Niilo Sevänen: Unten kruunu
Gummerus 2026
Keskiaikafantasia on Suomessa jäänyt paljolti käännöskirjallisuuden varaan. Odotukset ovat alalajin suhteen korkealla, koska kirjaa verrataan väistämättä käännösteosten kärkeen, brittiläiseen Tolkieniin ja amerikkalaiseen Martiniin. Eikä tärkein vertailukriteeri ole kirjallinen laatu, vaan teosten paksuus ja maailmanrakennuksen perusteellisuus.
Hevimuusikko Niilo Seväsen Ikitalvi-trilogia vastaa odotuksiin näillä lukuromaanin kannalta olennaisilla ominaisuuksilla. Sevänen on rakentanut korkeaa fantasiaa edustavan, jumalten ja myyttisten olentojen kansoittaman maailmansa tuhannen vuoden takaisen Euroopan kartalle. Historiallisia hallitsijoita ja kansallisia konflikteja hän soveltaa kurinalaisesti uuden maailmanjärjestyksen katastrofiin, jossa ikitalvi on peittänyt Euroopan ja kansat kamppailevat henkiinjäämisestä. Tämän maailman eräänlainen Mordor on Rooma, jonne päähenkilöiden kaksi seuruetta tekevät matkaa selvittääkseen Valkoisen noidan mysteerit.
Mistään miekkafantasiasta ei kuitenkaan ole kysymys, kuten kansainvälisissä keskiaikafantasian esikuvissa, eikä varsinkaan grimdark-henkisestä, graafisen väkivallan nimissä realismia uskottelevasta sankaritarinasta.
Seväsen tarinointi on suorastaan disnifikoitua sijoittuakseen sydänkeskiajan Eurooppaan. Ikitalven ahdistamat ihmiset ovat kyllä korostetun armottomia, mutta väkivaltaa on vähän ja siitä kerrotaan toteavasti, silloinkin kun päähenkilöt ovat uhattuina. Ja sitä he enimmän aikaa ovat.
Trilogian ensimmäinen romaani, Ikitalven polku (2024), toi mieleeni Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogian (1995–2000). Molemmilla kirjailijoilla ihmiskunta ja historia ovat harhautuneet demonisten voimien vaikutuksesta.
Tänä keväänä ilmestynyt jatko-osa, Unten kruunu, tuo vieläkin enemmän muistumia satufantasiaan. Roomaan matkaavista seikkailijoista bardi Orfeus ja lapsimessias Halla viettävät yhä enemmän aikaa unimaailmassa. Pitkällinen vierailu peikkojen valtakunnassa on niin ikään söötinpuoleista fantisointia, jossa keskustellaan loputtomiin ja pohditaan ystävyyden arvoa. Kirjaa ja trilogiaa voikin huoletta suositella nuorille lukijoille. Näkökulmahenkilöiden itseymmärrys ja motivaatio on selitetty helpoimman mukaan:
"Hän [Orfeus] jäi miettimään, ettei hänellä ollut minkäänlaista suunnitelmaa tulevan varalle. Repolainen oli ollut aivan oikeassa, että musikantti oli vain lastu laineilla, joka oli ajelehtinut muiden mukana Roomaan saakka. Muiden komenneltavana. Kuuneito oli tyrkännyt kanteleen hänen käsiinsä ja käskenyt pelastamaan maailman. Oliko hänen mielipidettään kysytty missään vaiheessa?"
Jälleen tiiviimpi ja aikuislukijaakin puhuttelevampi osuus romaania on toisen Roomaan matkaavan sankariparin, keisarinna Theofanan ja viikinkikuningas Asbjörnin seikkailu läpi jäätyneen Italian. Toimintakohtauksia tai ylipäänsä toimintaa on tosin heidänkin matkallaan hämmästyttävän vähän, joutavanpäiväistä dialogia aivan liikaa verrattuna siihen, miten hurjia tarinoita keisarinnalla ja kuninkaalla on kerrottavanaan ikitalven alkamisesta.
Osa takaumista ratkaistaan vieläkin kömpelömmällä kerrontaratkaisulla. Sankarit katselevat unimaailmasta käsin "muistojen virtaa" eli kymmenen vuoden takaisia tapahtumia Roomassa, kun paavia ja Valkoista noitaa on yritetty mestata.
Omaperäisintä Seväsen trilogiassa on mytologioiden sujuva yhdistely, etenkin kalevalaisen myyttikuvaston vähittäinen ujuttaminen mukaan tarinaan. Puhuva kettu erään kuuluisan kalevalaisen hahmon edustajana on kirjan rasittavin esimerkki fantasiakirjallisuuden disnifikaatiosta, mutta muuten pidin siitä, miten viikinkimytologia ja Kalevala saadaan yhdessä sovitettua sekä historialliseen kehykseen että peikkojen ja uniolentojen asuttamaan Eurooppaan.
Kokonaisuutena pidin Unten kruunusta enemmän kuin trilogian avauksesta. Romaani valitettavasti päättyy kuin jarruttaen niin ärsyttävään cliffhangeriin, ettei kirjasta itsenäisenä romaanina voi oikeastaan puhua. Mutta trilogian valmistuessa – ehkä kahden vuoden kuluttua? – Sevänen on luonut jykevän todisteen kotimaisen fantasian elinvoimaisuudesta.
Markku Soikkeli
Tämä arvio ilmestyy Portin numerossa 1/2026 arvosteluna.
Arvosteluni trilogian edellisestä romaanista:
https://bitteinsaari.blogspot.com/2024/05/sevanen-ikitalven-polku-romaani.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti