KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



maanantai 3. kesäkuuta 2019

Red Moon (romaani)


Genrekirjallisuudessa on varmaankin säännönmukaista, että ne suosituimmat kirjailijat noudattavat vähiten proosan taiteellisia konventioita ja täyttävät yleisönsä toiveet genrekohtaisten kliseiden naittamisella uudella yllättävällä tavalla. Tämänkin säännön rikkoo Kim Stanley Robinson. Olen lukenut kymmenen KSR:n romaania (Antarktikan selaillen, juu) eikä yksikään pysy kasassa millään proosan kriteereillä, mutta ei niissä ole mitään järisyttävää myöskään genrekliseiden kierrättäjänä. KSR:n erityiskyky, sen sijaan, on laatia sellaista kovan scifin kuvitelmaa, joka tuntuu kutkuttavan todenmukaiselta. Ja koska kovan scifin markkinoilla on ollut 2000-luvulla kova puute katu-uskottavista kirjoittajista, etenkin avaruusmatkojen osalta, on KSR alagenrensä suvereeni valtias.



Kääntöpuoli tässä suvereniteetissa on perin amerikkalainen, tolkuton tuotteliaisuus, siitäkin huolimatta, että KSR:a pidetään kriittisenä, jopa "vasemmistolaisena" kirjoittajana. 

Robinsonin uusin romaani Red Moon (2018) on heikointa ja hölmöintä mitä olen häneltä lukenut. Pidättyväisen epäluuloisia arvosteluja ennätin siitä nähdäkin ennen kuin sen tilasin luettavaksi, ihan samasta syystä kuin miksi KSR on yllättäen tarttunut kuvitelmiin Kuun kolonisoinnista: Kuu on nyt kuuhun laskeutumisen juhlavuonna kuuminta hottia.

Red Moon tuntui peräti siltä kuin se olisi kirjoittanutkin joku muu kuin KSR, etenkin sivut 91-221. Ne ovat kuin aivan muusta kirjasta ympätty poliittinen puheenvuoro Kiinan politiikasta. Liiemmin spoilaamatta voi todeta, että varsinainen tarina keskeytyy täysin ja että näkökulma hyppää 130 sivun ajaksi Kuusta Maahan. Tämän jälkeen päähenkilöt jatkavat seikkailuaan Kuussa tasan siitä tilanteesta missä olivat 130 sivua aiemmin. Tätä tällaista liitännäistä voisi pitää lukijoiden aliarvioimisena ja kuluttajien raskaana kusettamisena. Toki olen sitä mieltä, että KAIKKI keinot ovat sallittuja Kiinan poliittisen järjestelmän arvioinnissa ja vaihtoehtojen iskemiseksi maailmasta huolestuneiden ihmisten kasvoille niin yllättäen kuin mahdollista. Ja silti. Tällaisen 130 sivun poliittisen saarnan, tylsäksi dialogiksi editoituna, voisi laittaa ennemmin romaanin liitteeksi kuin siihen kohtaan, missä tarinan pitäisi pyöriä jo omillaan. Saarnan lähestyttävyyttä ei yhtään helpota se, että KSR tuntee ilmeisen hyvin kiinalaisen elämäntavan millä elävöittää politiikkaa puhuvia päitä. KSR:n näkemykset radikaalista lähitulevaisuuden kehityksestä 2020-2040 -luvuilla ovat lapsellisia ja ylimalkaisia poliittisena utopiana. Mikä tahansa Cory Doctorowin kolumni sisältää enemmän näkemystä nettisukupolven radikalismista kuin koko KSR:n romaani.

Ilmeisesti mr Robinson (tai hänen uinahteleva kustannustoimittajansa) on itsekin huomannut, että romaani on nyt vain kehys poliittiselle saarnalle. Siksi, kenties, kirjaan on lisätty kolmanneksi näkökulmahahmoksi kiinalainen tekoäly. KSR on haastatteluissa kertonut viehättyneensä tekopersoonan käyttämisestä kirjallisena hahmona (vrt. Ann Leckien saama arvostus samasta tekniikasta) ja sellaiseksi kokeiluksi kai tämän nk-hahmon voinee hyvällä tahdolla ymmärtää. Onneksi kokeiluja tekopersoonan äänellä ei ole tehty yhtä pitkäpiimäisesti perustellen kuin Aurorassa. Tällaiset kyberpunkin puolelta poimitut aihelmat eivät vain kerta kaikkiaan istu KSR:n tapaan kuvitella arkkitehtonisen mittaluokan muutoksia teknologiassa. Tuloksena on AI-kuvausta, joka vaikuttaa löysältä Gibson-imitaatiolta, ikään kuin scifissä ei olisi tapahtunut mitään sisäistä kehitystä sitten 1970-luvun.



Red Moon on scifi-romaani, jossa on vähemmän scifistisyyttä kuin KSR:n byrokratialle omistamassa Washington-trilogiassa. Niinpä yksittäiset hienot ideat (kuten "dokumentoivan anarkismin" ja "vapaan kraaterin" kuvaus) hukkuvat raskaaseen regoliittipölyyn ja vinhasti vaihtuvien sivuhenkilöiden dialogipölötykseen joka on kuin pinkkiä sumua jatkuvan matkanteon filtteriverhona. Jokin lainalaisuus tästä KSR:n urasta on nyt sentään nähtävissä: mitä lähemmäksi hän tulee Maata fiktiossaan ja mitä enemmän hänen päähenkilönsä liikkuvat, sitä kehnompaa proosaa on tuloksena. 

Ainoa hyvä puoli tästä lukukokemuksesta on se, että Red Moon'in jälkeen McDonaldin Luna-sarja (2015-2019) tuntuu entistäkin hienommalta. Sarjan kolmas (kovakantinen) osa vain on pöyristyttävän hinnakas - ehkäpä juuri siksi että Kuu on niin trendikästä juuri nyt, ja McD odottelee filmatisointisopimusta ennen kuin räjäyttää syksyllä markkinat pokkariversiolla? Kyseessähän piti olla alunperin trilogia, mutta kolmas kirja ei vaikuta päätökseltä: "It feels, in fact, a lot more like a prologue, like the end of an opening act of some much larger arc." (Liz Bourke, Tor)  Kirjailijoiden kuuhulluus on dollarinpyöreää.


EDIT: KSR:n tapa soveltaa tietojaan Kiinasta pöljistyttävän yksipuolisesti tulee erinomaisesti analysoiduksi Abigail Nussbaumin SH-arvostelussa (8.7.2019) romaanista: "It feels like Robinson reducing China, with all its complexities, to this simplistic version of its history and cultural identity so that he can use it as a component in his worldbuilding, --".



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti