"Esittää vakuuttavasti työttömäksi jäänyttä"

Elokuvien näyttelijätyö on vaikein pala kriitikoille. Ei pelkästään siksi, että näyttelijätyö menee fanipoika-asenteella kirjoittavien leffakriitikoiden kompetenssin ulkopuolelle, vaan ennen kaikkea siksi että näyttelijätähdet pyörittävät elokuvajulkisuutta. Pakko on keksiä jotain sanottavaa juuri tähdistä, silloinkin kun mitään sanottavaa ei ole.

Hesarissa elokuvauutiset ovat nolostuttavin osa kulttuuriosastoa. Kritiikit siivottiin sieltä pois teiniliitteeseen jo vuosia sitten, mutta leffajuhlien aikaan yritetään keksiä jotain uutisoitavaakin elokuvista - joista suurin osa rantautuu Suomeen vasta vuotta myöhemmin, jos koskaan.

Tänään (24.5.) HS:n leffatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen yrittää vääntää juttua Isabelle Huppertista. Kun sisältöä ei löydy, hän kirjoittaa näyttelijän nahkatakista. Tämä on mukamas tähteyteen sopivaa kunnioittavaa ironiaa.

"Takki on erikoinen, sillä se pitää ääntä", raportoi Lehtonen suoraan Cannesista. Wau.

Cannesin uusia merkkitapauksia korostaakseen Lehtonen on yrittänyt kohottautua kriitikkotyönsä yläpuolelle. Jos elokuvassa on jotain erityistä, hän toteaa HS-jutuissaan, että elokuvan MUOTOKIELI on ainutlaatuinen. Lehtosta hämmästyttää, kun kamera ei kuvaakaan olennaista sisältöä. Elokuvan taide on siis tuon leffaskribentin mielestä sitä, kun kamera hortoilee toisaalla kuin aiheeseen tai genreviihteeseen tottunut fanipoika olettaisi. Siinä kaikki.

Tänään Lehtonen julistaa mestarilliseksi näyttelijätyöksi sen, että ranskalainen Vincent Lindon "esittää vakuuttavasti työttömäksi jäänyttä".

Siinäpä elokuvataiteen ja näyttelijätyön kliimaksi. Aiemminhan Lindon on tehnyt huikean suorituksen esittäessään VIIKSETÖNTÄ ihmistä elokuvassa  "Viikset". Samoin hän esitti VAIMOTONTA ihmistä elokuvassa "Kaiken se kestää". Moisiin suorituksiin ei Isabelle Huppert pystyisi!

Kumpi zombimpi, Kruger vai Lindon?

Mutta mitä ajatella tästä kulttuurijournalismin antikliimaksista?

Voisihan talousosastolla käsitellä vastaavasti miten vakuuttavasti leipäjonossa seisovat esittävät työttömäksi jääneitä. Tai miten vakuuttavasti muistokirjoitukset esittävät zombeiksi jääneitä. Tai, sen puoleen, jotkut toimittajat.

*

 
EDIT 25.5.: Tämän aamun HS:ssa Veli-Pekka Lehtonen katsoo asiakseen tarkentaa huomiotaan Vincent Lindonin näyttelijätyöstä, koska Lindon sentään palkittiin Cannesissa parhaana miesnäyttelijänä. Lehtonen ilmoittaa Lindonin itse asiassa näyttelevän työttömäksi JÄÄVÄÄ miestä. Kyse on siis prosessuaalisen välitilan esittämisestä, vähän kuin ajaisi puolet viiksistään tai menettäisi puolet vaimostaan. Tämä tieto avannee suomalaisillekin miesnäyttelijöille (suomalaiset naiset kamppailevat aivan muissa sarjoissa, kun kyse on ranskalaisesta taidefilmistä) mahdollisuuden menestyä jonain päivänä... Kännissä.

Jääväsikö Mikko Niskanen itsensä pois Cannesista?

Sen minä kyllä haluaisin tietää, että miten sitä "työttömäksi jäämistä" VAKUUTTAVASTI esitetään? Että jos Ranskassa on niin hienosti tavoitettu (näyttelijäkoulutuksessa?) ihmisolennon alhaisin realismi, niin pärjääkö  suomalainen näyttelijä pelkällä mikkoniskasmaisella tai akikaurismäkeläisellä apatialla? Ja onkos sen työttömäksi JÄÄVÄN ilme eri lailla realistinen kuin työttömäksi JÄÄNEELLÄ, mieshistoriansa loppuun palaneella henkilöllä?