Syksyn kirjatoiveet 2019

Kaunokirjallisuus on parhaimmillaan hienostuneina raakileina, hikisinä paperipinoina, joista  paistavat punaisina kustannustoimittajan viimeiset ruoskaniskut. Mutta tarvittaisiin erityinen sanataidetta rakastavien iskuryhmä, joka vapauttaisi nuo raakileet suoraan lukijoiden pureksittaviksi. Kirjailijat itse eivät kykene kuitenkaan tekemään raakileilleen sitä kaikkea mitä... "kevät tekee kirsikkapuulle", kuten Jörn Donner sanoisi.

Kuten monesti aiemminkin todettua, kuvitelmat läheskypsistä raakileista innoittavat tähän aikaan vuodesta eniten, koska kirjamessujen rahankilinä ja journalistinen jeesustelu eivät ole vielä tahranneet noita viattomia luontokappaleita, sanaviisauden taakasta hoipertelevia fiktumeita ja faktumeita.

Niinpä on aika taas listata miten pitkän ruokapöydän tulevan syksyn herkuista voisi kasata edes kuvitteellisesti, ja toivoa että edes muutaman noista luonto- eli arvostelukappaleista saisi maisteltavaksi, niin vähäiseksi kuin aidon taidekritiikin tila onkin lehdistössä nykyään mennyt.

Kirjatoiveet syksylle 2019

• Antti Arnkil: Sunnuntaiesseet (Siltala)
• Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin? (Teos)
• Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet (Wsoy)
• Otto Hyyrynen: Murtumispiste (Tammi)
• Ossi Nyman: Patriarkaatti (Siltala)
• Pajtem Statovci: Bolla (Otava)
• Petri Tamminen: Musta vyö (Otava)
• Taija Tuominen: Kuningaskobra (Tammi)
• Antti Tuuri: Levoton mieli (Otava)
• Maarit Verronen: Muutama lämmin päivä (Aviador)

• Joe Abercrombie: Kuninkaiden viimeinen kiista (Jalava)
• Margaret Atwood: Noidan sikiö (Johnny Kniga)
• Margaret Atwood: Testamentit (Otava)
• Liu Cixin: Synkkä metsä (Aula & co)
• Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia (Like)
• Peter Hoeg: Sinun silmiesi kautta (Tammi)
• Ursula K. Le Guin: Maailman syntymäpäivä (Vaskikirjat)
• Carmen Maria Machado: Kahdeksan puraisua (S&S)
• Ian McEwan: Kaltaiseni koneet (Otava)
• Alastair Reynolds: Hitaat luodit (Like)
• V. E. Schwab: Tummenevat varjot (Karisto)
• Andy Weir: Artemis (Into)

Kriitikko vs Madonna (1994)

Ja jälleen pakollinen erotuslausuma eli kirjatoiveiden tulkintarajat asettava disclaimer: Tänä syksynä tulee täyteen 35 vuotta siitä, kun julkaisin elämäni ensimmäisen kirja-arvostelun. Kritiikki oli Tuija Lehtisen romaanista Rosan talo ja tein sen Satakunnan Kansaan, jossa sitten sain tuon nuivasti hämmästelevän ja ärtyneen pisteliään näytetekstin pohjalta jatkaa vuosikymmenet. Varovastikin summaten olen kirjoittanut sen jälkeen vähintään 700 lehtiarvostelua, enimmäkseen kotimaisesta proosasta. Mikään muu ei liene niin muokannut itseäni kirjoittajana ja siten ihmisenä kuin 700 tilaisuutta kertoa julkinen totuus. Nerudaa mukaillen: "Iske yksisarvisesi tuleen - siinä sinulle lippu."