KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



maanantai 7. joulukuuta 2020

Lainaelämää (elämäntapalukijana)

 


Kytkin lainahistorian päälle kirjaston PIKI-systeemissä 25.10.2018. Sen jälkeen olen lainannut näköjään 1054 teosta, kirjojen lisäksi siis myös elokuvia ja sarjakuvia ja lautapelejä. Musiikkia en juuri harrasta joten mukana on vain muutama cd. Kahdessa vuodessa olen lukenut varovasti arvioiden noin 600-700 kirjaston kirjaa, suunnilleen siis kirjan päivässä. Niiden lisäksi ovat luettavana olleet sitten kaikki arvostelukappaleet sekä ostetut kirjat, joita niitäkin kertyy aina muutama kappale per kuukausi.

 

Mitä kuvittelen muistavani makunystyröissä kaikista kauttani virranneista tekstiriveistä?

En kai muuta kuin lukuromaanien nuudelimaisen maun.

 

Jos jotain voisin palauttaa mieliin kahden viime vuoden lukemisesta, niin kaipa se kiteytyy Simenonin Maigret-teoksiin. En ole sitten teinivuosien ahminut yksittäisen kirjailijan teoksia ja päätynyt samanlaiseen ähkyyn. Viimeisimmät kirjastosta löydetyt teokset tuntuvat pakkopullalta ja silti ne lukee kuin mitään muuta maailmassa ei olisi tällä hetkellä tarjolla. Viimeisenkin Maigret-kirjan luettuaan on sitten vakuuttunut kuin teini ikään, ettei mikään maailmassa voi korvata tätä lukemisen hapanimelää iloa.

 

Muut kirjallisuuden harrastajat näkyvät lukevan autofiktiota samasta syystä, väsyneenä taideproosan metkuihin ja genreproosan kaavamaisuuteen. Itse en ole löytänyt dokumentoivan proosan ilosanomaa. "Neuvostoihmisen loppu" on juuri nyt yöpöydällä ja se jaksaa huvittaa karmeudessaan, ja onhan se ehdottomasti taitavan prosaistin kynäilemää enemmänkin kuin hirtehistä toimitustyötä.

 

Lapin lomalle otin mukaan kokeeksi sitä kehuttua Knausgårdia vain todetakseni, että minun makuuni se oli lukukelvotonta. Saman testin tein kirjastossa Tommi Liimatan kirjalle Rollo. Yhtä ähmättömän tyhjänpäiväistä kuin Knausgård. Toki on niinkin, ettei ole välttämättä kirjoittajan oma vika, jos hänen vapauttamansa mediapaine päästää rivilukijoiden nähtäväksi äijäegojen turhamaisuuden. Mutta miksi se mediakorporaatioiden sertifioima tyhjiö ei puhkea yhtä helposti kuin muut mediakuplat?

 

1790-luvulla elämä oli jännempää kuin fiktio
Ruttokauden toista lockdownia ennakoiden varasin kirjastosta pinoittain katsottavaa ja luettavaa, mm. pinon 1790-lukua käsitteleviä tietokirjoja. Niiden varassa oli tarkoitus edistää nanowrimo-projektia. Kirjat olivat kuitenkin kiinnostavampia kuin oma kirjoittaminen. Tarpeen upottautua kokonaiseen fiktiomaailmaan voi puolestaan kuitata kuten muutkin kaamoksella laiskuuttaan selittävät ihmiset: katsoa Game of Thrones -kausia uudelleen lävitse. Lainaelämää tämäkin. Mutta 1790-projektista osui sentään käsiin vuoden ylivoimaisesti paras lukuromaani, jalosukuisen laatima historiallinen esikoisdekkari 1793. Edes nykydekkareiden pakkoefekti eli sadistinen ihmiskuvaus ei tässä liiemmälti häirinnyt, kun sille oli selittävät ajankohdan puitteet. Kirjan jatko-osa 1794 oli sitten yhtä kiusallinen muistutus ruotsalaisen genreproosan kaupallisuudesta kuin 1793 oli ollut ainutlaatuisen rikas historiankuvaltaan. Jatko-osassa näkökulman vaihtaminen ei ladannut samanlaista kyseenalaistavaa empatiaa (roisto/uhri) tarinaan kuin ensimmäisessä kirjassa eikä kurjalliston Tukholmasta saatu enää esille muuta uutta kuin siirtomaasaaren - taas kerran - lapsellisen alleviivaava symboliikka ruotsalaisen häpeäntajun pimeänä ytimenä.

 

Pimeän syvyydessä ei sinänsä olisi vikaa, jos se olisi taiten käsiteltyä. Kuten avaruusoopperassa. Joululoman aikaan olen varannut luettavaksi sukupolvialuksia kuvaavia romaaneita, ainakin Heinleinin Orphans of the Sky ja Reynoldsin Jäänpuskijat. Määrättömän syvän avaruuden tuntu muistuttaa mukavasti suomalaisen kaamoksen ydintä, elävän kuoleman pimeyttä.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti