Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 19. tammikuuta 2025

19.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B10-17) KOOSTUVAT:



3 sivua: Koostejuttu kevään teattereiden ensi-illoista, tekstipintaa sivun verran, muu osa teattereiden mainoskuvaa. 10:stä suositellusta esityksestä 3 on Hesan kaupunginteatterin, 4 Hesan pienempien ammattiteattereiden (Ryhmä, Lillan, KOM, Q), ja 3 hesalaisten täyttämän Kansallisteatterin henkilöpitoisia kehuja. Hesaa kauemmaksi ei Hesarin katse yllä, tosin kainalojutussa on parin rivin suositukset Lahteen (x2), Tampereelle, Espooseen ja Ouluun. Itä-Suomea ei hesalaisille ole olemassa teatteritaiteenkaan puolesta. Eipä Turkuakaan. Oulu saa armon, koska se on miltei-kulttuuri-pääkaupunki ja pyhä Kajava oli sieltä kotoisin.
Uutisarvo * | Journalismina **

3/5 sivua: Näyttelyarvio hesalaisesta galleriasta. Arvio kiittelee ”hallittua vandalismia”, mutta teosten ”hienosyiset viittaukset” taiteen historiaan jäävät arvioijan karkeasyiseksi viittaukseksi. Yli puolet kuvitusta.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Levyarvio reggaeton-musiikin ”supertähdestä”, josta kukaan ei ole koskaan kuullut, paitsi jos kuuluu siihen ”sometrendiin”, jonka nimibiisin ”monitasoinen viesti” on kuulemma aloittanut. Musiikkigenrejen sijaan levyt ja aristit siis jaotellaan nykyään sometrendien perusteella.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Kirja-arvio Antti Salmisen romaanista. Hannu Harju näkyy siirtyneen kustannusalalta kirja-arvostelijaksi ja hyvä niin, hänen jutuistaan löytyy asiaa ja analyysiä aivan eri tasolla kuin HS:n vakiosenttareilta. Ja Salmisen kirja on taatusti vaikeimmasta päästä selitettäviä. Ainoa ylihelppo luonnehdinta on lattea rinnastus Stalker-elokuvaan. Tätä näkee vakiovertauksena vähänkin kirjallisemman scifin yhteydessä.
Uutisarvo ** | Journalismina ****

3/5 sivua: Kirja-arvio virolaisen runoilijan teoksesta. Pienet kustantajat saavat HS:ssa näkyvyyttä edes runouden arvioissa, ehkä samoista syistä kuin klassinen musiikki on esillä: runous lasketaan arvotaiteeksi jolla lehti saa osansa prestiisistä. Arvioija (Jukka Koskelainen) esittelee tekijän ja tyylin, yleisluontoisista aiheista ei lörpötellä eikä hehkuteta kuten proosan arvostelijat tekevät muotokieltä ymmärtämättä. Puuttuu vain tekijän esitteleminen virolaisessa kontekstissa.
Uutisarvo ** | Journalismina ***
 
2/5 sivua: Arvio espoolaisille esitetystä klassisen musiikin konsertista. Eloisampia ja kekseliäämpiä muotokielen kuvauksia nämä konserttiarviot ovat kuin mikään edes runokritiikeissä. Mutta eivät ne lukijaa klassisen kuunteluun kouluta, vaikka sen pitäisi olla konserttiarvion toiseksi tärkein tehtävä (jos se tärkein on taltioiva).
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Televisioarvio suoratoistokanavan dokumenttfilmistä, yli puolet kuvaa. Arvio käsittelee sitä miten dokumentin ”ote aiheeseen on yhteiskunnallinen”. Teoksesta dokumenttigenren edustajana ei sanota mitään. Jutun kärki on se että dokumentti "läskiydestä" on ”helppoa katsottavaa”. Tämä on vähintäänkin epäsuorasti esillä muissakin HS:n televisioarvioissa: tv on vaihtoehto taiteen vaikeudelle.
Uutisarvo ** | Journalismina **

4/5 sivua: Uutisjuttu tv-teollisuuden sisäisistä palkinnonjakajaisista. Pelkkää referaattia ja luettelointia.
Uutisarvo - | Journalismina *

1/5 sivua: Lyhyitä uutispaloja, Tom of Finland -johtaja eroaa ja 96-vuotias J Plowright kuollut. Kolme päivää on viestihevonen raahannut näitä viime torstain yhdentekeviä uutisia maailmalta.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi yksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Sunnuntaina on eniten aikaa lukea HS:a. Nykyään luemme sitä printtinä enää viikonloppuisin. Lehden suljettuani – ja kaksi kupillista kahvia sen ääressä juotuani – en hetken päästä muista lukemastani muuta kuin että Lontoossa oli kaasulla toimivat liikennevalot jo 1880-luvulla.

Alkavaa dementiaa? Ei, tavallinen rupeama sanomalehden parissa.

Joskus parikymmentä vuotta sitten joku (?) teki yhteiskuntatieteen väitöstutkimuksen siitä, miten suomalaiset käyttävät aamulla lukemaansa Hesaria kuin virtuaalista toteemipaalua, jonka äärellä esitetään lehdestä luettuja uutisia omina mielipiteinä. Haluaisin sen väitöksen löytää, koska tieteellisestä annista riippumatta moinen analogia kuvaa osuvasti, miten keskimääräinen Hesari on juuri niin käyttökelpoinen kuin on lukijakuntansa.

Kulttuuriosasto on silti asia erikseen. Sitä ei voi verrata edes toteemiin. Hieman se on edelleen syntipukki suomalaisen kulttuurin (kuvitellulle) latteudelle, mutta nykyään yhä enemmän monistettu kuvakaappaus ”mobiili edellä” -journalismin hektisistä klikkiketjuista, jotka pyörivät Kehä III:n sisäpuolella kuin peilikaappiin suljettu mikiliukkonen. Erkkomafian sijaan sitä voisi sanoa erkkokaruselliksi.

 

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 18. tammikuuta 2025

 
18.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-15) KOOSTUVAT:

3 sivua: Lukijoiden ”mullistavista” kokemuksista koottu, queer-teosten skandaaliarvolla mässäilevä juttu, jossa mullistus on dramatisoitu ihmisten identiteettitarinan käännekohdaksi. Näin media voi harjoittaa tuplaeksploitaatiota: myydä vähemmistölukijoiden elämää enemmistölle. Kuvitusta enemmän kuin puolet.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/4 sivua: Teatteriarvio Kansallisteatterin Eläinten vallankumouksesta. Kriitikko paasaa sovituksen ”totuudellisesta ankaruudesta”, jopa näyttämökuva on kuulemma ”ankara” sekin. Esityksen tyylistä ei saa käsitystä, kun kriitikko (Laura Kytölä) keskittyy siihen, miten ”herättelevä” tehtävä teatterilla pitäisi nykyään olla. Näin arvostelijan ego peittää esityksen valon.
Uutisarvo ** | Journalismina *

1/4 sivu: Uutinen Q-teatterista etsimässä mesenaatteja. Valtionpalkinnon kaksi vuotta sitten saanut teatteri kerjää siis hattu kourassa rahaa eloonjäämiseen. Jos juttu olisi taustoitetumpi ja osaston ykkösenä, sillä olisi vahva poliittinen sanoma. Mutta sitä ei HS uskalla.
Uutisarvo *** | Journalismina **

2 sivua: Essee liberalismin merkityksestä Trump-aikakaudella. K-osaston keskimääräisiä esseitä asiapitoisempi ja nostaa kärjeksi viimeisellä palstalla uuden suomennoksen John Stuart Millin klassikosta. Ei voisi enempää K-osastolta toivoa.
Uutisarvo **** | Journalismina ****

4 sivua: Koosteuutinen tulevista kuvataidenäyttelyistä, ei edes sivun vertaa sisältöä, mutta isoja kuvia näyttelytaiteilijoiden teoksista. Asiaakin mutta silti paljon enemmän palstantäytettä kuin uutista.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 3/5 sivua: Kirja-arvio kahdesta Neuvostoliittoon sijoittuvasta suomalaisten muistelmakirjasta. Enemmän tilaa saa filmiohjaaja Raimo O Niemen kirja, vaikka Straniuksen toimittamassa teoksessa olisi laaja kirjo kokemuksia. Painotus selittyy sillä, että Niemi nimeää alan suuruuksia. Mutta kirja-arviossahan pitäisi keskittyä kirjojen painotukseen: mitä Neuvostoliitto oli suomalaisten silmin. Ja kuka muutenkaan muistaa Raimo O:n elokuvia?
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: ”Parasta juuri nyt” -kolumneissa K-toimittajat yrittävät osoittaa kansanomaista makua intoilemalla alalajien instant-klassikoista, joista on takuuna ettei niitä koskaan suomenneta suuren yleisön saataville. Arla K työntää jutussaan sarjistaiteilijoita ja pilapiirtäjiä journalismin eturintamaan, ihailee Joe Saccoa muttei osaa selittää Saccon tyyliä. Juttu kulminoituukin Hesarin kansanpilailijan eli Ville Rannan kehumiseen. Tähän omiensa taputteluun K-osasto tähtäsi myös 6. tammikuuta sarjisuutisessaan. Pieni maailma, pienet ympyrät ruudut.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/5 sivua: Uutisia. Vuoden nuori taiteilija saa Tampereen kaupungin stipendin vaikka asuu Hesassa. HS:lle tämän on ilmeisesti itsestäänselvyys. Ja kapellimestari H Lintu menee Singaporeen, koska raha. Mutta sitähän ei HS voi näin sanoa.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 1/5 sivua: ”Muistokirjoitus” David Lynchistä. Ohjaajan hörhöpuoli tulee isosti esille, sen sijaan, että käsiteltäisiin elokuviensa merkitystä aikalaisille ja jälkipolville.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Lisää Näyttelyvinkkejä eli hesalaisten näyttelyiden puffausta hesalaisille.
Uutisarvo * | Journalismina **

Lisäksi yksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: HS:n kulttuuriosaston laaduttomuudelle naureskelu on ollut taiteesta välittävien seurapiirihuvi vuosikymmenien ajan. Pitkään osaston pohjanoteerauksena pidettiin kokosivun henkilöjuttua siitä, että Andy McCoy tarvitsee uudet hampaat. Epäilemättä suomalaisen kulttuurijournalismin omanlaisensa klassikko edelleen.

Nykyään ei K-osasto alentuisi tuollaisiin äijäkeskeisiin iltalehtijuttuihin. Paremmin myyvät some-yhteisöllisyyttä jäljittelevät jutut, joiden uutisarvo kulttuurin yhteydessä on yhtä mitätön kuin narkkarikitaristin hammaskalusto, mutta some-simulaatiot sopivat paremmin K-osaston muuttuneeseen asemaan lehdessä. Kun muu HS suuntautuu ulospäin maailmasta uutisoidakseen, on lehden B-osio K-osastoineen tarkoitettu journalismin shokkivaikutuksista toipumiseen. Kulttuuriviitteistä ja Hyvinvointi-vinkeistä (lauantaina sivut B16-31 eli yhtä paljon kuin K-osastoa) ja mielipideosaston maallikkosaarnoista kootaan hesalaisen sisäpiirin harso todellisuuden eteen. Kuplaksikin sitä saa sanoa.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 17. tammikuuta 2025

 

17.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-8) KOOSTUVAT:

 

1 3/5 sivua: Kirja-arvio postikorttihistoriikista. Juttu on otettu osaston avaajaksi, koska  vanhoja korttikuvia voi käyttää palstantäytteenä maksamatta edes kuvaajalle. Vain kapea viipale aukeamasta on arviotekstiä, esimerkkikortti täyttää puolet jutun tilasta.
Uutisarvo ** | Journalismina *(*)

2/5 sivua: Uutisjuttu Puupää-hatulla palkitusta sarjistaiteilijasta. Sarjakuvataide elää pitkää hidasta noususuhdannetta, mutta tästä palkitusta en ole koskaan kuullut enkä aiheidensa perusteella välitä tutustua. Palkitun henkilön taiteesta sarjakuvana HS ei vaivaudu sanomaan yhtään mitään eikä ylipäänsä sarjakuvan tilasta Suomessa, mihin taiteenalat kuitenkin pyrkivät antaessaan elämäntyöpalkintoja alan sisällä ja tavoitellessaan siten mediahuomiota.
Uutisarvo * | Journalismina **

1 3/5 sivua: Elokuva-arvioita, Härön kiiltokuvahistoriaa ja norjalaista parisuhdeterapiaa. Härö kuulemma ”kuvaa kihisevästi” ja näyttelijätyö on ”varmaotteista”, muuta filmitaiteeseen liittyvääkään ei osata sanoa eikä käyttää vertailukohteita tälle luterilaisen sisäsiistille itseruoskinnalle. Norjalaisessa filmissä pääosa näytellään kuulemma ”vereslihaisesti”, mutta edes vertailukohteita muille vastaaville aviodraamoille ei välitetä tai osata mainita. Juonipaljastuksia sen sijaan esitetään suruttomasti, se on aina ollut HS:n etuoikeus.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Uutisjutun ja media-analyysin välillä hoiperteleva referointi Babygirl-elokuvan kohtauksesta, jossa juodaan maitoa. Näin ovat vähissä uutisaiheet kulttuurin saralla. Puuttuu vain Valion mainos välisivulta. ”Maitoa on juotu muissakin elokuvissa”, tietää toimittaja kertoa.
Uutisarvo - | Journalismina -

2 sivua Televisioarvioita suoratoistokanavilta (Netflix, Max, Areena), käytännössä siis juonikuvailuja niitä kansalaisia varten, jotka pitävät kanavaa auki, mutta eivät somepäivityksiltään jaksa tai osaa seurata juonta.
Uutisarvo - | Journalismina -

1/2 sivua: Konserttiarvio Tailleferren ja Messiaenin sävellysten esityksestä hesalaisille. Ei sanaakaan siitä, keitä nuo säveltäjät ovat ja miksi heidän teoksensa tulisi tuntea. Tällaisiin juttuihin voisi toimitus edes alleviivata ne keskeiset termit, jotka kannattaa oikeasti oppia klassisen musiikin mäkihyppyjä seuratakseen. Jos joku soittaa ”virtuoosisen kimmeltävästi”, niin kuinka tyylipuhdasta hyppyä se tarkoittaa?
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/3 sivua: Uutinen että Ylen uutisankkuri irtisanoutuu, koska on tyytymätön ”selfiejournalismin” pakottamisesta osaksi uutisvirtaa.
Uutisarvo **** | Journalismina **

1/5 sivua: Uutinen Metsä-radion lopettamisesta Ylellä. Mukana Ylen vakioselitys, että ”jotain uutta” on aina parempi kuin perinne. HS ei asiaa kommentoi.
Uutisarvo ** | Journalismina **

Lisäksi yksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Parin rivin kommentti Ylen irtisanoutuvalta uutisankkurilta ”selfiejournalismille” antautumisesta on viikon ainoa kriittinen eli oikea kulttuuriakin sivuava uutinen. Mutta osataanko sitä lukea HS:n kulttuuritoimituksessa? ”Maitoa on juotu muissakin toimituksissa”, vastaavat esihenkilöt Koppinen & Miikkulainen.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 16. tammikuuta 2025

 

16.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-6) KOOSTUVAT:

 

1 2/5 sivua: Uutisjuttu Oulun tulevasta kulttuuripääkaupunki-vuodesta. Natsipuukottajillaan profiloitunut kaupunki aikoo sijoittaa 600 miljoonaa euroa kulttuuriiin. Silti ohjelmahankkeen johtajakaan ei osaa nimetä paikalliseksi kulttuuriksi muuta kuin mieskuuro Huutajat ja ilmakitaroinnin. Kaupungin siis suunnittelee hankkivansa 600 miljoonalla lisää melua ja huitomista? Tämä vetää vertoja Soneran päätökselle polttaa miljardeja verorahaa saksalaiseen yläilmaan. Ekologinen ratkaisu verrattuna siihen, että ostettaisiin miljoonien edestä kahvileipää ja sirkushuveja oululaisille.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/3 sivua: Konserttiarvio Mahller-sinfoniasta hesalaisille. Klassisen musiikin konserttiarviot ovat vastakohta HS:n kirja-arvioille: lauseet rakennetaan ensisijaisesti taiteenalan muoto-opin varaan. Samat lauseet sopivat näppärästi copypastettavaksi mihin tahansa arvioon, kunhan tuntee musiikin tyylin. Tulkintaperinteen varassa voisi tekoäly tuottaa samaa tekstiä. Mutta ihmisen laatimana konserttiarvio on sentään omanlaistaan terminologista runoutta verrattuna HS:n muihin arvioihin, oman formaattinsa ja ammattikielensä täydellistä soveltamista. Luen tällaisia sanavarastoa laventaakseni.
Uutisarvo * | Journalismina ****

1/4 sivua: Uutisjuttu: Neil Gaiman kiistää (yhä) raiskaussyytökset. Näistä kulttuuriteollisuudessa vaikuttavien äijien raiskaussyytöksistä on tullut HS:n vakioaihe. Syytähän niitä on pitää esillä, mutta jutuissa, kuten tänään, ei ole kerrassaan mitään uutta aiempiin uutisointeihin verrattuna. Puuttuvat myös vastaaviin tapauksiin vertailevat analyysit, miten ja miksi miljoonainen fanilauma puolustaa alansa rokkitähdeksi kohonnutta Gaimania.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/3 sivua: Levyarvio Beatlesin uudesta country-levystä. Mikäs vuosi tänään onkaan?
Uutisarvo * | Journalismina **

1/7 sivua: Topelius-lastenkirjapalkinnosta uutinen, ihmeen pienesti verrattuna Finlandia-palkintoihin. Pieniä ne ovat lukijatkin, vastaisi HS.
Uutisarvo ** | Journalismina *

3/5 sivua: Uutisjuttu Tampereelle perustetusta uudesta levy-yhtiöstä, jossa mukana on ”suomalaisen indien isoimpia nimiä”. Juttu keskittyy teollisuuden näkökulmaan, kärkenä se että nyt ollaan ”valtavirran popteollisuutta” vastaan. Puuttuu tamperelaisen vastavirran taustoitus, Poko ym.
Uutisarvo *** | Journalismina **

3/5 sivua: Televisioarvio ruotsalaisesta ”supertähdestä” kertovasta suoratoistodokkarista. Dokkari on kuulemma ”ansiokas” EDM-ilmiön kertaaja, mutta arvio ei esittele ilmiötä edes viidenneksen vertaa sisällöstään.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Uutisjuttu suomalaisten efektinikkareiden Ruotsissa saamasta elokuva-alan palkinnosta. Journalismin tärkeimpään kysymykseen ”miksi” ei juttu anna edes hyviä veikkauksia saati palkittujen omia vastauksia.
Uutisarvo * | Journalismina **


Lisäksi 1 sivu kansikuvaa ja 1 sivu mainosta.


