Hexaconissa (lautapelit)

Joskus humanistikin poistuu kilttien kotipelien piiristä ja susirajan tuolla puolen osallistuu superpitkien sotapelien tapahtumaan. Osaltani pelatut pelit Hexaconissa (3.-5.5.) olivat toki tunnin parin kokeiluja kaikenlaista uutta. Sellainen sopii omaan kiinnostukseen ja mahdollistaa usean pelin testaamisen. Alunperin sotapeleille omistettua tapahtumaa tuin häviämällä jokaisen kokeillun pelin. Suorittamiskeskeinen pelaaminen tuntui kuuluvankin tapahtuman henkeen...

Kuopion pelikerho Kärmes isännöi tapahtumaa ja sen hyllystä löytyi paljon tuoreita pelejä: Everdell, Fuji, Burano, Keyflow. Niihin 8 tuntia menikin. Everdell tuntui sopivan pitkältä, Fuji ajattoman turhalta, Burano järjettömän ylipitkältä, Keyflow kohtuulliselta viimeistä eli pisteytyskierrosta lukuunottamatta.

Everdell (4p) oli näistä ainoa josta jäi kiinnostus kokeilla uudestaan, vaikka se edellyttäisi >10 peliä ennen kuin alkaisi hahmottamaan korttiketjuja. Fuji taas on trendisuunnittelija Warschin uusin ajanviete: co-op jossa pitää rajatusti kommunikoida värinoppien komboista mitä muiden ei ehkä kannattaisi yrittää, ja näillä sumeilla kompromisseilla kukin etenee koodatuilla laatoilla. Fuji ei viihdyttäisi missään peliseurassa eikä kyllä pitkiä ennakointeja edellyttävä Buranokaan. Siitä (3p) olisi pitänyt tietää etukäteen kattobonusten tärkeys, muuten pelaus on täysin turhaa. Ehdotin puolivälissä luovutusta, mutta muut halusivat sen "reitata" suorituksena.

Lopuksi osallistuin sitten "nopeahkoon" versioon tutusta Keyflowerista, Keyflow'iin (5p) jonka korttisysteemi tuntui hienon erilaiselta, vaikka sen varmaan voisi toteuttaa helpomminkin. Mutta Keyflower tuntuu kyllä älyttömältä tätä kerrankin pelattua - ja Keyflow hieman samalla tavoin väljähköltä resurssikonepasianssilta kuin Oh My Goods. En sitä kotipuolessa pöytään tarjoaisi.

Paras anti Hexaconista oli Kuopion näkeminen toisenlaisesta näkökulmasta kuin ulkomuseo jollaisena sen yleensä kohtaan. Monien nörttitapahtumien tavoin Hexacon pyöri kuin kukaan ei olisi vastuussa mistään, mutta silti kaikille löytyi peliä ja pöytää ja nopsa pitsaruokintakin pelipöydistä poistumatta. Väkeä lauantaina oli parikymmentä ja käynnissä pelejä kaiken aikaa 3-6; perjantaina oli ollut ilmeisesti hieman hiljaisempaa. Sunnuntai jää näkemättä, jotta Kuopion reissulla tulisi oltua ulkonakin. 

Kotituliaisiksi ostin käytetyn Die Macher -pelin, jota olen nähnyt sanottavan modernin lautapelaamisen isoisäksi. Vailla klassikkojahan ei voi syntyä ymmärrystä siitä, mille nykyinen pelikulttuuri suoritustarpeineenkin muotoutuu.