KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
7.-8.10. Turun kirjamessuilla
16.-21.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla

torstai 12. tammikuuta 2017

Eurooppa-trilogia (Hutchinson)


Dave Hutchinsonin Eurooppa-trilogia (2014-2016) on niitä tapauksia, jotka on pakko lukea loppuun, vaikka kirja kirjalta tämä spefiksi laskettava trilogiakokonaisuus muuttuu hajanaisemmaksi. Juonenlangat solmitaan, äkillisesti, 5-6 sivussa viimeisen kirjan toiseksi viimeisessä luvussa.

Ensimmäisen romaanin (Europe in Autumn) luettuani ajattelin, etten Hutchinsonin kirjoihin enää koske. Mutta pakkohan se oli nähdä, miten kirjailija pystyy jatkamaan niin uskomattoman fantisoivasta loppuratkaisusta mihin ensimmäinen kirja päättyi: idea mikrovaltioista oli abstrahoitu ja lavennettu ideaksi kokonaisesta mikrouniversumista Euroopan alla.

Hutchinsonin trilogian paras anti onkin siinä, että hän on kyennyt kehittelemään järkevän oloisesti tieteisfantasiaksi laskettavaa ajatusta puhtaasti matematiikalla suoritetusta maantieteen lavennuksesta. Mitään spekulatiivista tieteenhaaraa ei keksitä tämän topologisen ihmeen selittämiseksi, vaan salaliitot limittyvät toistensa päälle, jopa Euroopan Unioni itsessään. Eurooppalaisuuden olemus on Stendhal-syndroomassa, ehdottaa Hutchinson - minkä jälkeen hän selittää scifin logiikalla syyt tähän yleistyvään syndroomaan!

Toisen romaanin (Europe at Midnight) pitkä esittelevä alkujakso tästä "Communitystä" on paras osa koko trilogiaa, koska yhtymäkohdat keksityn ja todellisen maailman välillä selitetään niin maanläheisen uskottavasti. Sen jälkeen tarina alkaa kuitenkin hajota jälleen yksittäisiksi vakoilu- ja vastavakoiluoperaatioiksi. Tätä epäsuhtaa ihmettelin täällä blogissa jo kakkoskirjan luettuani.

Episodinen kuvaus vain kiihtyy ja katkelmallistuu entisestään kolmannessa romaanissa (Europe in Winter). Ainoa kiinnekohta on ensimmäisen romaanin päähenkilö, Krakovaan päätynyt virolainen kokki Rudi. Sivuhahmoja tulee ja menee kaiken aikaa, uusiin eurooppalaisiin kaupunkeihin hypätään enempiä selittelemättä.

Trilogian episodimaisuus on toisaalta tarkoituksellisen temaattista: romaanitaide on yhtä kuin salakäytävien rakentelua tekstimaiseman alle. Hutchinson ei vain malta olla todistamatta, että hän hallitsee tätä kerrontarakenteen metatasoa miten haluaa ja laittaa kolmannessa kirjassa Rudin pohtimaan, onko hänkin oikeastaan eräänlainen "balkanisoitunut" olento. Toisaalta episodimaisuus on kiireiselle kirjailijalle näppärä väline olla miettimättä liikoja, miten koherenttia juonta ja maailmaa hän on rakentamassa. Näin näyttää käyneen Hutchinsonille. Monikulttuurisuuden monivaltiolliseksi naamioineessa ympäristössä hän viljelee eksoottisia hahmoja ja paikkoja google-tasoisella materiaalinryöstöllä. Keskelle puolalaista mafiaa ilmestyy myyttinen rosvohahmo, jonka alkuperäksi ilmoitetaan "Lappi Rovaniemestä pohjoiseen".

Jos siis agenttiproosa on miesten versio terapiakirjallisuudesta, niin Hutchinsonin Eurooppa-trilogia on tämän kehityskulun johdonmukainen ääripää kaikessa itsetarkoituksellisessa genrekierrätyksessään, johon sekoittuvat sekä agenttiproosan perustilanteet että kyberpunkin rekvisiittaa. Kuten tunnettua, nämä genret tukevat hyvin toisiaan William Gibsonin viitoittamalla tavalla. Hutchinsonin  päälauseilla operoiva kieli kykenee paikoin myös samanlaiseen kovanahkaiseen lakonisuuteen kuin Gibsonilla ("... men with little guns that could perforate a motor car like a teabag"). Kielellistä kohostusta Hutchinson ei koskaan yritä väkisin, vaan nokkeluudet ovat paikallaan. Siksi hänen proosaansa lukee sujuvasti, vaikka olisi enimmän aikaa ymmällään miten luettu liittyy edellä kerrottuun.

Jotkut kriitikot ovat nähneet Hutchinson harjoittaman genrekierrätyksen brittiläisen satiirisena (etenkin kommenttina Brexitiin) tai älykkään ironisena. Minä en - enkä voi hyvällä sydämellä suositella trilogiaa sen paremmin spefin kuin romaanitaiteen ystäville. Ensimmäinen romaani on ihan riittävä osoitus siitä, mihin Hutchinson parhaimmillaan kykenee, näyttämään Euroopan sellaisena kuin se voisi olla muutaman vuoden päästä - poislukien kumminkin pakolaiset, jotka ovat liian iso ja käytännöllinen ongelma purtavaksi jopa tulliprotokolliin ihastuneelle Hutchinsonille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti