KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



lauantai 29. lokakuuta 2022

Tuolit (näytelmä)

 

1. Absurdin draaman klassikot ovat teatterin tärkein standardi. Ne edellyttävät lavasteita, puvustusta ja näyttelemistä, jollaista mikään muu aihe ja tyylilaji eivät vaadi. Absurdi edellyttää rajaavaa abstrahointia tekstin ehdoilla.


2. Absurdin draaman klassikot ovat katsojan kannalta idioottivarmoja valintoja. Yksikään teatteri ei pysty tekemään niistä sen traagisempia tai koomisempia kuin mitä niiden ehdottoman omintakeinen maailma mahdollistaa.

3. Ionescon näytelmistä olen aiemmin nähnyt vain ”Kuningas kuolee”, jonka muistelen olleen hämmentävän tiivis elämys, vaikken muista edes missä sen näin. Tampereen Työväenteatterin tuore Ionesco-valinta ”Tuolit” (1951) ei ole kokemus, josta uskoisin muistavani muuta kuin nimensä mukaisen näyttämökuvan. Näytelmä alkaa tuskallisen hitaasti ja päättyy haukottavan hitaasti. Siinä välissä on puolisen tuntia, jossa näyttelijät pääsevät loistamaan. Mutta draamana ”Tuolit” jättää täysin kylmäksi. Etenkin sen lopetus tuntuu liian helpolta teatterileikiltä. Tosin TTT:n valitsema lopetus ei näyttäisi vastaavan Ionescon tekstiä, vaan tekevän siitä jostain syystä synkemmän ja irrottavan alkuteokselle olennaisesta keisarinpalvonnasta.

4. Absurdi draama kulkee pakostakin omissa sfääreissään, omilla ehdoillaan, ja provosoi positiivisesti katsojien ja näyttämön välistä suhdetta. Paitsi ”Tuolit” ei. Se on metateatteria, jonka voi ajatella käsittelevän kaiken esittämisen kuolemaa ja tarpeettomuutta. Mitä pidemmälle näytelmä etenee, sitä enemmän sen kahta hahmoa katsoo näyttelijöinä, jotka ovat kuin ”Kukunorin” peikot hassuja muukalaisia instituution ullakolla. Dialogi on yhtä hassuttelevaa – ja itseensä sulkeutuvaa.

5. Absurdi draama ei periaatteessa ”kerro” mistään, vaan ainoastaan ”resonoi” katsojille tuttujen asioiden kanssa. Kirjallisuudessa ei ole mitään absurdin genreä vastaavaa, joten moisella draamalla on kuitenkin iso merkitys tarinamaailmoista kiinnostuneelle. Absurdi draama on lähempänä narratiivisen esittävyyden nolla-astetta kuin kirjallinen surrealismi tai nonsense. Ja hyvinkin lähellä spekulatiivista fiktiota. Siksi absurdia draamaa rakastan silloinkin kun se on vain komedian ja tragedian fuusioivaa maustetta (esim. Mannerilla) tai kun absurdi draama sulkeutuu omaksi ilmatiiviiksi maailmakseen. Mutta tällaisenaan ”Tuolit” ei vain löydä resonanssia katsojissa eikä merkityksiä minussa. Ei siis ihme, että kuukausi ensi-iltansa jälkeen TTT:n Kellarikatsomoa ei ole saatu edes puolilleen. Näyttelijät antavat kaikkensa ja se vain ei riitä, koska teksti edellyttäisi edes hieman tuoreuttavampaa eli katsojan kannalta valmiiksitulkitumpaa ohjausta.


6. Kaikki standardit eivät kestä aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti