KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



tiistai 3. syyskuuta 2019

Kamala Latvia (matkailu)


Jos Viro on vertauskuvallinen totuus Suomesta, niin mitä sitten on Latvia sen selän takana?

Latviaan lähtiessä en tiennyt maasta yhtään mitään (paitsi Tom Crosshillin!). Jälkikäteen tiedän sen verran mitä luin Jukka Rislakin erinomaisesta kirjasta Tapaus Latvia (2007). Monetkin epäluottamuksen kliseet, joihin Latvian olisin itsekin helposti kytkenyt, eivät edenneet ajatuksista muistoihin, turistimaista ärtymystä syvemmälle, kun tiesi miten vastaavia yleistyksiä Latviasta on viljelty yksipuolisesti. Ei voinut olla ajattelematta, että taisipa olla viime kevättä, kun luin Simenonin Maigret ja latvialainen.

Liekö toista niin pientä valtiota, jolla olisi niin iso pahan leima? Vatikaani?

Riikassa yllätykset korvaavat tyylitajun.
Latvialla on ollut puolustajansa viimeksi ennen maailmansotia. Mutta Graham Greenen huokauksesta, että Riika olisi "pohjoisen Pariisi", en tälläkään matkalla (edellinen 2007) päässyt kiinni. Kaupungissa on mahtipontiset kulissinsa, mutta se on myös uskomattoman pieni miksikään metropoliksi. Ja Greenehän sentään tunsi hyvin myös Tukholman. Mitä sitten oli hänen silmillensä Tukholma, jos Riikakin kelpasi Pariisin korvikkeeksi? Mitä metropolimaista tai "berliiniläistä" (kuten Reetta Räty vitsailee HS:n Saksa-teemaisessa numerossa 4/19) siitä nykypäivän reppureissaajatkaan löytävät?

Mitään hyvää sanottavaa Latviasta ei matkaltamme jäänyt. Rannikko on satumaisen upea Jurmalan kohdalla, mutta Jurmalan kynnäs tuo paratiisin sijaan mieleen moottoritien levennyksen, jonka lävitse paahtaa jatkuva jono liikennettä. Kuin Espoo tiivistettynä 500 metrin kaistaleeksi. Eikä kynnäksen lävitse kaahaa mitään vanhoja Ladoja, vaan kiiltävän uusia ylemmän keskiluokan autoja kaikissa Latvian kilvet. Joten ei tuo rivieramainen rannikkokaistale voi mistään venäläisestä krimokratiastakaan koostua.

Hotelli oli täsmälleen mitä mainos lupasi (vieressä pauhaava maantie poislukien), ravintolat palvelevia, taksit helposti saatavilla. Mutta kaikkien hintataso oli milteipä Suomen tasoa. Viidentoista kilometrin taksikyyti lentoasemalta Jurmalaan maksoi päälle viidenkymmenen euron eikä ollut suinkaan yö. Kaupoissa hinnat olivat tietysti kohtuulliset, ja joukkoliikenne sujui kansan kukkaron mittapuilla, samoin oluet ja viinat hyllyillä. Edes olut ei kumminkaan ollut niin erityistä kuin mitä matkaopas (ei Rislakin kirja) sitä ylisti. Jos Latviassa tosiaan juodaan toisiksi eniten olutta per capita (Euroopan maista vain tsekit edellä), niin yhtä litkumaista lageria se tuntui olevan kuin suomalaiset oluet tylsimmillään. Savolainen Olvi kuuluikin ostaneen ison sikäläisen panimon taatakseen lagerlitkun jatkuvuuden Itämeren läheisyydessä.

Meidän matkaamme teki erityisen haastavaksi se, että toimme savolaisen rollaattoritankin mukanamme. Paahtavan painostavassa helteessä, joka olisi ollut normaalioloissakin sietämätön, jouduimme keksimään erinäisiä temppuja miten saada rollaattoritankki muumioineen siirrellyksi liikennevälineissä. Liikuntaesteisen kannalta Latvia on mitäkuinkin kehitysmaa. Eikä ole juuri toivoa, että joku puhuisi englantia ja osaisi tarjota apuaan.

Tampereelta Riikaan on helppo suora lento. En vain keksi mitään syytä miksi Latviaan tai Jurmalaan palaisi koskaan muutoin kuin kvartsihiekan kimaltelevaa loputtomuutta ihmetelläkseen...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti