Yksi yö ensi-iltaan

Enää yksi yö ensi-iltaan. Eilinen kenraaliharjoitus oli aika kaoottinen, vaikka harjoitusyleisö pysyikin siinä mukana alusta loppuun. Eli ei siis toivottoman kaoottinen. Ohjaaja kiitteli palautekierroksella jopa virheistä, koska kaikki näyttelijät vellovat joka tapauksessa itsesyytösten ahdingossa. Oikeasti eilinen meni kohtuullisen hyvin. Vain lamput olivat vaarassa, kun kiekkojoukkue miekkailee tolkuttomalla energialla.

Itse unohdin Duncanistani kokonaisen replikin ja vielä samasta syystä kuin harjoituksissa: kun kohtausta muutettiin niin että kaksi näyttelijää (lapsihahmo ja lapsenlapsihahmo) tulevatkin äkkiä minua kohti, koko näytelmätilanne jotenkin katkeaa. Sen sijaan että lapsenlapsi olisi kiskonut minua hitaasti ulos kohtauksesta kiskoinkin hänet nopeasti pois, jotta en pidempään jumittaisi näyttämöllä. Saman vaikutuksen olen huomannut niissä aiemmissa Terhin produktioissa joissa olen ollut mukana: roolin mahdollistava "oma tila" katoaa jos joku tulee liian lähelle. Hämillisen myllertävä tunne on sama kuin äkisti toisen ihmisen kasvot kääntyisivät omia kohti.

Nimiroolin Päivi sen sijaan veti osuutensa täydellisesti jo eilisessä kenraalissa ja hänen varassaanhan koko esitys muutenkin kulkee. Macbethin ja äitinsä väliset kohtaukset ovat sellaisia karmeutensa täsmällisyydessä, että ne hyytäisivät yleisön vaikka laitosteatterin isolla näyttämöllä.

Ainoa asia mikä "Macbethin" sovituksessa edelleen rassaa itseäni on sen lopetus. Veikkaan, että vähän väsähtänyt tunnelma näytelmän viimeisessä vartissa johtuu siitä, miten erikoisesti juoni ja dramatiikka ratkaistaan. Ohjaaja kokeili harjoitusten aikana erilaisia muitakin vaihtoehtoja ja nykyinen lopetus on niistä epäilemättä paras. Mutta alkuperäisen tekstin loppuratkaisusta poikkeaminen on niin iso sivuaskel, että se pitäisi perustella hyvin näytelmän aikana - tai sitten tematisoida lopetus selvästi johonkin suuntaan.

Nämä ovat omat ehdotukseni "Macbethin" vaihtoehtoiseksi lopetukseksi:

•  Queer-lopetus: Macbethin surmaaja onkin binäärisen maailman ulkopuolinen henkilö, ei tapa Macbethiä vaan sulautuu tämän identiteettiin. Äiti tunnustaa uuden ajan koiton ja ryhtyy kouluttamaan kiekkoilijoista taitoluistelijoita.
•  Kaurismäkeläinen lopetus: Macbeth rakastuu kiekkohallin espanjalaiseen siivoojaan, tunnustaa tekemänsä isänmurhan ja tuomitaan vankilaan. Siivoja saa onneksi työpaikan samasta vankilasta. Pariskunta sinetöi lempensä kaltereiden välistä.
•  Mediatietoinen lopetus: demokratian puolustajat piirittävät mediatähdeksi nousseen Macbethin, tämä kääntää kameran jalustan miekakseen ja syöksee siihen itsensä. Seuraa lehdistötilaisuudeksi muutettu loppumonologi ja brechtiläinen etäännytys.
•  Freudilainen lopetus: iso kiekkokassi, jolla on esityksessä muutenkin keskeinen merkitys, kääritään punaiseen kreppipaperiin ja tämän lävitse kuviteltujen uhkien piirittämä Macbeth survoo itsensä takaisin kohtuun. Lady Macbeth pitää loppumonologin ja varoittaa väestökatastrofin aiheuttamasta itsetuhoisuudesta.
•  Somaattinen ihmiskuva -lopetus: näytelmän loppua kohden Macbeth alkaa syödä samoja lääkkeitä kuin äitinsä ja hänen painajaisensa pahenevat, kunnes hänet viedään katkaisuhoitoon. Käy ilmi, että "noidat" ovatkin olleet hänen lääkäreitään. Macbeth polttaa doping-laukuksi paljastuneen syntisäkkinsä.