Kokonaisuuden arvio: Normaalisti lukisin tällaisesta tarjonnasta vain Gaiman-uutisen ja levy-yhtiö -uutisen, jälkimmäinen tosin löytyisi myös Aamulehdestä, josta se on konsernin sisällä kierrätetty. 

Hesarin ainoa lukemisen arvoinen juttu on tänäänkin Mielipide-osastossa, Maria Lumon pitkä kommentti keskustelukulttuurin tappavasta välinpitämättömyydestä ilmastonmuutoksen edessä. Maltillisen kriittisesti kirjoittamista enää harva hallitsee kuten tässä.

15. kammokuuta, ryötöntä yötä

Yleensä nukun Kuopiossa paremmin kuin Tampereella, mutta nyt katkonaisesti, eikä ole edes pädiä mukana yökirjaa lukeakseni. Mieluiten avaisin läppärin ja tekisin tekstiröitä ollakseni parempi ihminen kuin ne jotka käyvät päiväröissä. Mutta öisten tuntien tarkoituksettomuudesta on tullut ainoa vapauden muoto, josta ei tarvitse tuntea katkeruutta eli miettiä että nyt alkaa jo kolmas vuosi ilman elättävää apurahaa ja oikeaa ryötä. Sytytän valon ja luen Farmerin Dayworldia. Sen päähenkilöön, ”daybreakeriin”, on helppo samaistua. Olen lukenut kirjan edellisen kerran joskus 30 vuotta sitten mutten muista siitä kuin yksittäisiä kohtia. Kuin eläisin Yearworldissa.

Aamulla käyn Kuopion taidemuseossa. En ole sielläkään käynyt vuosikausiin, joten aluksi ihmettelen, näinkö pieni se olikaan. Mutta kyse onkin vain taidelainaamon huoneesta. Varsinainen näyttely, seinäkaupalla sarjakuvia, on siellä mistä tilat palautuvat mieleen. 

Enpä nytkään olisi museoon tullut ellei kyse olisi juuri sarjakuvataiteen esittelystä. Näyttelylle valittu muoto, sarjistyylin laventaminen maalauksiin, veistoksiin, freskoihin, installaatioihin, videoihin, jopa taikalyhdyksi, on kerrankin näkemisen arvoinen – missäpä tällaista olisi kootusti muutoin esillä. Parhaiten jää mieleen viitostietä esittävä installaatio, koska sarjakuva ”sekventiaalisena taiteena” tulee siinä nokkelimmin sovelletuksi.
 
Kirkas ja leuto tammikuinen päivä on aivan muuta kuin millaisena Kuopion tammikuun muistaa lapsuudesta: tammimarkkinoiden aikaan kaikki on pimeää ja helvetillisen kylmää ja saamme koulusta iltapäivän vapaata mennäksemme torille joka on täynnä savunkärylle löyhkääviä kojuja ja possujen näköisiä paksutakkisia miehiä kiertelemässä maisematauluja ja stripparibussia.

Mikään tässä kaupungissa ei ole luontevaa jos on täällä kasvanut ja täältä pois päässyt. Tämän kaupungin rytmi on pelkkää saranoiden narinaa.
Tämä kaupunki hengittää vain vesistönsä ansiosta.
Tämä kaupunki esittää elävää maalaiseksi tekeytymällä.
Täällä uskontona on nurkkakuntaisuus.
Silti tänne on tultava uudelleen jo viikon kuluttua.
Nurkkakuntaisuus velvoittaa, jos ei ole maailmallakaan nurkkia kauemmaksi päässyt.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 15. tammikuuta 2025

 

15.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-5) KOOSTUVAT:


2 sivua: Haastisjuttu Samuli Putrosta. Naistenlehtipsykobabblea miehen kriisistä ja rokkikukon nöyrtymisestä, sijoitettu K-osastoon Putron esikoiskirjan varjolla. Puolet kuvaa.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 sivu: Haastisjuttu tv-sarjasta, jossa isä ja poika ulkoilevat luonnossa. Varmasti eksoottista hesalaisille. Kulttuuriin ei saada kehystettyä edes vahingossa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3/5 sivua: Teatteriarvio Puoli-Q:n Mannerheim-näytelmästä. Maria Säkö on lähes aina lukemisen arvoinen arvioija, oikeasti tulkitseva ja kriittinen, mutta hänkin alkaa pulppuamaan femimaanista kukkaispuhetta kun kyse on tanssiteatterista tai performanssista, kuten tässä ”ilmavassa näyttämörunoelmassa” joka ”katsoo miehen varjoon jääneitä naisia”. Puolet jutusta mennään naisidentiteetistä hallusinoiden.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/4 sivua: ”Kommentiksi” naamioitu somejuttu siitä, että pop-tähti on _maininnut_ Variety-lehdessä nimeltä Renny Harlinin. Voiko tämän alemmin amerikkarähmälleen heittäytyä? Tuomas Kokolle akuankka-mitali tästä.
Uutisarvo - | Journalismina -

1/7 sivua: Uutinen että kantritähti esiintyy Trumpin seremoniassa. Samaa nyhtöjenkkikauraa kuin yllä.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi 1 sivu kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: 'He tekevät sen itse'.

14. kammokuuta, röitä väistellen

 

14. kammokuuta, tiistai

Tänään on täysin epätyypillinen kammokuun ryöpäivä, vaikka aloitan sen tyypilliseen tapaan huonosti heräämällä ensin puoli viideltä, lukemalla sitten kaksi tuntia e-kirjaa jottei tarvitsisi sytyttää valoja, kuuntelemalla sitten podcastia jotta nukahdan, mutta heräilen katkonaisesti klo 7-8 kun S lähettää lasta kouluun. 

Nousen 8:lta keittämään kahvit, 9:n jälkeen lähden Sampolalle keittääkseni kahvit puolestaan jäsenistön kahvitapaamiseen, mutta vain R ja J saapuvat. Sellaista yhdistystoimintaa. Sentään saadaan toimiston printteri toimimaan sen seisottua yli kaksi vuotta odottaen, että joku laittaisi kaapelin kiinni. Tätä hämäläisyyttä.

Joudun itsekin poistumaan jo 12:n junalle Kuopioon. Ei yhtä karmiva reissu kuin viikko sitten, mutta sellainen kyllä millaisena olen tottunut Kuopiota ajattelemaan viimeiset 40 vuotta. Nyt jos koskaan pitäisi olla motivaatio kohdallaan kirjoittaakseni siitä paljastusdekkarin. Siitä savolaisuudesta.

Lukea en haluaisi muuta kuin lisää antarktisen äärirajoilla kirjoitettuja muistelmia. Viikonloppuna yökirjaksi vaihtunut Richard Byrdin Alone (1938) on tässä harvinaisessa alalajissa arvostettu klassikko ja aivan syystä. Kirjallisten taitojen ei tarvitse olla kummoisia, kunhan on kestänyt ne 80. leveysasteen olosuhteet ja säilynyt järjissään kirjoittaakseen kokemastaan. Arktisen alueen naparetket ovat kesäpiknikkiä antarktisen oloihin verrattuna.

Kaikki nuo 1900-luvun anglosfääriä edustavat pioneerit (Scott, Shackleton, Mawson, Byrd) muistuttavat ensimmäisen maailmansodan upseereita, jotka epäröimättä määräävät alaisensa hengenvaarallisiin missioihin ja sitten itkeskelevät miten mahdottomiin paikkoihin ovatkaan tulleet tuoneeksi miespolot. Etenkin kun mistään ei selviä, mikä heidän retkiensä TIETEELLISESSÄ annissa on ollut kestävää, vaikka sitä tieteen asiaa he väittävät edistävänsä. 

Amerikkalainen Byrd on näiden upseeriherrojen joukossa vielä aivan omanlaisensa tragikoominen tapaus. Byrdilla on retkikunnassaan (1934–1935) viisikymmentä kokenutta retkeilijää ja pohtiessaan ketkä kolme valitsisi mahdottoman tappavaan missioon, puolen vuoden yksinäiseen tarkkailuun napajäätikön päällä, hän päättää olevansa itse ainoa jolle voi määrätä moisen tehtävän. Kuusi kuukautta hän sitten viettää jääkuoppaan kaivetussa hökkelissä varusteiden ja rakennelmien ja mielenterveyden pettäessä vähän kerrallaan...

Pelon semiotiikkaa raapustellessa olen ihmetellyt miten yli-inhimillisiä ovat pelottomuudessaan ne ihmiset, jotka lähtevät avaruuslennoille pienissä teräspurkeissaan. Miten he tietävät kestävänsä avaruuden äärimmäiset olot? Nyt vastaisin, että varmaankin lukemalla näitä Byrdin kaltaisten miesten muistelmia.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 14. tammikuuta 2025

 

14.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-4) KOOSTUVAT:


1 2/5 sivua: Haastisjuttu, jo kolmas pitkä juttu jolla HS lypsää näkyvyyttä television ”hittisarjalle”. Varsinainen sisältö on copypastettu Laura Malmivaaran (sähköposti?)vastauksista, joten toimittajalta on mennyt ehkä puoli tuntia jutun tekemiseen.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Televisioarvio japanilaisesta suoratoistosarjasta. Keskeistä sarjassa ovat arvioijan mukaan ”ruoanlaitto- ja ateriointikohtaukset” sekä perhetapaamiset. Mitäpäs muuta Japanista tarvitsisi tietääkään? HS:n runsaiden tv-arvioiden varsinainen tarkoitus onkin sen mielikuvan rakentaminen, että HS on yhtä ja samaa olohuonetta keskiluokan kanssa.
Uutisarvo * | Journalismina **

2/5 sivua: Televisioarvio sairaalasarjasta, joka on arvioijan mukaan ”kimppu kliseitä”. Miksi se sitten pitää esitellä valtakunnallisen lehden kulttuurisivuilla?
Uutisarvo - | Journalismina -

3/5 sivua: Kuopiolaisten viulufinaalista uutisjuttu, jota ilman koko kulttuuriosasto olisi pelkkää tv-liitettä. Ajatella että joku maksaa tällaisesta sanomalehdestä. Tarkemmin ajatellen: minähän se olen. Nyt kohti Kuopiota.
Uutisarvo ** | Journalismina **

Lisäksi 4 sivun osastossa 1 sivu kansikuvaa, jonka sisältö on sama kuin kakkossivusta puolet vievä kuva, jota on aiemminkin kierrätetty HS:ssa yhtä isona palstantäytteenä.


Kokonaisuuden arvio: ”Ruoka oli pahaa, mutta onneksi annos oli pieni.” Kouluarvosanat sopivat kuin "kimppu kliseitä" tähän HS:n kulttuuriosioon. Numeroita ei kulttuurin yhteydessä tohdi käyttää ja tähtiäkin vain siksi, että itsehän he katsovat sen nykykulttuuriin sopivaksi.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 13. tammikuuta 2025

13.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-6) KOOSTUVAT:


1 2/5 sivua: Uutisjuttu sävelletyn äänimaiseman ”virallisuudesta” ja kansallisesta edustavuudesta. Yllättävän moneen suuntaan aukeava juttu, jossa tulevat esille itsetuntonsa hukanneen kansakunnan ja megalomaanisen ulkoministeriön kipukohdat. UM:n maakuvayksikkö, itsessään huovismainen idioottimaisuus, ilmoittaa, että kyseessä on ”maakuvatyöhön tilattua käyttömusiikkia”. Siis vahva ehdokas UMK-kisoihin?
Uutisarvo **** | Journalismina ****

3/5 sivua: Kirja-arvio ”ruokamuistelmasta”. Käytännössä henkilöjuttu jonkun some-vaikuttajan rakkauselämästä.
Uutisarvo * | Journalismina **

1 3/5 sivua: Kokoomajuttu tulevan kevään elokuvista, jotka HS eli käytännössä (?)  M-P Heikkinen on valinnut. Otsikko ”Näitä elokuvia odotamme” kutsuu lukijoita tämän Hollywood-niputteen ihailuun: Angelina Jolie oopperassa, Glenn Close Suomessa, Teini Chalamet Bob Dylanina, Adrien Brody arkkitehtinä, Robert Pattinson tieteiskomediassa ja Tom Cruise stunttitempuissa. Lisäksi 2 brittifilmiä, sinkkuromanssi ja indie-nyyhkytarina, sekä 2 pakollista suomitäkyä: veskutettu Samuli Edelmann ja siniseksi värjätty Pirkko Saisio.
Itse en näistä odota yhtäkään, vaikka varmasti katson kolme (Cruise, Pattinson, indie)
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Kulttuuriosasto nimeää näitä liparejuttujaan ”Kommenteiksi”, vaikka kyse on perinteisestä kolumnista. Näin osasto tekeytyy olevansa samalla tavoin taustoittavan kriittinen kuten Kommentit ovat oikean sanomalehden eli A-osion puolella. Majander kirjoittaa kuin emoteini Kiinan vankileirien kauheuksista, mutta välineeksi valitusta (Yan Lianken) romaanista ikirjallisuutena hän ei osaa sanoa mitään.
Hei, toverit Amnestyssa: kuka vapauttaisi sanataiteen Hesarin työleireiltä?
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi 1 sivu mainoksia ja osaston kansikuvasivu. Käytännössä kaksi identtisesti taitettua aukeamaa varsinaista osastosisältöä. Maanantaikappale.

Kokonaisuuden arvio: Avittaakseen lukijoitaan on HS erottanut lehtensä osiot A:ksi, jossa sijaitsee oikea journalismi, ja B:ksi, jossa sijaitsevat B-luokan jutut, joita ei ole tarkoitettukaan vakavissaan otettavaksi journalismiksi. Olisin tästä erottelusta kiitollinen, jos vielä urheilujournalismille olisi oma selkeä Ö-osionsa jonka postiluukku voisi turvallisesti irtirepäistä aamuisin.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 12. tammikuuta 2025

12.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B12-24) KOOSTUVAT:



3 sivua: Pitkä luettelo HS:n lukijoiden suosikkikirjoista, sitaatteja näiden kehuista ja muutama editoitu rivi ilmeisesti HS:n vanhoista arvioista. Copypastejournalismia ja puolet kuvitusta.
Uutisarvo ** | Journalismina -

1 sivu: Kirja-arvio suomalaisen Virpi Lehtisen Irigaray-kirjasta. Kuka hitto on Virpi Lehtinen? Sitä ei arvioija Ville Hytönen kerro, mutta näköjään Hytönen on nykyjään myös ranskalaisen filosofian ja feminismin asiantuntija. Hytönen esittelee, että ”ruumiillisuudesta käytävän keskustelun tulkitsemiselle on ollut uutta tilausta 2010-luvulta saakka” ja tässä on ollut apuna intersektionaalinen feminismi.

Oikeastihan tämä feminismin 3. aalto on ollut keskuudessamme jo 1990-luvulta alkaen (ja eka Irigarayn suomennos 1996), mutta kenties Hytöselle ei tuolloin vielä uskallettu kertoa siitä. Vai miksi juuri ”2010-luvulta saakka” on ollut tilausta ja miksi juuri tuolloin olisi ruumiillisuudesta alettu tehdä ”uusia” tulkintoja? Ehkä tämä selviäisi Lehtisen kirjasta. Sitä lukematta voi olettaa että Hytönen muuten referoi kirjaa oikein hyvin, onhan Irigaray tahallisenkin vaikeatajuinen jopa ranskalaiseksi. Sivusta puolet täyttää kuva nyrkkeiijä Khelifistä, vaikka arviossa hänen osuutensa esimerkkinä on tuskin kymmenesosaa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/3 sivua: Kirja-arvio Colm Toibinin romaanista. Suvi A:n arviossa on yksi selittävä lause kohdeteoksen sanataiteesta: henkilöt muistuttavat Claire Keeganin pienoisromaanien hahmoja. Siinä kaikki.
”Hienointa” irlantilaista nykykirjallisuutta” tämä edustaa jos uskoo Suvi A:n auktoriteettiin. Minä en.
Uutisarvo ** | Journalismina *

1/3 sivua: Uutinen soul-laulaja Sam Mooren kuolemasta. Kerrankin toivoisi jutun ingressiin viihteellisintä referenssiä, nyt Blues Brothers -elokuvaa, jotta tietäisi kestä ja miksi puhutaan.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Kirja-arvio Ali Smithin romaanista. Kahdesti arvioija julistaa suomentajan ”nerokkaaksi”. Mutta ei sanaakaan teoksesta sanataiteena, vaan pelkkää juoniselitystä. Kirjan mainitaan olevan täydennys tetralogiaan, jossa ”tarinat kieppuivat orgaanisesti omiin, yllättäviin suuntiinsa”, joten tämä riittänee kirjallisen laadun takeeksi tässä täydentävässäkin osassa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/4 sivua: Uutinen peliyhtiö Ubisoftin ja peliteollisuuden talousvaikeuksista. Tarvitseeko tällaisen jutun olla kulttuuriosastossa?
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/7 sivua: Uutinen että näyttelijä Baldwin haastanut syyttäjän ja seriffin. Jos jotain poliittista Hesarista edelleen haluaa löytää, niin amerikkalaisuuden ihailu ja tauoton uutisointi. Eniten tämä näkyy ulkomaanosastossa ja paljaimmin lokakuussa pääsivuille siirtyneissä Visio-toimituksen jutuissa.
Uutisarvo - | Journalismina -

3/5 sivua: Kirja-arvio Ilkka Taipaleen juttukokoelmasta. Juttu esittelee kattavasti mutta ylimalkaisesti Taipaleen uraa ja tekstien sisältöjä. Avoimeksi jää, mikä tekee juuri teksteistä kestäviä jos mikään - vai onko Taipaleen perintö pelkkiä ”nasakoita iskulauseita”, kuten arvioijan (salaivainen?) kehu muotoilee.
Uutisarvo ** | Journalismina **
 

Lisäksi 3 sivua mainoksia ja osaston kansikuvasivu.

Kokonaisuuden arvio: Periaatteessa runsas kooste kulttuuria, noin 4.5 sivua tekstisisältöä ja 8.5 sivua kuvitusta/mainosta. Normaalisti en kumminkaan lukisi jutuista kuin Irigaray-kirjan ja Taipaleen kirjan arviot. Tämä on HS:n kulttuuriosaston linja 2020-luvulla: yhä harvemmille, yhä vähemmän ja yhä pinnallisemmin toimitettua kulttuurijournalismia.
Toimittajien puolustukseksi voisi tietysti arvailla, että kulttuurialan VALTAKUNNALLISTEN uutisten rakentaminen samalla tapaa kuin taloudesta ja politiikasta ei saa lehden tuottajilta resursseja. Joten mitään pitkällistä ja oikeasti ajankohtaista ei voi odottaakaan löytävänsä HS:n B-osiosta kuin… kerran vuodessa?