Hiljainen paikka 2 (elokuva)

 

"Hiljainen paikka 2" on kökkö ja väkinäinen jatko-osa viime vuosien parhaalle kauhuelokuvalle (2018), jonka olisi suonut jäävän konseptissaan ainoaksi ja ainutlaatuiseksi, yhden tarinan mittaiseksi genrekokeiluksi äänimaailman niukkuudella. Kakkososa epäonnistuu kaikessa missä ensimmäinen filmi menestyi, ja ennen kaikkea käsikirjoituksessa. Tätä genrekohtainen rahastus on tylsimmillään, elokuvissa, ja etenkin kriisiajan niukassa filmivalikoimassa.

Kakkososa laventaa kuvaa alieneiden hävittämästä Yhdysvalloista ilman yritystäkään olla johdonmukainen, järkevä tai kiinnostava. Alkuperäisen elokuvan tarkkaan pohdittu äänimaailma laaksoon asettuneen perheen auditiivisina horisontteina on täysin poissa. Nyt henkilöhahmot halutaan saada liikkeelle, sen sijaan, että heille olisi käsikirjoitettu uusi draamallinen välienselvittely, missä ulkoinen uhka pakottaisi lapset jälleen ylittämään itsensä kohti sellaista aikuisuutta, mitä tämä muuttunut maailma edellyttää. Vaan ei. Kakkososa toistaa ykkösosan opit kuin uusina.

Hiemankin enemmän voi vielä sanoa, spoilerivaroituksen keralla.

Episodi Pelastuneiden Yhteisössä, tuo pakollinen jakso missä tahansa zombi- ja apokalypsia-filmissä, on aivan poikkeuksellisen hätäisesti laadittu. Miten tämä yhteisö toimii? Kuka on tämä äijä joka näyttää päättävän muiden puolesta? Mistä he saavat sähkön? Ja miksi yhteisö lähettää ohjesanomaa mutkikkaasti koodattuna, ikään kuin alienit ymmärtäisivät ihmisten kieltä? Vastaus: koska ne kuuluvat alagenren kalustoon.

Ensimmäisessä elokuvassa pärjättiin hyvin ilman muita tunnettuja näyttelijäkasvoja kuin Emily Blunt. Tällä kertaa etualalle nostetaan tyttövoimauttava kuuro hahmo, jonka esittäjä Millicent Simmonds on aidosti kinemaattinen esiintyjä ilmeiltään, nukkemaisen lapsekas ja mykkäfilmien tragediennen herkkyys erikoisilla kasvoillaan. Vaan eipä moinen suoritus kauaa loista kaiken sen säikyttelyn keskellä, mistä tämä filmi kohtauksittain dramatiikkansa rakentaa.