 kilometrin kävely, mutta aseman kautta kulkeva korvaava bussi oli niin paljon myöhässä, että se meni ohitseni kun olin jo kyllästynyt odottamaan.

Niinpä kävelin vielä 7 kilometriä lisää päästäkseni Balatonföldvariin. Tiet ovat HYVIN pitkiä ja tasaisia - ja verkkareissaan tarpova muukalainen pistää paikallisten silmään, etenkin kun on off-season ja muukalainen edustaa todennäköisemmin etelästä pinkovaa pakolaista kuin pohjoisesta tulevaa turistia.

Niinpä. Kaikkina niinä vuosina mitä olen Unkarissa liikkunut, maa ei ole tuntunut muuttuvan laisinkaan, vaikka uutisissa näkee kaiken aikaa miten unkarilaiset ehdoin tahdoin valitsevat itselleen samanlaisen diktatuurihallinnon kuin kommunismin aikana.

Mutta tällä matkalla sain jonkin muistutuksen maailman muuttumisesta: Balatonföldvarin kaduilla olin vappuaattona ainoa ulkomaalainen, joten poliisi pysäytti keskellä kirkasta päivää ja kysyi paperini, otti nimen ylös ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Ei mitään syytä, ei mitään selityksiä, mutta selväksi tehtiin, että näissä ökyrikkaiden yksityismaisemissa ei liikuta verkkarit jalassa -boheemina ilman viranomaisen silmälläpitoa.

*

Vappua matkustin viettämään Budapestiin, jossa niin ikään oli poliisit vastassa: sekä Kelenföldin asemalla että Delin asemalla odotti junaLAITURILLA rivi mellakkapoliiseja.
Mitähän poliittisia ryhmittymiä ne odottivat? Vaiko yllättäviä pakolaismassoja?

Vappu Budapestin kaduilla oli tietysti samannäköinen kuin missä tahansa sivistyneessä metropolissa: avoimen railakas ja ryypiskelevä, mutta ei rähjäävän törkyisä kuten Suomessa.

Illalla menin oluelle Erkin kanssa, ensin kauppakadulla, sitten nuorison suosimassa kauppakongissa, ja kaikkialla juhlinta oli reipasta, nuoriso seisoi ringissä kadunkulmassa ja pullot keskellä piiriä, mutta vailla kaikkia niitä öriseviä riidanhaluisia porukoita jotka ovat väistämättömiä suomalaisessa vapunvietossa.

Vappupäivä on tietysti sitäkin ongelmallisempi nykyiselle oikeistolaiselle Unkarille: miten juhlia sitä vasemmistolaisesta perinteestä huolimatta? Poliisijärjestelyt olivat taas vahvat, Andrassy oli suljettu puolivälistä puistoon ja Sankareiden Aukiolle päin, missä poliittisesti symbolisin toiminta tapahtuu.

Niinpä menin Tonavan varteen, missä oli myös tuhatpäin ihmisiä liikkeellä: muttei politiikan, vaan Budan puolella järjestetyn moottorikisan vuoksi. Hellurei. Mitään vappurihkamaa ei täällä harrasteta, joten vappu tilanteena unohtui yhtä nopeasti kuin edellisen illan juhlinta.

Istuin tunnin Tonavan varressa, kävelin sitten etsimään thai-ruokaa ja viikonlopun Guardiania, niin kuin viikonloppuisin metropolissa tehdään. Iltapäivän lennolle oli helpotus lähteä ajoissa.

Suomeen ei ollut virkistävää palata, vaikka jotain tunsikin taas oppineensa. Villikarjun kohtaamisen.