Saksa 26.6.-5.7.

München 26.-28.6.

Lufthansan iltalento. Ilmamassa kuin kuiva sauna.
S1 tai S8 Hauptbahnhofille.
Etelän pimeä. Saksa kätkee paheitaan.
ArtHotel Munich.

Yksi päivä ja kaksi yötä klimatisointiin.
Ei mikään perheellisen city.
Pikaruokia ja pitkiä kaljoja.
Ei kultuuria, kiitos, ei muistoja nuoruudesta vuonna nolla.


Garmisch-Partenkirchen 28.-30.6.

Paikallisjuna vuoristoon. Majatalo AlpenGruss eli "Alppitervehdys".

Epämukavan historiallinen "Kotkanpesä" on toiseen suuntaan Münchenistä, mutta tuleepa sekin mieleen "gruss'ista". Niin paljon ottaa aivoon lukea historiallisten muistomerkkien tauluja, joissa kaikissa Saksan kansa esitetään toisen maailmansodan uhrina. Selitystauluissa on vierekkäin saksan- ja englanninkielinen versio, joiden ideologinen sävy on joskus aivan erilainen.

Juna siirtelee valinnanvaraisille hissi- ja polkupaikoille kohti huippuja.
Jopa perheet täällä vaeltavat, mennään hissillä ylös ja patikoiden alas.

Zugspitzen juurella vauhti pysähtyy: ylös 2000 metriä mustassa kopissa?
Laite näyttää avaruushissiltä, vuorenhuippu valosta värkätyltä illuusiolta.
Epäilys on epäuskoa ja epäusko suhteellisuudentajua, ei pelkuruutta.

Ranskan saharalainen helleaalto (45.9C) työntää tänne sunnuntaiksi 37C.
Uimme vuorten juurella Eibseessä. Lämpötilaero on 15C ja vilustun.
Mutta me olemme jo tehneet urotyömme, aidon alppivaelluksen:

"Siis tyynny, sydän, hyvästele, lähde"

Würzburg / Rothenburg 1.-3.7. 

Tämä matka tehtiin perhekompromissina: lapselle kielikylpy saksaan,
minulle vuoret, ja vaimolle Rothenburg.

"...kun uhkaa tutuksi käynyt piiri turtumuksin..."

Rothenburg on lavastemaisen soma, muurien sisälle rajattu turistipyydys, hieman kuin Ruotsissa on Visby. Kaupunkia on käytetty lavasteena moniin historiallisiin elokuviin, jopa Harry Potter -filmeihin. Citykarkkia cityturisteille.

Rothenburgiin pääsee paikallisjunaa vaihtamalla Nürnbergistä tai Würzburgista. Olen valinnut jälkimmäisen tukikohdaksi. Se on oikeastaan kiinnostavampi kuin varsinainen matkakohteemme, täynnä opiskelijoita, kulttuuria ja elämää.
Ei siis mikään perheellisen city tämäkään.

Hellettä on yhä yli 30C, joten ei mikään city ole nyt elämälle suopea.


Lyypekki 3.-4.7.

Matkan viimeinen kohde on fiksun railaajan lepopaikka, Lyypekki.

Kaupunki on muuttunut melkoisesti sitten viime käyntien, 30 vuotta sitten.
Muistan sen hiljaisena ja synkkänä, niin kuin kaikkien kaupunkien tulisi olla,
"tiiligotiikan" mestariteoksena johon puolalaisetkaan eivät ole yltäneet.
Nyt tilalla ovat cocktail-terassit ja parkkivyöhykkeet.
Järkevä kitsi hallitsee siellä mistä sivistys on vetäytynyt.

"Ei mikään saa sydämelle tulla kotimaaksi."

Lyypekin jälkeen sääkin muuttuu, sade ja tuuli iskevät Tanskassa,
ratayhteydet katkeilevat, vaikka Skandinaviasta Brysseliin pitäisi olla
median mukaan jo ilmastomuutokselta pelastava lähijunayhteys.

Toivumme kaksi yötä ninjatädin luona stealth-ruotsalaisina.
Mutta edes kirsikat eivät maistu enää samalta kuin Saksassa.