Salaisuuksien illallinen (elokuva)

Salaisuuksien illallinen (2016) on luokiteltu draamakomediaksi, joka on eräänlainen "kuolleena syntyneet" -kategoria vailla kelvollista käsikirjoitusta tehdyille elokuville. Ranskalaiset osaavat tämän genrekumajaisen taitavasti, amerikkalaiset ainoastaan romanssin avulla, ja saksalaiset eivät sitä edes ymmärrä. Mutta entäs italialaiset?

Salaisuuksien illallinen on samanlainen yhden idean varaan rakennettu puhuvien päiden elokuva kuin saman ohjaajan, Paolo Genovesen tämänvuotinen Jokainen haluaa jotain. Elokuva oli helposti saatavilla kirjastosta, koska italialainen draamafilmi menettää Suomessa yleisötuoreutensa yhtä nopeasti kuin tiskiltä haetut tortellonit. Purkillinen Mamma mia -eksotiikkaa sen sijaan myy iankaiken, koska siinä on ruotsalainen musiikki eikä tavuakaan ikävää draamaa.

Mutta jos rakastaa teatterimaisia elokuvia, tämä  Salaisuuksien illallinen on parhaita devareita, mitä kirjastosta voi syysillan iloksi löytää.

Rakenne, minimalismi, fantisointi ja näyttelijäsuorituksiin luottaminen tekevät elokuvasta ainutlaatuisen aivan kuten tv-sarjasta adaptoidussa Jokainen haluaa jotain. Kolme pariskuntaa ja yksi sinkku kokoontuvat illalliselle, jossa rutiinien särkemiseksi aloitetaan vaarallinen seuraleikki: jokainen laittaa kännykkänsä pöydälle ja kaikki saavat kuulla sekä keskustelut että viestittelyt. Tiheässä tahdissa jokaiselta seitsemästä paljastuu ikävä salaisuus, joka särkee ystävyyksiä ja avioliittoja.

Skandaalien runsaus olisi yksistään koomista, jollei Genovese käyttäisi syyllisten paljastumisia uuden temattisen tason rakenteluun: paljastusten tiheys on suoraan verrannollinen siihen, miten digiviestien tihentämässä maailmassa elämme. Tämä teema on paljon perustellumpi taustoitus paljastusdraamalle kuin jossain Lars Norénin ruotsalaista pikkuporvarillisuutta ruoskivissa paljastusdraamoissa.

Aivan elokuvan lopussa seuraa viimeinen yllätyskäänne, jolla elokuvan sisäisessä maailmassa selitetään, miksi tällainen paljastusten vyöry osui juuri yhteen iltaan.  Tämä loppuun sisältyvä opetuslauselma on latteahko: OLISIKO SITTENKIN PAREMPI ETTEMME TIETÄISI TOISTEMME SALLAISUUKSIA. Mutta latteutta paheksuessa kannattaa vielä pysähtyä siihen aivan viimeiseen kuvaan, jossa tarinan arvoituksellinen sinkku pysäyttää autonsa keskelle kaupunkia ja alkaa jumpata sen vierellä - koska hänen puhelimensa käskee niin...

Salaisuuksien illallisen alkuperäinen nimi on Perfetti sconosciuti, siis sama kuin kansainvälisessä levityksessä käytetty Perfect Strangers, mikä välittää paremmin filmin teeman kuin italialaisella ruokakulttuurilla houkutteleva suomalaistus. Molemmat nimet kyllä täyttävät lupauksensa kuluttajan kannalta: tätäkin filmiä voi suositella nautittavaksi lämpimän kumppanin ja kylmän valkoviinin keralla.

Espanjalaiset ovat tehneet elokuvasta oman sovituksensa 2017, niin ikään samalla nimellä. Intiassa elokuvasta on ilmestynyt tänä vuonna adaptaatio nimellä Loudspeaker, mikä parhaiten esittelee tarinan varsinaisen päähenkilön: kirotun kännykän.