Väitteet Finlandia-palkinnosta kirjamarkkinoiden kuusipyöräisenä veturina saivat taas tuntuvasti todistevoimaa, kun tämän vuoden F-ehdokkaat julkistettiin:
J-P Koskisen Ystäväni Rasputin (WSOY), Leena Krohnin Hotel Sapiens (Teos),Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme (Teos), Hannu Raittilan Terminaali(Siltala), Asko Sahlbergin Herodes (WSOY) ja Kjell Westön Hägring 38 / Kangastus 38 (suom. Liisa Ryömä, Schildts & Söderströms / Otava).
Ehdokkaat olisi voinut valita myyntilistoja seuraava tietokone, paitsi J-P Koskisen, joka edustaa joukossa ainoana kirjallista mielikuvitusta, niin luovalla puolella kuin raadin toiminnassa.
Muuten viisikkokuusikko on koottu minkä tahansa kirjakaupan tarvelistaa seuraten:
Krohn: se pakollinen naiskirjailija
Pelo: se pakollinen taiteilijaromaani
Raittila: se pakollinen anttihyry
Sahlberg: se pakollinen historiallinen romaani
Westö: se pakollinen ruotsinkielinen
Ryhmäkuvan mitäänsanomattomuutta ei tarvitse ihmetellä, kun sitä on ollut kokoamassa ehdokasraadin pj:na Raisa Rauhamaa, joka on se pakollinen luottohenkilö bisneksen ja journalismin välillä.
Ja kun voittajan valitse Asko Sarkola, ainoa suomalainen näyttelijä jonka taiteelliset ansiot perustuvat upseerikouluun, voi varmaksi F/M-kisan voittajaksi veikata äijäilyn moninkertaista suomenmestaria Hannu Raittilaa.
Tämä on koko taidekenttää, musiikkia myös, koskeva asiantila. Kanonisoitu, eri tavoin, on esillä ja palkitaan. Voisiko olla toisin ?
VastaaPoistaAntti S. Hernesniemi
Säveltäjä-pianisti
Musiikkitieteen maisteri-linjan opiskelija
Lääket. tri
Turku
Kaanonin kommentointi tuntuu kuitenkin olevan yleisempää muissa taiteissa kuin kirjallisuudessa. Osittain se johtuu matala/korkeakulttuuri-asetelman heikkenemisestä ja sitä myötä kritiikin heikkenemisestä; osittain siitä että kirjallisen estetiikan perustelut ovat nykyään niin moninaiset ja enimmäkseen taiteenalan perinteestä riippumattomat.
VastaaPoista