Järjestötoiminnassa olen ollut mukana 17-vuotiaasta saakka, joten ehkä Vasemmistoliitto on näyttäytynyt jonkinlaisena järjestödemokratian kattopuolueena. Sitoutuneisuuden tunne on kuitenkin ollut puhtaasti sen varassa, että puolueeseen on kuulunut ihmisiä joiden mielipiteet vastaavat omia - ja etenkin siksi ettei mitään muutakaan puoluetta ole vaihtoehtona!
Oma asenteeni ja sitoutuneisuuteni Vasemmistoliittoon koki kuitenkin kovan kolauksen, kun puolue järjesti "neuvoa-antavan" jäsenäänestyksen (3.-4.6.) uuteen hallitukseen menemisestä. Verkkosivuilla äänestyksen tavoite oli kuvailtu tavalla, jossa hallitusohjelma mukamas vastaa täydellisesti sitä, mitä Vasemmistoliittokin haluaa. Muuta vastausta ei jäseniltä siis odotettu kuin myöntyminen siihen, mitä oli jo päätetty puolueen johdossa. Tämä oli niin vastenmielisen ohjailevaa, että jo imartelevan ("Haluathan sinäkin olla HALLITUSpuolueen jäsen?") ohjaileva asenne olisi ollut riittävä syy äänestää vastaan.
Kun sitten puolue saa kyselyynsä 97% (!) kannatuksen hallitukseen menemiselle - kuten äänestyksessä kävi - se ei enää muistuta demokratiaa vaan pohjoiskorealaista pakkojärjestelmää.
Harkitsen nyt eroamista tällaisesta puolueesta. Käytävä on nähty, olotila on kokematta.
Toistaiseksi äänestin vastaan kuitenkin siksi, että tarjottu hallitusohjelma on vakavasti vajaa korjaamaan porvarihallituksen jälkiä ja - kuten puolueelle lähetin palautetta - vastaamaan globaalin mittaluokan ongelmiin. Esimerkiksi ilmastokatastrofiin tämä punamultainen hallitusohjelma suhtautuu papereiden perusteella lähes yhtä välinpitämättömästi kuin Sipilän oikeistohallitus. Tämän aamun Hesarissa toveri Tynkkynen näkyi vuotavan tiedoksi, että hallitusohjelmaa laadittaessa ei edes keskusteltu metsähakkuiden määrästä ja laadusta, mikä Suomen osalta on tunnetusti se keskeisin poliittinen kysymys suhteessa ilmastokatastrofiin. Ja tällaiseen hallitukseen Vasemmistoliitto, Vihreistä nyt puhumattakaan, haluaa ehdoin tahdoin mukaan osoittaakseen jäsenilleen (ja toisilleen) miten hienoa on ottaa hallitusvastuu POIS porvareilta.
Hienon eleen jälkeen edessä siintää myrskyinen syksy niin poliitikoille, suomalaisille kuin koko planeetalle. Mutta siitä puoluejohdot vähät välittävät. Puolue ei ole heille olotila eikä läpikäytävä vaan väestösuoja.
Olen aivan yhtä huolestunut. En käsitä näitä moderneja aikoja.
VastaaPoistaMutta kun muistan kuitenkin oikein hyvin ihmisiä, taloja, tavaroita ja puheita yli 70 vuoden päähän, niin semmoinen mutkitteleva polku siitä muodostuu, elämästä, minä olen vain ne silmät ja korvat, kyllä tuolla jotain todellistakin on tapahtunut.
Suunnittelemme perhetapaamista suo-ja metsäojitusten pilaamalla pienellä järven rantakaistaleella. Takana on uusi aukko kotomettässä. Täyspäisenä säilyminen on kova homma.
Liiankin usein Suomen politiikka on alkanut tuntua koneistolta, jossa ei ole enää toimijoita vaan ainoastaan rattaita. Vasemmistoliitto tuo sekin mieleen enää Penanlehdon vanhan pilapiirroksen poliitikosta, joka huudahtaa: "Jos valta jaetaan halukkaiden kesken, ilmoittaudun demokraatiksi."
VastaaPoista