KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



lauantai 21. syyskuuta 2019

Lokki (näytelmä)

Tsehovia Kansallisteatterissa. Kyllä se on minullekin itseisarvo, niin varma teatterielämyksen standardi, että matkan Helsinkiin voi valmistella sen varaan. Eikä juuri ensi-iltaan (19.9.2019) tullut "Lokki" petä. Ei myöskään anna mitään standardiodotukset ylittävää.

Klassikoiden näkemykselliselle eli ohjaajan peukalonjäljelle omistautuneena aikana tuntuu aluksi kovinkin mukavalta nähdä perinteistä muotokieltä käyttävä ohjaus Tsehovin Lokista. Sitten tylsistävän mukavalta. Jopa käännökseksi on valittu vanhempi suomennos, jotta esitys olisi enemmänkin runollisen ilmava kuin säätydraamana ivallisen herättelevä. Mukavaa juu. Paljon menee silti hukkaan. Iso joukko näyttelijöitä pääsee sivurooleissakin 'vain' esille eikä ilmeiseen diivan tyyppirooliin kiinnitettyä Maria Kuusiluomaa nosteta tarpeeksi keskiöön. Kerrankin se on vanhan koulukunnan tähtinäyttelijä, josta eniten pidin, kun esitystapa on muuten niin unelias, että rytmitys kävisi ironiaksi tsehovilaista teatteriperinnettä kohtaan.

Muistan nähneeni riipaisevan version Lokista, kun näyttämönä oli TTT:n pieni yläkerran kabinetti. Tämä Kansallisteatterin 'pienelle' eli isohkolle näyttämölle levitetty Lokki sen sijaan lepattaa minne sattuu. Välillä lavan leikkaa pitkä laituri, jotta olisi edes jokin rajaus toiminnalle. Välillä kiipeillään tikapuilla, ikään kuin yleisö ei muuten tajuaisi haaveilijoiden erilaisuutta seurapiirissään. Videokamera ja -kuvatausta ovat nekin mukana, se kai on ainoa takuu laitosteatterin nykyaikaisuudesta.

Kuusiluoman lisäksi pidin siitä, miten helpot uhrihahmot saadaan tehtyä empaattisiksi:
- Miro Loperi kirjailijana, joka tekee pienesti monologinsa rakastamansa Ninan onnettomuuksista; kuin haaveistaan luopunut ihminen voi tehdä. Heikommat on kemiat äidin kanssa...
- Emmi Parviaisen juoppo praktikko, josta olisi saanut kiinnostavamman keskushahmon kuin seurapiirin matriarkkadiivasta. Muutenkin kuin laittamalla hänet törröttämään suolasateessa ja flamencolaulajana. Perivenäläisessä näytelmässä!

Ohjaaja Anne Rautiaisesta minulle on luonnehdittu, että hänen dramaturgiansa on kiinnostavaa ja ainutlaatuista vain milloin hän ohjaa esineteatteria. Tämä vastasi kokemustani hänen Bulgakov-ohjauksestaan viime talvena: visuaalisesti oivaltavaa muttei syvällistä. "Lokissa" nuo visuaaliset välipalat ovat onneksi hyvin lyhyitä, periodinäytelmän lait rikkovia siivuja.

Henkilöohjauksen painotuksista ovat sitten huolehtineen kokeneet näyttelijät itse? Vesa Vierikko irrottelee odotusten mukaisesti hillintänsä vivahteilla, mutta Taisto Reimaluoto huitoo ja heiluu kuin olisi ainoa jolle on kerrottu kyseessä olevan kansankomedia. Aksa Korkkila on Ninana nukkemaisen täydellinen tragedienne, jonka sielu haalistuu ja symboliikantaju kirkastuu juuri sen verran mitä tsehovilaiseen naiskuvaan sopii. Mitään fiksua tai uutta ei ole ohjaaja Rautiainen kummallekaan nuorista naisnäyttelijöistä keksinyt. #metoo-aikana se noteerataan kai jo rikokseksi?

Kaipa tämä "Lokki"-tulkinta ansaitsee viisi tähteä, jos uskollisuus klassikolle on tärkein asia mitä näytelmältä odotetaan. Mutta mitähän nämä hesalaiset ohjaajanerot keksivät sitten, kun venäläiset klassikot on kahlattu loppuun?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti