KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



tiistai 21. huhtikuuta 2020

Exhalation (Ted Chiang)


Voiko taiteenlaji kehittyä omilla ehdoillaan vai onko sen uudistuminen pelkkää lainaa muista genreistä? Tieteiskirjallisuus on genreistä se idearikkain, suurten keksintöjen laboratorio, mutta ei liene montakaan tapaa kuvailla entistä kauniimmin zombiapokalypsia tai tähtialuksen propulsiomoottoria?

2000-luvun scifissä Uusi Avaruusooppera on ollut aiheidensa mittaluokan mukaisesti isoin ja toki myös trendikkäin toivo genren uudistamiseksi. 2010-luvulla uudistamista on odotettu genren globalisoitumisesta, etenkin kiinalaisen scifin jo määrällisestikin mittavista käännösmahdollisuuksista. Samalla scifi on saanut osansa identiteettiproosan tolkuttomasta mediahypestä, jossa mikä tahansa etno- tai genderpoliittisesti oikeaoppinen näkökulma katsotaan myös genren uudistamiseksi. Surkuhupaisia esimerkkejä on niin paljon, että ulkomaisia arvosteluja lukiessa täytyy olla erittäin tarkkana, perustuvatko kehut identiteettiproosan bonukseen vai oikeasti genreä ymmärtävään luentaan.

Tässä genrepessimistisessä ilmastossa amerikkalaisen Ted Chiangin novellikokoelma Exhalation (2019) yllätti niin vasemmalta kuin oikealta. En ollut niin innoissani Chiangin edellisestä kokoelmasta, joka sai mielestäni kohtuuttoman nosteen Arrival-elokuvaksi tehdystä sovituksesta. Mutta Exhalation on kuin genren vahvistettu mittavakio, standardien riittävyyden todiste: hyvään scifi-tarinaan riittää edelleen huolellinen idealla spekulaatio ja sen niukin mahdollinen kertomuksellistaminen. Etenkin kirjan niminovelli on, jälleen, kaikessa yksinkertaisuudessaan sellainen oma kiinteä tarinamaailmansa, joka olisi voinut syntyä taitavan kirjailijan kynästä vuosisata tai puolikas sitten. Enkä siltikään osaa nimetä ketään, kenen tyyliä se muistuttaisi. Ainoa joka tulee mieleen 2000-luvun puolelta on Chris Beckett, sosiologi joka kuvitteli keksineensä tieteisfiktion uudelleen. Mutta siinä missä Beckett on lapsellinen eikä kykene keskittymään olennaiseen, tuntuu Chiang löytävän jatkuvasti uutta tyhjiin kulutetuista aiheista, kuten aikamatkustus, tekoäly ja multiversumi.

Chiangin novellit ovat sikälikin erikoinen kokemus, että esteettisesti ne tuntuvat olevan suorastaan epäkirjallisia, vailla enempää tyylitajua kuin tarvitaan esimerkiksi aikamatkan kehystämiseen satufantasiaksi. Henkilökuvaus on niukkaa, ympäristökuvaus niukkaa, dialogissa ei ole sävyjä, kerrontaratkaisuissa ei ole sen vertaa kikkailua kuin edelliselle kokoelmalle maineen (elokuvankin ansiosta) luoneessa "Story of Your Life" -novellissa (alunp. 1998). 

Samaa voi sanoa kirjasta kokonaisteoksena. Mukana on pari todella heikkoa novellia, joiden syntytarina (kirjan jälkisanoissa) on kiinnostavampi kuin itse kertomus. Mutta kirjalliseen estetiikkaan pitänee laskea sekin, että kirjailija pystyy laatimaan niin eri tyyppisiä novelleja ja siten yllättämään kokoelman lukijan. Yhdistävää tematiikkaa on oikeastaan vain sen verran, että useassa novellissa käsitellään kasvatuksen periaatteita. Chiang rinnastaa mielellään aikuisen yritykset ymmärtää lasta tekoälykkäänä olentona ja ihmiskunnan yritykset ymmärtää tekoälyä oman kehityshistoriansa lävitse.

Niminovelli "Exhalation" on tietysti tänä keväänä erityisen vertauskuvallinen tarina: salapoliisimainen insinööritarina siitä, miten universumin ajankulku ja kaikkinainen järjestys on riippuvainen uloshengityksestämme. Sen kehuihin voisi lisätä, että jos kaikki steampunk-tarinat olisivat yhtä filosofisia kuin tämä Chiangin novelli, niin steampunk muuttuisi vaatepyssymallistosta oikeasti puhuttelevaksi asiaproosaksi.



Samaan aikaan viidakossa:  

Illusionistista voi jo lukea Agricolaa varten tekemäni arvostelun tietokirjallisuutta käsittelevästä artikkelikokoelmasta.

Illusionistista voi lukea Kiiltomatoon ajat sitten tekemäni (yhä julkaisemattoman) arvostelun Girardin esseekirjasta Kellariloukon psykologia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti