KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2025


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- tietokirjani 50 rakkauselokuvan klassikkoa on ilmestynyt
- Helsingin kirjamessuilla 25.10.




tiistai 21. lokakuuta 2025

Sentimental Value (elokuva)

 

Hyvällä tarinalla elokuva pääsee pitkälle - mutta valkokankaalla se ei ihan riitä, vaikka televisiossa ei juuri muuta tarvitakaan.


Uusin puolielävä todiste tästä epäsuhdasta on taidefilmeistä melodraamaan vaihtanut norjalainen Joachim Trier, epäilemättä öljyrahalla voidellulla uranousullaan. Edellinen ohjaus "Maailman huonoin ihminen" (2021) onnistui vielä nuorekkuudellaan ja näyttelijä Renate Reinsven huikealla karsimalla pujottelemaan läpi naismelodraaman (perhe vs ura) kliseiden, mutta uusin elokuva "Sentimental Value" (Affeksjonsverdi, 2025) velloo kahden puhuvan pään kohtauksissa niin kuin se tosiaan olisi tehty netflix-laatikkoa varten, kuten 'elokuva elokuvassa' -vitseissä mukaironisesti viittaillaan.

Silti eli siksi "Sentimental Value" on myös vuoden varmin draamankorvike, tarinaelokuvaa, jossa kapearekisterisetkin näyttelijät  (Stellan Skarsgård ja Elle Fanning) pääsevät loistamaan aidosti vahvalla tunteella ladatuissa kohtauksissa. Luonnonlahjakkuus Renate Reinsve on jälleen kaiken keskipiste, mutta jätetään yllättäen samanvahvuiseen osaan Skarsgrådin esittämän isä-ohjaajan rinnalla. Melodraaman näkökulma on siirtynyt siis 90 astetta ylemmäksi verrattuna edelliseen elokuvaan. Edellisessä naisen elämää kampitti huono parisuhde narsistiseen poikakaveriin, uudessa tarinassa riittämätön kiintymys narsistiseen isäohjaajaan. 

Kaiken lisäksi uusi elokuva alkaa kuin suoraan siitä, mihin edellinen loppui: Reinsven esittämä norjalainen ammattinäyttelijä on maineensa huipulla, mutta jotain olennaista häneltä puuttuu itsevarmuudesta ja -kunnioituksesta.


Kaipa nämä viimeiset kaksi (tai kolme) elokuvaa pitäisi olettaa siirtymävaihteeksi keski-ikäistyneen ohjaajan (s. 1974) uralla. Aluksi Trier teki kolme äijäahdistuksella pelottelevaa taidefilmiä (Reprise, 2006; Oslo, August 31st, 2011; Louder Than Bombs, 2015), sitten kolme naisten ahdistuksessa vellovaa melodraamaa (Thelma, 2017; Maailman huonoin ihminen; Sentimental Value). 

Kuuden elokuvan jälkeen Trieriltä voi odottaa vielä paljon, kun kerran tuotantoihin käytetään runsaasti aikaa, rahaa ja hyviä käsikirjoituksia. Puuttuu vain se uskallus sellaiseen omaan visuaaliseen kerrontaan, jolla Trier herätti huomiota kahdessa ensimmäisessä elokuvassaan ja jota hän nyttemmin käyttää enää vinjettimäisinä välipaloina tuodakseen edes jotain vaihtelua tarinan rytmitykseen. Uudessa elokuvassa kerronta etenee niin romaanimaisina, sekunnin bläkäreillä erotettuina jaksoina kuin tehtäisiin tv-sarjaa idiooteille tai lapsille.


Pieniä bonuksia "Sentimental Value" tarjoaa melodraamansa ohessa ja siksi se on ehdottomasti suositeltavaa katsottavaa jahka filmi tulee suottatoistoon:

+ En ole erityisemmin pitänyt lapsenkasvoisesta Fanningista enkä kankeahkosta Skarsgårdista, mutta he ovat yllättävän luontevia rooleissaan.

+ Elokuvan alkujakso teatterissa on aidosti jännittävä, vaikka johtaa raskaasti harhaan siinä, mikä tämän elokuvan aihe ja tyylilaji ovat.

+ 'Elokuva elokuvassa' -takaumat sopivat siihen, että särkynyttä perhettä yhteen liittävä talo on eräänlainen sivuhenkilö. Tosin tämänkin idean alkupuolella esiteltyään elokuva hukkaa sen pitkäksi aikaa - palatakseen siihen sitten lopetuksessa, joka on valitettavasti täsmälleen sellainen kuin tyhminkin katsoja osaa arvata.


Mitään järkevää selitystä en elokuvaa katsoessa löytänyt sille, miksi Ingmar Bergman -viitteet piti tunkea mukaan tarinaan. Eikö vanhasta menestyneestä ohjaajapolvesta voi tehdä elokuvaa ilman moisia kliseitä? Eikö kirjallisuuden puolelta löytyisi helpompaa kohdetta, jolle Trier voisi kohdistaa imartelevia vertailuja anelevan kunnioituksensa? Knausgårdista näkyy Trier tehneen jo ihailevan dokumentin, mutta ilmeisesti moinen imelä rokkihahmo ei riitä edes melodraaman materiaaliksi...

Ja mitään bergmanilaista viitearvoa vähempää Trier ei voisi käyttääkään tavoitellessaan festarivoittojen nykystandardia. Niin alas, tv-tuotantojen yleisömakuun, on Canneskin vajonnut palkitessaan (grand prix 2025) tällaista elokuvaa, jonka lähin taiteellinen vastine on ikea-jakkarassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti