KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

26.-29.5. Åcon Maarianhaminassa

LOJP-näytelmäni pyörii 28.5. saakka

Heinäkuussa ilmestyy runokirjani Arpapapitar




perjantai 4. maaliskuuta 2022

Mökkiretriitti 27.2.-3.3.

 

Ainahan talvinen hiljaisuus on tuntunut ylellisyydeltä. Aina lumihankien korkeus tuntunut ennätykselliseltä, aina mökin lämpiämistä uskonut arkaaiseksi taidokseen eikä ydinsähkön vahvaksi väistämättömyydeksi. Aina parhaat juorut kuullut bussi- tai taksikuskeilta eikä paikallisesta Mullikasta.

Ja aina mökille on lähtenyt kuin pakoon suuren maailman tapahtumallisuutta. Mutta se, että nykyään viemme tuohon taskuversumiin mukanamme nettilaitteet, osoittaa, ettei retriitti itsessään enää riitä. Haluamme puolet molemmista maailmoista.

Nytkin, kun suuren maailman uutiset ovat yhtä shokkivirtaa, ei tullut mieleenkään jättää pädiä edes Kuopioon, josta sen olisi voinut ottaa mukaan paluumatkalla. Kirjoja otin mukanani vain yhden pokkarin (MacLeodin uuden avaruusoopperan), kun yleensä valinnanvaraksi täytyy olla vähintään kolme.


Mökillä maailma oli kyllä läsnä ilman uutisiakin. Läheisen lennoston koneilla oli ilmeisesti se "kohotettu valmius", joten niitä jyrisi yllämme pitkin päivää. Kerran kuului hälytysireeni, mutta onneksi tiesimme sen kuuluvan kaivokselta, jota laajennetaan juuri mökin suuntaan. Tätä on suomalainen maaseutu vuonna 2022. Vain oravat uskovat sen elpyvän omillaan. Muut odottavat kiinalaisia kauppasopimuksia.

Sivistyksen meluvallista huolimatta talvimökki on edelleen kuin vuosisadan takainen hirsieriö. Juuri se takaa, että ajatukset pysyvät käsillä olevissa asioissa, kuten tällaisena kriisiaikana suojatunkin ihmisen täytyy suhteellisuudentajunsa säilyttääkseen: "On täällä paljon pieniä, ja sitten vähän isompia pieniä, mut nekin on niin kovin kovin pieniä" (laulaisi Hector). 

On lapioitava polut kuin tekisi kylää perheelleen, kannettava vedet avannosta ja puut vajasta niin kuin luontoa annostellen annostelisi itseäänkin, ikäänsä ja voimiaan. Pidettävä tulta muurissa, rakkautta kamarissa. Käveltävä jäitä myöten niinkin kauaksi, että tuntisi päässeensä uudelle kartalle.

 


Autenttisin osa tätä(kin) lomaa oli se, että jälleen kerran vilustuin heti mökille tultua. Ehkä lattioiden jäätävyyden vuoksi, ehkä tuulen purevuuden takia. Montaa päivää ei olisi tällaista lomaa jaksanutkaan iskevässä yskässä kärvistellen. Torstaina palasimme keskuslämmityksen ja tikittävän uutisvirran pariin.

Evakkosimulaatiolta tämä loma ei tuntunut, vaikka sekin kuvitelma välähti ajoittain kuin jokin taajamascifille ominainen pakollinen vitsi. Että maailma ei ole enää kalakukon muotoinen lämpiö vaan kuin venäläispanssarin yliajama pitsa. Lähtöä edeltävänä päivänä kävimme nimittäin Mänärin isoilla pitsoilla. Niiden jämiä olen syönyt vielä Tampereellakin aamiaiseksi ja illalliseksi. Ehkä ne sitten ovat nykypäivän evakkoruokaa – littanalta einekseltä näyttävässä maailmassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti