Tampereella ei uskalleta järjestää Taiteiden Yötä kuten kulttuurikaupungeissa, koska taide koetaan tässä musikaalifarsseille omistautuneessa 'teatteri'kaupungissa ikävän herraskaiseksi ja vaikeaksi.
Niinpä Tampereella vietetäänkin "Tapahtumien Yötä", johon voi sovittaa mitä tahansa karusellia ja makkaranmyyntiä "tapahtumisen" merkeissä.
Taidettakin voi sentään löytää, mutta sitä on etsittävä takahuoneista ja -pihoilta. Itselleni tämä kaupunkikohtainen, epävirallinen kesän päätösjuhla oli yllättävänkin taidepitoinen: löysin sitä Stockan siivouskomerosta, lähikaupan kellarista, parkkipaikan työmaalta, ja ravintolan takapihalta.
Stockmannilla olin esittelemässä uutta romaaniani. Yleisöä täällä uudelleentyhjiöidyssä Akateemisessa Kirjakaupassa oli kourallinen, kukaan ei kirjaani ostanut eikä pyytänyt nimmaria
(paitsi kaupan kappaleisiin, joiden arvoa se oletettavasti lisää... tai sitten ei), mutta kirjatapahtuman takahuone oli varsinainen taiteen salakapakka, siitäkin huolimatta, että se oli pikaisesti sijoitettu yhdeksän neliön siivouskomeroon. En malttanut lähteä takahuoneesta Tampereen kaduille, koska takahuoneeseen pistäytyi tuttuja ihmisiä toisensa perään, ja kaikilla oli oikein mukavaa viileiden viinipullojen äärellä. Istuisin siellä varmasti vieläkin, ellei olisi tullut kiire lähteä näytelmäni ensi-iltaan - niin huikean omakohtaisesti räätälöyity Taiteiden Yö tämä oli itselleni.
Matkalla Tukkateatterille näin parkkipaikalla Teatterikesään kutsutun katuteatteriryhmän
Les Dudes. Muuta paikallisille tarkoitettua ohjelmaa Teatterikesä ei vaivautunut järjestämään tänä kesänä; kotimaiset ja ulkomaiset laitosesitykset on rajoitettu muutamille alan ammattilaisille, esityksiä on vain pari kappaletta, joiden liput myydään pikaisesti loppuun. Kuitenkin tämän festivaalin avulla Tampere pystyy edelleen tekeytymään teatterikaupungiksi, samalla kun sen omat laitosteatterit tekevät pelkkää musikaalia ja farssia ja musikaalifarssia valmiiksi naurettuun tv-viihteesen tottuneille pikkujouluyleisöille.
Les Dudes nauratti yleisöä sekin, tottahan toki, koska mitään vastaavaa ei tässä kaupungissa nähdä kuin kerran vuodessa - verrattuna siihen että Euroopan kaupungeissa tällainen katuteatteri on arkipäivää.
Mutta onneksi ovat harrastajateatterit, nopeat ja lahjomattomat. Tukkateatteri ole vallan pieni harrastajateatteriksi, koska siinä pyörii useita projekteja ja se pystyy erikoistumaan jopa kotimaisiin kantaesityksiin. Teatteri kuitenkin sijaitsee hieman syrjässä, keskellä kaupunkia, mutta lähikaupan kellarissa, joten monille tamperelaisille se on jäänyt vieraammaksi kuin esimerkiksi ylioppilasteatteri.
Oma näytelmäni esitettiin osana Tapahtumien Yön ohjelmaa reading-teatterina, mukana kuusi näyttelijää sekä minä ja Matti, jotka täytimme miesnäyttelijöiden vajausta. Esitys ylitti kaikki odotukseni, vaikka olin kuullut näytelmätekstiäni aiemminkin ääneen luettuna Tukkateksti-projektissa. Etenkin pääosan Oilista tuli näyttelijän ansiosta juuri sellainen terävä ja anarkistinen hahmo kuin millaiseksi olin hänet kuvitellut. Olin niin keskittynyt kuuntelemaan muiden repliikkejä, että unohdin ottaa valokuvia esityksestä, ja olin unohtaa omat repliikkini.
Illan päätteeksi poikkesin vielä Matin följyssä katsomaan Monroen ulkoilmateatteria. Laternan hämärälle sisäpihalle oli lavastettu tunnelmallinen katsomo ja 16-milliseltä kelalta näytettiin ihan "oikeaa" filmiä, tällä erää vanha venäläinen sotaromanssi
Vain neljä päivää. Elokuva oli oikein sympaattinen oman aikansa ja estetiikkansa edustajana, mutta pitkä ilta alkoi väsyttää enkä halunnut jättää kotimatkaa samaan hetkeen, kun tamperelaiset makkaranpurijat täyttävät nyssejään, joten lähdin puolivälissä kotiin... varmaankin ensimmäistä kertaa enemmän taidetta kuin virvoikkeita taiteiden yöstä nauttineena...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti