Päällkkö (näytelmä)

 
Pasi Lampela: Päällikkö
Turun kaupunginteatteri
Ensi-ilta 3.9. 2025

 

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Katsotaanpa löytäisinkö "Päälliköstä" 10 virhettä ja voisin kuvitella, että koko näytelmä onkin vain suurta ironiaa true crime -trendin kustannuksella:

1. Rikosmelodraaman aiheeksi on valittu uutisista tuttu Jari Aarnion tapaus. Koska kaikki tietävät miten tapauksessa lopulta kävi, ainoa draaman mahdollisuus piilee siinä, miksi ja miten Aarnion kaltainen hyvis, näytelmässä huumepolisiin päällikkö Hammar, kääntyy pahikseksi. Juuri tätä ei kuitenkaan näytelmässä esitetä.

2. Tarinan hahmoista kiinnostavampi kuin Hammar on vankilassa 12 vuotta istunut rikollispomo Mikkola, joka vapauduttuaan vankilassa horjahtelee aikeissaan, palatako rikolliselle uralle. Mutta hänenkin muutoksensa ja valintansa jää selityksittä. Rikosproosaan tällainen sopisi, vaan ei näyttämölle.

3. Mikkolaa esittää Antti Reini, jonka karismaattisen synkkä hahmo esiintyy aivan eri rekisterissä kuin muut ”Päällikön” hahmot. Ilmeisesti tällainen 'synkkä yksinäinen' on ainoa rikosfilmeistä tuttu hahmo, jonka voi noin vain siirtää teatterin lavalle. Reinin seurassa muut laukovat repliikkejään aivan liian nopeasti, tai huutavat, jotta Reinistä huokuva hiljaisuus ei pakottaisi heitä samaan rekisteriin. Jolloin näytelmä alkaisi näyttää parodialta.

4. Kieli jota rikolliset puhuvat ei ole katu-uskottavaa, muttei ihan teatterille ominaista kohosteista arkipuhettakaan. Diileri-Pauliinan korrekti sanankäyttö ("viheliäisessä maailmassa") on tarkoitettu osoittamaan, että hän olisi tarpeeksi fiksu pärjätäkseen muissakin töissä, mutta millään ei selitetä, miksi hän sitten tyytyy ääliön huumeparonin alaiseksi.

5. Huumeparoni Rantakaria esittävä Markus Ilkka Uolevi näyttää kaksikymppiseltä katurikolliselta, vaikka hänellä näytelmän perusteella on pitkä historia urallaan. Muutenkaan Rantakari ei ole järin uskottava eikä vähääkään pelottava kovan luokan rikollisena. Tämä ei ole näyttelijän vika, vaan epäjohdonmukaisen käsikirjoituksen oire. Ja kässärinsä oireita ei omaa tekstiään ohjannut Pasi Lampela ole viitsinyt korjailla.

6. Näytelmän kolme naishahmoa eivät tee elämällään muuta kuin odottavat ykkösmiehensä seuraavaa käyntiä: vaimo Hammaria, diileri huumepomoa, asianajaja Mervi palvomansa rikollista. 

7. Näytelmä ei toimi näytelmän vaan kaksiosaisen tv-sarjan rakenteella: ensimmäinen jakso (ennen väliaikaa) näyttää, että Hammar alkaa tehdä laittomia diilejä rikollisten kanssa, toinen jakso, että vaimo ja KRP epäilevät Hammaria. Välillä Hammar juoksentelee pidätyksiin aseen kanssa, yksin, vaikka on huumeyksikön pomo.

8. Taas kerran pyssyt korvaavat selitykset sille, millainen VALTA yhdellä henkilöllä on toiseen. Tämä on halvin ja helpoin tapa välttää draaman tekemistä. 

9. Näytelmän kaikki naishahmot pudotetaan tarinasta ilman ajatustakaan siitä, mitä heidän elämänsä on Hammarin aiheuttaman tuhon jälkeen. 

10. Näytelmän viimeinen kohtaus jätetään täysin ilmaan jopa päähenkilön kohdalta, aivan kuin ennakoiden jatko-osaa. En ymmärrä mitä tällä halutaan sanoa. Absoluuttista kieltäytymistä draaman mahdollisuudestakaan?


En minä, tietenkään, oikeasti usko, että ”Päällikkö” olisi ironiaa. Pikemminkin se haiskahtaa nopeasti kyhätyltä yritykseltä rahastaa true crime -trendin kustannuksella, etenkin kun Satu Rämön dekkariin pohjautuva rikosdraama keräsi ilmeisen paljon huomiota samalle teatterille. 

Näytelmän käsiohjelmassa käsikirjoittaja-ohjaaja Lampela kuitenkin väittää, että hänen tavoitteensa on sama kuin edelliset 30 vuotta: ”luodata yhteiskunnallisten valtarakenteiden vaikutuksia.” Mitään tuosta ”luotauksesta” en valitettavasti ”Päälliköstä” löytänyt. Jotain ohjauksesta ja paljon käsikirjoituksesta on jäänyt ilmeisesti puuttumaan.

No, lavastus oli sentään hieno.