Taas ollaan sillä kynnyksellä, että ensi-iltaan on enää kaksi viikkoa ja osa repliikeistä edelleen hakusessa. Osaan kyllä ulkoa lähes kaiken, mutta harjoituksissa toiminnan tahti ei suo aikaa seuraavien lauseiden muistelemiselle: repliikkien täytyisi tulla osana toimintaa yhtä luontevasti kuin se "ele suurin jot' ei tehdä". Nonsenseltä tuntuva loruilu ("Hyvin tehty, taito palkitaan..") menee lopultakin helpommin kuin selvälle kohteelle suunnattu puhuttelu, jossa ylevät kohteliaisuudet ("...että vaikka kiitokseni siivin lentäisivät..") ovat rakenteeltaankin mahdottomia ihmiselle, jolla ei ole sprintterin keuhkot ja maratoonarin itseluottamus. Ja kuninkaallista esittävällä se kuninkaallinen kohteliaisuus on sentää se pienin vaadittu ominaisuus.
 |
| Lady Macbeth |
Repliikittömässä kohtauksessa riittää patsastelu, etenkin jos tyytyy siihen, että tässä
Macbethin hc-sovituksessa androgyynin kiekkojoukkueen (hc) ainoa mies on sen valmentaja, kuningas. Näytelmää on tullut mainostettua tamperelaisittain kiekkoaihe ja genderväännös edellä, vaikka sovituksen erityisyys lähtee kyllä siitä, että Terhi on kirjoittanut lady Macbethin nimihenkilön äidiksi. Vaikutus on kirjallisuushistorian kannalta yksinkertaisuudessaan nerokas. Vuosisatoja kestänyt debatti siitä, voiko Shakespearen tekstin perusteella tulkita, onko lady Macbethilla lapsia ja selittääkö lapsettomuus hänen luonteensa, saa TEKSTIN ITSENSÄ perusteella näytellyn vastauksen.
Lady M ja kuningas D pois lukien muiden hahmojen androgyyniys on tuottanut jatkuvaa säätämistä, etenkin kun 6 näyttelijälle on siirretty repliikkejä pois jätetyiltä/yhdistellyiltä hahmoilta. Edelleenkään ei ole ihan varmaa, että yleisö tajuaa Duncanin olevan sekä Macbethin että Macduffin isä.
Alkuperäisen tekstin tunteva katsoja voi olla hämmennetympi kuin sellaiset katsojat, jotka eivät tiedä "Macbethistä" enempää kuin mitä ovat Simpsoneiden jaksossa nähneet. Terhin tiivistämässä versiossa Malcolmin hahmo elää Macduffin ja tämän lapsen repliikeissä ihan ilman, että hahmoa itseään tarvittaisiin mihinkään. Lisätyt uudet perhesuhteet toimivat puolestaan melodraamallisena, paikoin humoristisestikin, kontrastina Macbethin äiti&lapsi-dynamiikan hurjuudelle.
 |
| HC Macbeth näkyy jo Tampereella |
Näitä perhevelvoitteita sitten ratkotaan kiekkohallin julkisessa tilassa aivan kuten Shakespearen hahmot ovat läpi aikojen sovittuneet milloin mihinkin sosiaaliseen kontekstiin ohjaajansa näkemyksen mukaisesti. Nukkejen ja videokameran läsnäolosta nykypäivän näytelmässä en ole lainkaan samalla aallonpituudella ohjaajan kanssa, mutta muuten hc-sovitus toimii mielestäni pinnistelemättä kiekkoaiheen kanssa. Ei se kiekkopelaajien arjesta ja julkisuuskamppailusta ehkä paljoakaan uutta terävöitä esiin, sillä sovituksen hyöty on enemmänkin näyttämöllistä kuin tekstillistä: klassikon lennokas kieli kiinnitetään uudella aiheyhteydellä sellaiseen konkretiaan joka on harrastajanäyttelijöille ja -yleisölle tutumpi kuin vuosituhannen takainen Skotlanti klaanisotineen. Tuskin näytelmän räjähdysherkkää aggressiivisuuttakaan olisi muutoin saanut niin monipuolisesti toteutettua toiminnaksi, jollei olisi tätä jääkiekon opastamaa aiheyhteyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti