KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



lauantai 19. joulukuuta 2020

Mother (korealainen elokuva)

 "Mother" (2009) on toinen suomalaisiinkin teattereihin tuotu Joon-Ho Bongin elokuva sen laatulupauksen jälkeen, mitä "Parasite"-filmin (2019) saama Oscar-tunnustus ohjaajalle soi. Elokuva on tarinaltaan ja tyyliltään tiiviimpi kuin "Parasite" tai "Memories of Murders" (2003), mutta yksi todiste lisää siitä, että Bongin oletettu omintakeisuus johtuu kulttuurisen välimatkan ylitulkinnasta. Hänen teattereihin tuodut kolme jännäriään ovat tosiasiassa aasialaisen arthouse-väkivallan mukaelmia, joihin Bong on käsikirjoittanut varsin konventionaalisen jännitysjuonen. Esimerkiksi "Motherin" kohdalla (arvostelussa) heitetty rinnastus Hitchcockiin on mitäkuinkin perusteeton. Loppupaljastus ja sitä seuraavat syyllisyyden pohdinnat ovat aidosti yllättäviä, jotain Hitchcock-konseptia muistuttavaa sikäli, mutta elokuvallisessa kerronnassa Bong tarpoo samoilla sadismista riemuitsevilla genreurilla kuin edeltävät korealaiset jännärin tekijät. Näyttelijäohjaajana hän ehkä loistaa genrefilmien joukosta, mutta silloinkin kunnia kuuluu ennemmin näyttelijälle, kuten "Motherin" noitamaisen uhkaavan ja silti niin uskottavan haavoittuvan äitimummelin esittäjälle.

Vain yhdessä asiassa Bong erottuu edeltäjistään: kehityshäiriöiden kuvauksessa. En tiedä mikä olisi poliittisesti korrekti ilmaisu ("intellectually disabled" väittää wikipedia) luonnehtia niitä miestyyppejä, joilla Bong askarruttaa katsojan luottamusta murhamysteerin todistajuuteen, mutta ainakin se on hyvin kaukana kaikesta mitä länsimaisessa elokuvassa voisi esittää. 

Bongin henkilögalleriassahan kaikki naiset ovat seksikkäitä tyttöjä tai vanhemmuuden sokaisemia emoja, kun taas miehet ovat joko ääliöitä tai sadisteja. Tällä kyynisellä ihmiskuvalla kai kutistetaan välimatkaa sellaisen kehityshäiriön kuvaukseen, joka muutoin olisi täysin tabu korealaisessa tai ylipäänsä aasialaisessa elokuvassa? En tiedä. Mutta keskushenkilön avuttomuuden tyypittely tuntuu yhtä aikaa tympeältä ja ainutkertaisen rohkealta, onhan olennaista kuitenkin se, millaisia reaktioita hän laukaisee muissa ihmisissä. Ainakin tuntuu mahdottomalta, että tällaista elokuvaa voisi tehdä länsimaissa. 

"Mother"-elokuva saa kiinnittämään huomion siihen, miten Bongin elokuvissa genre-elementit alkavat viedä kerrontaa vasta filmin puolivälissä. Tällä on se vaikutus, että yhtäkkiä kerronta alkaa vetää paljon tiiviimmin kuin aiemmin. Kun ekalla tunnilla filmiä on nukahtamaisillaan, toista tuntia seuraa silmä tarkkana. Tämän erikoisen rakenteen vuoksi olen edelleen utelias näkemään Bongin seuraavankin filmin, ja korealaista elokuvaa ylipäänsä. Mutta jos parasta niissä on korealaisen köyhällistön cityarjen kuvittelu, katsoisin ehkä sittenkin ennemmin dokumentteja kuin fiktiota...

Silti edelleen isot kiitokset Kuopion Kuvakukolle teatterin aukipitämisestä eli mahdollisuudesta nähdä elokuvia isolla kankaalla keskellä tätä ruttotalven syvintä pimeyttä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti