Maanantai (21.9.2026)
Oliko juuri tämä päivä elämisen arvoinen? Eli oliko juuri tässä päivässä jotain niin erityistä tai erikoista, että kannatti nähdä maailma juuri omin silmin?
Muuta niin erikoista en muista tästä päivästä kuin sen, että hammaslääkäri ja hoitaja keskustelivat Saksan poliittisesta tilanteesta korjatessaan haljennutta paikkaa hampaassani. Yleensähän lääkäri ja hoitaja vaihtavat sanoja vain sen välttämättömän verran mitä operaatio vaatii. Mutta ilmeisesti Saksan tilanne huolestuttaa niin kaikkia, että se on kuin säätila. Uhkakuvista puhutaan kahvikupin tai potilaan avonaisten leukojen ylitse.
Muutakin kummallista tapahtui. Huomasin kahdesti päivän aikana erehtyneeni kalenterimenoissani, vaikka koko syyskuussa on vain muutama meno.
Ja illalla puhelimeen tuli väärä numero -soitto. Sellaistakaan en muista koskaan tapahtuneen ei-työnumeroon. Turussa työnumerooni soittivat joskus ihmiset, jotka halusivat muuttaa lipputilaustaan iltalaivalle. Kiusaus oli kova, että lupaisin heille ilmaisen sviitin.
Aivan kuin maailma olisi jotenkin tihenemässä, langattomatkin langat sekoittuvat toisiinsa. Ihan kuin nuo hammashoidon ammattilaiset.
Päivä oli siis kaikin puolin "hyvä", mutta kellä tahansa voi olla hyvä päivä, jos elää täällä kaukolämmön ja sosiaaliturvan linnakkeissa.
Hyvää oli sää, syyskuuksi leuto ja enimmäkseen aurinkoinen. Hyvää oli jopa vuosittainen hammastarkastus, koska reikiä oli nolla ja ainoa korjattava kohta oli tuo haljennut paikka. Hinta tarkastuksesta ja korjauksesta oli 250e, mikä ei ole mieltä hyvittelevä asia, mutta eipähän tarvitse käydä lärvihuollossa vuoteen. Paitsi ylihuomenna hygienistillä, joka siivoaa hammaskivet. Hinta vähintään 150e.
Lounaaksi söin alennus-salaatin (4.90e) ja päivälliseksi toissapäivän lasagnen lopun. Ainakin päivä oli halpa. Pyöräilemällä säästää 2e per päivä sillä, ettei osta raitsikkaan kuukausilippua.
Hyvää olivat myös Portin postitustalkoot, jotka suoritimme ylivoimaisessa ennätysajassa puoli viiteen mennessä. Oli meitä viisi talkoolaistakin Raimon lisäksi. Postitushuoneen ilmassa on jo vahvaa nostalgian henkäystä, koska vuosikymmenten toiminnan jälkeen lehteä tullaan tekemään ja postittamaan enää kaksi numeroa. Tuhti ilmanala johtuu tietysti siitäkin, että viidentoista neliön huoneessa loppuu nopeasti happi. Kaiken keskellä kimaltavat vastapainetut lehdet pinoissaan kuin tulevaisuuden valuutta, jota suomalainen fandon on takonut kahden sukupolven ajan.
Talkoista menimme perinteisille talkookahveille, tällä kertaa pääsimme nopeutemme ansiosta viereiseen kahvilaan. Siellä keskusteltiin ihmiskunnan lisääntymisvauhdista, mikä ei ole ihan tavallisin aihe scifisteille. Teemu osti yhden kappaleen kirjaani. Jäin moraalisesti voitolle tästä päivästä.
Kesken kahvittelun piti lähteä ja kiirehtiä läheiseen ravintolaan, koska olin merkinnyt ylös tietokirjailijoiden tapaamiseen. Mutta päivä olikin väärä. Pääsinkin ajoissa kotiin. Päivästä tuli odotettua keveämpi. Kuin saisi lomaa, vaikka ei ole töitä.
Huonoa oli päivän kuluminen kaikenlaiseen kuluttavaan silppuhommailuun, mitään uutta luomatta eli kirjoittamatta. Sentään tiskasin. Jopa ne kuoharilasit, jotka olleet pahvilootassa tiskaamatta viime keväästä saakka. Tiskatessa kuuntelin Neil Diamondin Best of -levyä. Se on nolointa voimasoittoa mitä kuunnella, jos haluaa tuntea itsensä Hyväksi Keski-ikäiseksi. Eikä yhtään enempää.
Viime perjantaina allekirjoitin sopparin seuraavasta tietokirjasta, mikä tekee monista tulevista kuukausista "hyvempiä" kuin ne muuten olisivat. Sitä varten editoin tänäänkin hieman kässäriä, joka on perusteiltaan valmiina ja jonka dedis on marraskuun alussa. Tavallaan se on sellaista Ominta toimintaa joka tekee päivästä Erityisen. Eihän sitä kässäriä kukaan muu editoisi sellaisilla tavoilla, sellaisiin tavoitteisiin kuin itse tekee oman suunnittelemansa mukaisesti. Mutta se ei tunnu samalla tavoin Erityiseltä kuin proosan tai tilapäärunojen kirjoittaminen.
Uusia arvosteltavia kirjoja ei ole nyt hyllyssä muita kuin Doyle-elämäkerta. Sillä ei ole kiire. Niinpä käytin aamupäivän ja iltapäivän välistä lukuaikaa 1) tarkastaakseni juonikuvauksia seuraavaa tietokirjaa varten, 2) lukeakseni kaksi lukua e-tietokirjaa ihan uutta projektia varten, ja 3) lukeakseni luvun verran Tulenkantaja-palkintoon liittyvää e-kirjaa, niin ikään läppäriltä. Päätin, että jos saan tänä syksynä yhdenkin apurahan, niin menen optikolle uusia silmälaseja varten.
On niin suhteellista, mihin arvioi että on varaa. Tarkkaan näkeminen on luksusta, väsymistä kestävä näkö tarpeellista, muttei välttämätöntä.
Olemme silmätyöläisiä. Siksikin jokaisessa päivässä pitäisi saada aikaiseksi edes sen yhden rivin verran jotain Uuttakin, jotain niin omaa, ettei kukaan muu sitä loisi. Edes yksi idea, jos ei kokonaista virkkeen mittaista tekstiriviä. Iltaisin unta tavoitellessa on siihen viimeinen tilaisuus. Yöpöydällä olevaa antologiaa en jaksa lukea kuin pari sivua niin alkaa nukuttaa. Oman valoni sammutettua – S valvoo lähes aina myöhempään – kuvittelen, millainen olisi Finlandia 101 -lautapelin eduskuntalauta, jonne puolueiden tavoitteita asetellaan kuin Tetris-laattoja. Tätä samaa kuvitelmaa olen käyttänyt jo vuosia aina jotain uutta keksien. Nukahdan varmuudella. Vaikka peli ei etene.
Annan tälle päivälle arvosanaksi 3/5. Päivä oli parempi kuin "ihan hyvä", koska hammaslääkäriltä sai puhtaat paperit ja koska talkoissa oli mukava nähdä ihmisiä. Pienet bonus-nautinnot valitsee illan päätteeksi vakuuttaakseen itsensä siitä, että päivä oli enemmän kuin "arkea". Pieni lasillinen valkoviiniä, joka jäi jäljelle lauantain Hesan matkasta. Suoratoistosta Assayasin elokuva, joka on kuivakas dokufiktio Venäjän lähihistoriasta. Ei mitään ihmeellistä. Ei edes kovin hyvää. Mutta sentään omin mahdollinen valinta tässä ylimääräisessä iltarauhassa.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti