Antti Leikas: Tonttu (fantasia)

  

Antti Leikas: Tonttu – Mies häviää

170 s.
Jalava 2026

 

Fantasia on kirjallisuutta, jossa yllättävyys pitäisi olla lähtökohta eikä erikoistehoste. Harvoinpa kuitenkaan osuu eteen niin aidosti yllättävää fantasiaa kuin Antti Leikaksen Tonttu – mies häviää.

Kyseessä on täydentävä kolmas osa Leikaksen edeltäviin tonttuaiheisiin kirjoihin (2018 ja 2022). Edeltävät aikuissadut eivät mediajulkisuudessa näkyneet, joten Leikas lienee päättänyt lisätä tarinamaailmansa outoutta avantgardistisella kielipelillä, laatimalla kokonaisen romaanin ilman a-kirjainta. Samaan haasteeseen ovat tarttuneet muutamat muutkin, työmetodinsa ajattelun edelle asettaneet kotimaiset kirjoittajat. Heidän esikuvaansa, Georges Perecin ”kirjainrajoiteromaaniin” Häviäminen (1969) viittaa Leikaksen teoksen alaotsikkokin.

Tätä ranskalaisilta runoilijoilta opittua tehokeinoa ei Leikaksen kirjasta edes huomaisi ensimmäisten sivujen aikana. Tämä todistaa kirjailijan tyylitajua ja ihailtavan laajaa sanavarastoa, sillä pitkissäkään kuvailluissa kohtauksissa ei ole mitään pinnistelyn tuntua. Onnistuneesti Leikas on kääntänyt trendikkään kielipelin fantasiamaailmansa voitoksi. A-kirjaimen puuttuessa on tilalla ääkköspitoista sanankäyttöä, mikä antaa teokselle synkähkön absurdin sävyn. Näin kirjassa selitetään esimerkiksi tonttujen matkaamista:

"Kun molekyyliryöppy, siis esimerkiksi minä, tulee perille nousten ylös turpeen sisältä, muodostuu molekyylien sykkeestä fyysinen rykelmä itiöitä, joiden kiinnittyminen yhteen, yhdeksi näkyväksi olennoksi, on yllättävän vikkelä prosessi."

Tarina on Tonttu-kirjassa toissijainen, samoin kuin trilogian edeltävien osien sisältö, kuten aikuisille tehdyltä satufantasialta voi odottaa. Kirjan komiikka perustuu vastakkainasettelulle sadistisesti muuttuneen todellisuutemme ja tonttujen maanläheisen näkökulman välillä. Mielettömiin sotiin suistuneessa maailmassa ovat yliluonnolliset olennot kaikessa metodisessa tarkkuudessaan viimeisiä järkeenkäypiä toimijoita. Apokalyptisiin tilanteisiin sopii sikäli myös kielen särkyminen, aivan kuten erinäisissä scifi-teoksissa.

Päähenkilönä on tontuksi muuttunut kirjailija itse, kirjan maailmassa Leik’s. Ja koska tässä tarinamaailmassa tontuilla on yliluonnollisia kykyjä, kuten sieneksi muuttuminen ja vapaus vaeltaa rajattomasti, voi Leik’s saada tonttutehtäväkseen itsensä Venäjän presidentin surmaamisen. Tästä kudotaan kirjan löysähkö juoni.

Veikkohuovismaisena satiirina Tonttu edustaa toisaalta erinomaisen tarpeellista eskapismia nykypäivän uutismedian keskellä, toisaalta tympeän helppoa kostofantasiaa, jossa Venäjän diktaattorista tehdään pelkkä pellemäinen surkimus. Ilmeisesti Ukrainassa käytävä sota on edelleen liian lähellä meitä, jotta siitä voisi kirjoittaa muutoin kuin konfliktin osapuolia ronskisti tyypitellen.

Kun kirjassa ei ole kantavaa tarinaa, ei taitavasti leikittelevä kielikään kanna pitkän proosan, edes pienoisromaanin mitassa.

Silti kirjan lopetus lupailee, että jatkoakin tonttumaailmalle olisi luvassa. Ja mikäpä siinä, kyllä suomalaiseen spefiin muutama supersankari lisää mahtuisi.

Markku Soikkeli

Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portti-lehden numerossa 1/2026