Eros & Psykhe (kesäteatteri)

 

Eros kapakassa. Vastapäätä äitinsä Afrodite...

  

Mitäpä muuta kesä olisi kuin Eroksen ja Psykhen kamppailua.

Mutta miten esittää moista jumalaa kesäteatterissa?  Periaatteessa antiikin näytelmät ovat suoneet pitkän perinteen, mistä ottaa mallia jumalanäytelmän sisällölle ja näyttelijätyölle, mutta ylevän esitysmoodin siirtäminen nykypäivään ei onnistu pelkän klassisen mallin varassa, etenkään kesäteatterissa... ja etenkään Eeva-Liisa Mannerin näytelmässä.

Pidän Mannerin runoudesta yhtä paljon kuin naapurit tai kollegat, mutta hänen näytelmänsä ovat tuntuneet lähinnä tekosyyltä saada runoille kerronnallisempi muoto, vähän kuin ne olisivat "köyhän akan proosarunoutta", yhdistelmä juonellista cocacolaa ja lyyristä pikakahvia. Esimerkiksi "Poltettu oranssi" on kestänyt klassikkona, koska sen voi sovittaa sekä historiakehykseensä että psykologisena tragediana, mutta "Eros & Psykhe" (1966) on aina tuntunut näytelmältä, joka toimii paremmin luettuna kuin esitettynä.

 

Suurta rohkeutta ja rentoa musikaaliasennetta osoittaen on Tukkateatteri kuitenkin toteuttanut oman tulkintansa "Eroksen & Psykhen" kamppailusta Ylöjärven kesäteatteriin. Näin esityksen kenraaliharjoituksessa (2.7.), mutta senkin perustalta näytelmää sietää suositella jokaiselle, joka haluaa näin Mannerin juhlavuonna kuulla ja nähdä hänen tekstiään vieläkin eloisampana kuin mitä runoesitys antaisi mahdollisuuksia.

Musikaalin henkeen on näytelmän ohjannut Katri Häti, joka on Tukkateatterin osalta muutenkin koordinoinut kaiken Manner-juhlavuoteen liittyvän. Katrin ohjauksessa Eros on suloliikkeinen merimies, suloisempi ja siloisempi kuin eroottisetkin karheudet sisältävässä alkutekstissä:

"Soave ei ole samaa kuin kanelijuoma, ja Strega
koskettaa sielun hauraimpia kieliä
ja solmii yhteen
nautinnon ja tuskan yllätyksen.
Kosketit kieliä joista en edes tiennyt."

Myös tapahtumapaikka on kesäteatterin tunnelmaan sopiva muistuttaen enemmän haikeaa rantabaaria kuin näytelmän elokuvatulkinnasta tuttua kaurismäkimäistä juoppojen baaria. Tanssillisin liikkein pyörähtelevästä ja laulun tapaan kepeästi replikoivasta Eroksesta olisi Mannerkin silti pitänyt.

Vaikein osuus näytelmässä on Psykhellä, josta Manner on monien muiden tekstiensä tavoin kirjoittanut sukupuolensa ja ikänsä uhrin. Hänkin on jumala, mutta jatkuvasti puolustautumassa tai ymmällään siitä, mitä hänelle oikein tapahtuu. 

Se kuuluisa Epätoivoisen Naisen Pistoraide...

 

Vahvin roolihahmo on Morpheus, koska hänellä on tekstissä ja näyttämöllä mahti tehdäkin jotain jumalana, ohjailla alempien jumalten elämää. Hyviä Gaiman-tyyppisiä viboja tällainen hahmo herättää, vaikka olisihan mukavaa jos edes sovituksessa Morpheuksesta olisi tehty suonalaisempi jumalahahmo. Alkutekstissä hän tulee epädraamallisen myöhään mukaan tarinaan ollakseen kolmiodraaman kannalta se tärkein hahmo, ja sitten taas lopussa hän hallitsee näyttämömaailmaa niin kuin olisi Shakespearen "Kesäyön unelmasta":

"Minulla on leluja, joista ette edes tiedä,
omistan kaikki, mistä te vain uneksitte,
ja hiljaisuuden, ehyemmän kuin peili,
syvän ja loistavan.
Mikä teillä on pelkoa, on täällä rauhaa,
huolenne ovat tomua, touhunne onnettomat."

Demeter ja Psykhe laulavat

Demeterin ja Afroditen osuus, sen sijaan, on alkutekstinkin kakkosnäytöksessä niin vähäinen ja draaman kokonaisuudesta irrallaan, ettei niistä oikein enempää saisi näyttämöllä aikaiseksi kirjoittamatta itse lisää dialogia hahmoille. Toinen mahdollisuus olisi ollut sovittaa dialogi ja tarina rohkeammin nykypäivään. Lopputulos olisi tietenkin saattanut mennä vieläkin kauemmaksi siitä, millaista suvi-illan komiikkaa ja unelmointia katsoja odottaa kesäteatterilta. Tukkateatterissa näytelmä on kyllä tehty kerran aiemminkin, vuonna 2005 Katri Kekäläisen ohjauksessa. Sitä en nähnyt.

Jotain olennaista alkutekstin vakavuudesta ja eroottisuudesta näytelmä on menettänyt sovituksessa, mutta puoleentoista tuntiin (väliaikoineen) mahtuva sovitus on säilyttänyt balladimaisuutensa, mikä on sen tiiviille tarinalle välttämätöntä. Kokonaisuus toimisi paremmin ilman väliaikaa ja ehkä myös pienemmällä lavalla kuin hyvinkin kunnianhimoisesti lavastettuna (jopa kymmenen metrin pätkä rautatietä kahta lyhyttä kohtausta varten!!) kesäteatterin isoa katsomoa varten.

Uudestaan menen katsomaan näytelmän heinäkuun lopulla nähdäkseni millaiseksi se vielä kehittyy. Kirjaan sitten lisää ajatuksia, miltä kreikkalaiset jumalat vaikuttavat Ylöjärven museomäellä ja miten toinen Manner-näytelmä, säätysatiiri Uudenvuoden yö (1965), on taipunut Hätin ohjauksessa.

 

LISÄTIETOA NÄYTELMÄSTÄ:

http://tukkateatteri.fi/ohjelmisto/eros-ja-psykhe/