Hutchinson: Shelter (romaani)

Dave Hutchinson ottaa nyt kaiken irti Eurooppa-sarjansa (2014-2018) tuomasta maineesta. Ennen tänä syksynä ilmestyvää, sarjan päättävää (?) romaania hän on lyhyessä ajassa julkaissut scifi-pienoisromaanin ja aloittanut aivan uuden (yhteistyö-)sarjan nimeltä Tales of the Aftermath.

Avaruusscifiä edustava pienoisromaani Acadie (2017) ei saanut järin innostunutta vastaanottoa, mutta uuden sarjan avaava Shelter näkyy herättäneen odottavan kiinnostuneita kommentteja. Ja odotusarvoillahan sarjoja myydään; ei suinkaan KIRJALLISTEN keinojen täydellistymisen odotuksilla, vaan some-odotuksilla: toivotaan sarjasta ILMIÖTÄ jossa kannattaa olla mukana alusta alkaen, ihan kuten Martinin sarja on spefi-lukijakuntaa hartaasti opettanut media-arvokkuutensa löytämisessä.

Eikä se mikään ihme olisi, jos Tales of the Aftermath -maailma kelpaisi alustaksi tv-sarjalle. Niin helppoa se on proosana ja niin tuttua spefinä niillekin, jotka eivät spefiä lue. Kyseessä on erittäin perinteinen kauhuskenaario globaalin katastrofin (tässä asteroidien) tuhoamasta planeetasta, jolla sivilisaatiot sinnittelevät nälkäkuoleman rajalla. Hutchinsonin ainoa omintakeinen idea on keskittyä sellaiseen vaiheeseen toivotonta skenaariota, jossa toivo vielä herää: miltei 200 vuotta kestäneen "Pitkän Syksyn" jälkeen ilmasto alkaa palautua ennalleen ja yhteisöjen sirpaleet pohtia minkä verran ne voisivat palauttaa infrastruktuuria.

Mikä sitten on saanut Hutchinsonin kuvaamaan niin antaumuksella sivilisaation rippeistä rakennetua keskiaiaikaista yhteiskuntaa jatkuvine rajariitoineen ja kiertelevine rosvojoukkoineen?

Omalaatuinen selitys osui eteeni tänään Guardianin verkkouutisesta: Britanniassa on yllättävässä nousussa maatilallisiin kohdistuva järjestäytynyt rikollisuus. Ja vastareaktiona tähän:
"In an attempt to frustrate the criminals, farmers are incorporating medieval measures into their security, according to the 19th Rural Crime report."

Uuden sarjan aloittavaa Shelter-romaania on kritiikeissä kuvailtu brittiläisen "cosy catastrophe" -perinteen jatkajaksi. Sitä se totisesti on. Mielettömyyksiin asti. En muista toista romaania sitten Blytonin Viisikko-kirjojen, jossa kuvailtaisiin niin autaasti mukavan vuoteen ja lämpimän aamiaisen ihanuutta. Välillä Shelterin sankari ja antisankarit tietysti joutuvat kamaliin vaikeuksiin, väkivaltaa ja surkeaa säätä ja keskitysleirimäisiä dystopioita on luvassa kuten amerikkalaisissa katastrofikuvauksissa. Mutta aina jostain löytyy pullollinen satavuotiasta viskiä tai luotettava brittiläinen tiedustelupalvelu (!). Otapa siinä sitten tosissaan katastrofin mittasuhteet, että ihmiskunta on kadottanut muistinsa ja moraalinsa.

Tales of the Aftermath -sarjaa ei siis voi suositella Eurooppa-sarjan selättäneille lukijoille. Hutchinsonin erityislahjakkuus on yhteisöjen kuvaamisessa pienten konkreettisten elämäntapaa hahmottavien yksityiskohtien kautta, minkä päälle sitten ripotellaan brittiläisen vakoojakirjallisuuden paranoiaa erittäin hallitusti ja harkitusti.

Mutta Eurooppa-sarjassa tämä kaikki kutoutui ällistyttäväksi psykohistorialliseksi kokonaisuudeksi, jossa jokainen romaani mullisti edellisen luomat odotukset. Shelterin perusteella mitään vastaavan mittaluokan ja kirjallisen notkistelun todistavaa ällistys-momenttia ei ole luvassa Aftermath-sarjassa.

Ja, sivumennen sanoen, Shelterin kansi on kamala. Niin kamala että sitä voi pitää varoituksena sisällön löpöstellyistä ja söpöstellyistä katastrofiaineksista.
Kommenttini Eurooppa-sarjan kolmesta ensimmäisestä kirjasta, joita muiden tavoin kuvittelin valmiiksi trilogiaksi, löytyvät blogistani.

EDIT: Aftermath-sarjan toinen kirja, Haven, näkyykin juuri (9.8.) ilmestyneen. Sen tekijä on Adam Roberts, mikä ei välttämättä merkitse kiinnostavampaa kirjaa, mutta sentään kekseliäämpää sarjaa: miten seuraava kirjailija jatkaa edellisen pohjustamista tapahtumista ja aihelmista.