Harjoitellessamme mediatekstien muuttamista draamaksi olemme tähän saakka käyttäneet materiaalina enimmäkseen uutisTEKSTEJÄ. Tukkateksti-projektilla ei ole muuta erityistä metodista tai esteettistä tavoitetta kuin koulia meitä kirjoittamaan draamaa kevyemmin, notkeammin ja luovemmin. Tähän saakka ainakaan.
 |
| Tukkatekstin tiimi tapasi Sirkku Peltolan (keskellä) |
Eilen saimme kevään toisen opettajavieraan, Sirkku Peltolan, joka sitten laittoi meidät kirjoittamaan tarinapitoisempaa draamaa - mutta uutisKUVIEN pohjalta. Harjoitus osoittautui niin toimivaksi, että todennäköisesti kokeilemme samaa tositilanteessa, kun on kirjoitettava käyttökelpoinen lyhytnäytelmä parissa tunnissa. Peltolan kuvapohjainen harjoitus täydensi sitä mielikuvapohjaista harjoitusta, jota teimme kuukausi sitten Antti Mikkolan johdolla.
Kuvat toimivat ideapohjana, josta on tulkittava tarinaan sopiva tilanne. Tilanteiden välisistä suhteista syntyy kömpelöhkö tarina, mutta kohtuullisen jännitteistä draamaa - ja juuri siksi että kuvat valittiin ensin kiinnostavuuden mukaan mutta niputtuivat kirjoittajille arvottuina. Peltola ehdottikin, että jos käytämme kuvia "Teatteria Kellon Ympäri" -tapahtumassa, niin ne myös näytetään yleisölle esityksen jälkeen. Tämä sopisi tavoitteeseemme tehdä näkyväksi draaman luomisprosessia ja kirjoittajien osuutta teatterissa.
Olen toki lukenut, että kaikki yritykset jäljitellä teatterissa muiden medioiden autenttisuutta kokeiltiin jo 1980-1990-luvuilla, kaapia "todellisuuden" tuntua näyttämölle. Tämä fiktiopakoinen teatteri on ilmeisesti lokeroitunut laitoksiinkin stand-up- ja revyyesityksinä: sen lisäksi että myydään tv:n tapaista viihdemössöä bussilastieläkeläisille saadaan annettua VAIKUTELMA siitä että laitosteatterikin on kiinni medioidensa näköisessä eli "ajankohtaisessa" todellisuudessa.
Ajattelen sen näin: Vain harrastajateatterin tila on edelleen niin hämärä julkisuuden alue, että siellä mediatodellisuuden kierrätys voi tuntua yhtä lailla sekä ajattoman fiktiiviseltä että ajankohtaiselta. Tukkatekstin projekti upottaa kaikki näytelmät 12 tunnin performanssiin rakentaa näyttämörajat aamunkoiton ja päivänlaskun rajoihin: me dramatisoimme uutispäivän näkyväksi, annamme sille UUDEN AIKAMUODON.
Viime aikoina luetuista teatterikirjoista paras, "Draaman jälkeinen teatteri", kuvailee minimalismin tärkeyttä HETKEN MENETTÄMÄTTÄ JÄTTÄMISEN MERKITYKSENÄ: "Ajan niukkuus ilmentää myös draamallisen aikaestetiikan syvempää taloudellisuutta, siilä siinä on aina kyse ajankulun tiivistämisestä sekä usein myös ajan aineellisuuden poistamisesta." (s. 295)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti