Tulimme jälleen mökille vapuksi, jotta sitä ei tarvitsisi viettää kaupungissa ihmetellen missähän kaikki muut ovat (pitämässä hauskaa). Pakomatkana se tuntui samalta kuin pääsisi zombien ja zombiautojen keskeltä siihen maailmaan, jota edes Keskustapuolueen survivalistit eivät ole onnistuneet pilaamaan.
Ja kepeää keinotestiähän se on meikäläiselle mediaperheelle. Vaikka samat laitteet toimivat hirsimökissä kuin parkkipaikan pakkovyöhykkeeseen tuomitussa kodissamme, niin tähän aikaan vuodesta vesi pitää nostaa järvestä ja kaappi täydentää viereisen kylän huoltsikalta, missä kotimainen kurkkukin maksaa vitosen kilo, kun syvällä kepuniska-alueella liikutaan. Puuttuu vain banjopunkkia soittava sosiaalitapaus bensapatiolta.
Tällä kertaa lukeminen loppui ensimmäisenä, vaikka sää oli yllättävänkin suopea viipyillä myös ulkona. Tällä reissulla lumi oli satanut maahan valmiiksi ja suli vähitellen pois, päinvastoin kuin viime jouluna, jolloin maa oli aluksi vihreä ja sitten tuli viikon verran lunta ja pakkasta.
Vappuaattona saatoimme istuksia aitan terassilla paitahihasillamme, ja luovuuden herätessä harjoittelin kuin Feynman ikään miten tiirikoida takalukkoon jäänyt ovi - viereisen oven avoimen lukkorasian avulla.
Matkaromaaniksi napattu Station Eleven oli yhtä iso pettymys kuin mitä se oli aluksi vetävä ainutlaatuisen henkilökeskeisenä postapokalyptiana. Station Eleven on jälleen tuore esimerkki valtavirtakirjailijasta, joka kierrättää genreideoita saadakseen sentimentaalisen uusioperheen näyttämään kertaluokkaa kiinnostavammalta. Tämä kierrättäminen on juuri parhaillaan kuuman keskustelun kohteena anglo-spefi-piireissä, kun valtavirran megakuuluisuus Kazuo Ishiguro on kehdannut naamioida uuden romaaninsa genrefantasiaksi (Buried Giant) ja läksyttää siten anglofiilejä heidän oman perinteensä fantsujuurista. Aivan kuin Never let me go -scifi-kierrätys ei olisi ollut tarpeeksi yllättävä loukkaus.
Station Eleven -kirjan lopetus on tottakai niin kamala imellytys, että jokainen genrelmaproosaa kunnioittava heittäisi kirjan seinään eikä vaivautuisi siitä edes keskustelemaan. Minä mieluummin kierrätän sen seuraavalle pahaa aavistamattomalle tai valtavirtahöynäytyksistä oppimaan haluavalle. Saa ilmaiseksi kuka haluaa. [EDIT 7.5.: Kirja näkyy saaneen nyt vuoden Clarken palkinnon. Ei mene genreproosalla hyvin maailmanmarkkinoilla. Muissa ehdokkaissa olisi ollut mm. Emmi Itärannan romaani, joka ei sitten ollut postapokalyptiana ilmeisestikään yhtä trenditietoinen kuin Station Eleven. Samoin ehdokkaissa oli Hutchinsonin Europe in Autumn, joka on sentään tavattoman nokkela romaani, mutta yhtä kaukana "oikeasta" scifistä kuin Station Eleven tai Gibsonin lopputuotanto.]
Mökkihyllystä löydetty Lagercrantzin muistelmateos oli tuohon keinoimelään nähden kuin kristallipullo parasta viiniä verrattuna amerikanlimpsaan. Ja herra humanistijournalistilta näkyy suomennetun toinenkin muistelmakirja, Vuosi kuusikymmenluvulla; sille varaan jo aikapaikan sisäisessä klassikkohyllyssäni. Ensi kesän projekteihin voi lisätä myös Graham Greenen tuotannon uudelleenlukemisen, niin hyvältä maistui mökkihyllystä löydetty "Mutta suurin kaikista..." Ei siis mitään erinomaisen ihmeellistä, mutta TUTUN VARMAOTTEISTA proosaa verrattuna nykypäivän kikkailijoihin.
*
Vaikka maaseudun tavanomaiset hälyäänet (kuten Hornetit...) taas keskeyttivät lukurauhan tuolloin tällöin, nukuimme paremmin kuin kuukausiin ja saunarannan hiljaisuus oli täydellisempi kuin mitä siitä muistaa edes kesiltä. Vain lapsi oli jälleen ylimääräinen käärme tässä paratiisissa, mutta sittenpähän pitää visummin mielessään, mitä ainakin haluaa lausua onnittelupuheessaan tämänkin kesän tuleville hääpareille ("Vasektomia on vapauden hinta! Jos oma elämä on teille minkään arvoinen...").Toukokuun neljä ensimmäistä päivää kului lumen sulamiseen ja vihreän kevään alkamiseen. Ainakin näimme jo peltolämpäreissä torkkuvat joutsenet, olimme erottavinamme jo kuikan huutavan, ja ehkä kuulimme sammakonkin kurnuttavan kuin innostunut soini. Jotain on mätää mättähissäkin.
Ankeinta on taas paluu kaupunkiin, vielä neljäksi viikoksi ennen oikean kevään kääntymistä oikeaksi kesäksi, vihreyttään tuoreemmaksi ja viileyttään sinertävämmäksi elämänjaksoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti