Torstai (arvioitu viikko)

Torstai (24.9. 2026)

Nyt kun Sampolan kirjastossa on valoremontti pysyy sen lukusali suljettuna ties miten pitkään eikä ole senkään vertaa paikkaa lähellä, johon lähteä läppärin kanssa. Lukusalissa voisin saada kolmessa tunnissa aikaiseksi yhtä paljon kuin kotona päivän aikana. 

Tänään kyllä suunnittelimme S:n kanssa sellaisen työpöydän hankkimista, jonka korkeutta voisi säätää ja siten säästää selkää läppärityössä. Mutta mikään ei takaisi, että pöytää tulisi käytettyä eikä sille ole oikein sopivaa paikkaakaan. Ja tehokkaampaa on joka tapauksessa työpisteeen osoittaminen itselle eli aivoille kodin ulkopuolelta.

Kaksi vuotta sitten hankimme ergonomisen näppiksen, eikä sitäkään tule kumpikaan käyttäneeksi. En ole ottanut opikseni edes siitä, että sohvalla lojuessa tolkuton työasento läppärin kanssa pitää ranteet ja jostain syystä peukalotkin kipeinä. Mutta selkä siinä viihtyy. Eikä taatusti tunne tekevänsä työ-työtä. Tai ansaitsevansa leipä-leipäänsä.

Tänään sai silti kotonakin muistiinpanoja aikaiseksi ihan ok, ei määrällä väliä, kunhan unohtaa kellonajat. Kävelemässä käytiin lyhyempi lenkki Kalevanharjua myöten länteen ja Sampolan kohdalta takaisin. Lounaaksi eilisen lohipastaa, arjesta erottavana bonuksena pieni lasillinen calvadosta.

Yleensä ei kuukaudessakaan ole neljää menoa, mutta nyt tällä viikolla sen verran poikkeuksellisesti: kaksi hammaslääkärille, yksi Hyvinkäälle, ja yksi tietokirjailijoiden iltaan. Siis tänään eikä maanantaina, kuten ensin yritin. 

 

Vanha pj JPP esitelmöi...

Illan esiintyjinä olivat Jukka-Pekka Pietiäinen ja Matti Mörttinen. Edellinen kertoili Väinö Hakkilasta, Tampereen historian kannalta olennaisesta demarista, jota paikalliset mustapaidat (Haarla & Rekola & co) olivat muiluttaneet tämän ollessa kunnallispormestari! Hämmästyttävin tavoin Hakkila tuntui kytkeytyvän kaikkeen 1900–1940-lukujen valtakunnallisessa politiikassa – ja tavanneen siinä sivussa Leninin ja Hitlerin – mutta silti Hakkila on täysin unohdettu niin nykypäivän historiankirjoista kuin kansan muistista. 

Jälkimmäinen esitelmä kosketteli Mörttisen & co julkaisemaa kirjaa demokratiavajeesta ja -ylijäämästä, mutta esitelmä oli niin pitkä ja kuivakkaan hidas, että kirjankin tarkoitus (= mitä uutta?!?) jäi täysin avoimeksi. Paikalla olleen senaattorin (Satu Hassi) viisiminuuttinen kommentti oli parempi kuin tunnin mittainen esitelmä.

Muuten oikein hyvä ilta, pöytäseurastahan löytyy tässä porukassa niin ikään hämmästyttäviä asiantuntijoita. Lahjoitin pelkokirjan lämpöiskappaleen oikeuspsykologille.

Linkosuon tarjoilema ruoka tosin oli, minusta, kuivan mautonta lohikiusausta, ei edes lounaspuhvettien keskivertoa. Ilmainen illallinen maistuu tietysti lähtökohtaisesti "hyvältä" olipa sen maku mitä tahansa, varsinkin kun sen kanssa saa lasillisen erinomaista punaviiniä. Silloin on helppo unohtaa, että tästä ilosta pitää maksaa yhdistyksen jäsenmaksu. Ja useimmiten arki on sitä, että "helppo" on "hyvän" synonyymi.

Annan tälle päivälle arvosanaksi 3/5. Koska sen ei tarvinnut olla yhtään parempi kuin eilinenkään, ja koska ei tarvinnut ajatella kelloa eikä muistaa edes sitä, että on torstai.