Piano mittaa kodin talosta

Tänään lähti piano. Sen siirto maksaa miltei puolet siitä, mitä itse laite maksoi, mutta omalla tavallaan se mittaa tulevan kodin auditiivisen ja sikäli sosiokulttuurisen tilan talosta. Ja sillä on iso merkitys. Piano on eräänlainen symbolinen takkatuli, jota ei juuri koskaan käytetä, mutta se mittaa tilaa ympärilleen waltarilaisella Kauniin Turhuuden lainomaisuudella.

Meidän luokkakerroksemme sijaan pitäisikin puhua luokkakuilusta: meillä on sentään varaa valita millaisessa kodissa asumme, mutta ei varaa valita millaisessa talossa asunto sijaitsee. Kun punnitsimme asunnonostossa kahden vaihtoehdon välillä, vaikeus kärjistyi juuri siihen, että toinen asunto oli hyvin remontoidussa talossa, mutta kovin tavanomainen - ja toinen huonokuntoisemmassa talossa, mutta taiteilijakämppä jos mikä ratkaisuiltaan. Tämä jälkimmäinen meni nenämme edestä, mutta nyt meillä on sitten yleiskelvollinen talo - kaikenlaisine puutteineen (kuten pyöräkatos!), koska taloa on kunnostettu vain niin kuin hyvää säilytysastiaa kunnostetaan.

Elämme nyt helmikuussa kolmen viikon ajan kahden asunnon välillä. Toista sanomme kodiksi ja

toista "kämpäksi". Särkyviä ja hankalan kauniiksi muotoiltuja esineitä kannamme edeltä kodista kämpälle, yritämme olla murehtimatta muutossa kuluvaa rahamäärää, ja ajatella meidän siirtyvän pitkän askeleen lähemmäksi maanpintaa tämän muuton myötä, alas norsunluutornimaisesta ateljeestamme josta olemme katselleet yli tamperelaisten elämänpiirien...

Vaikeinta on pitää työpöydän läheisyydessä piileksineet keskeneräiset projektit hengissä yli muuttojakson. Helposti ne yrittävät ryömiä sinne samaan arkistohyllyjen pimeyteen missä monet muutkin aiempien elämänvaiheiden projektit maatuvat.