KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024-2025


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- Tampereen Kirjafestarit 30.11.-1.12.
- Mikkelissä TNP 24.-26.1. 2025
- 50 rakkauselokuvan klassikkoa ilmestyy 1/2025






perjantai 1. heinäkuuta 2016

Spielberg vaihtaa pieruhuumoriin


Käsitellessään kasvavan pojan unelmia ohjaaja Steven Spielberg on esittänyt yleviä kuvitelmia lentämisen jalostavasta vaikutuksesta, lennosta pysyttelemisestä vaihtoehtona aikuistumisen haasteille.
WTF ohjaa kuningattaren retropieruja

Mutta käsitellessään kasvavan tytön unelmia ohjaaja Spielberg esittää, että ne ovat samaa kaasutavaraa mistä pierut on tehty.

Tyttö voi parhaimmassa tapauksessa saada kultaisemman häkin, siirtyä orpokodista kuninkaalliseen linnaan, mutta kasvamisen hintana on oppia mihin ihmiskehon alapään toimintoja tarvitaan: no pieremiseen tietysti. Kuningatar pieree, kenraalit pierevät, jopa kuninkaalliset koirat pierevät.


Monenvärisiä kaasuja tässä "Iso Kiltti Hollywoodin Jumala" -elokuvassa sitten piisaakin. Materiaalina on käytetty Roald Dahlin lievän anarkistista satua, johon pieruhuumori ja avoin naissukupuolen halveksunta tunnetusti sopivat.

Tarina on tuttu, eikä sitä tarvitse lukea Dahlin kirjoista vaan Spielbergin urapolulta. Juoni nimittäin noudattelee samaa kuviota kuin Spielbergin A.I.:n kakkosjakso, jossa pinokkiomainen poikarobotti joutuu itseään isompien voimien painajaismaiseen sirkukseen, samoin kuin Spielbergin Maailmojen sodan toimintajakso, jossa tripodit sieppaavat lapsenkaltaisiksi passivoituneita ihmisiä helvetillisiin keinuihinsa.

Tarina eroaa edellisistä metafilmillisistä ydinjaksoista sikäli, että tällä kertaa ohjaajaa itseään edustaa elokuvan nimihahmo, olisiko nimeltään BFG vai WTF. Jättiläinen paapoo tyttöä ja suojelee muiden tuotantojättiläisten väkivallalta, nämä kun haluaisivat ahmaista tyttölapsen jo varhaisteininä. WTF-jätillä on kuitenkin synkkä salaisuus: hän on jo varannut ensisijaisen paikan uransa perijäksi poikalapselle. Tämä on saanut asustaa spielBERGiaanisessa kalliokolossa ja kuvittaa tulevia filmituotantoja, samaan aikaan kun WTF-jätti luo värikylläisiä unia ihmisille katsottavaksi. Vaan kilpailevat tuotantojätit ovat jo aiheuttaneet pojalle jotain ikävää. Tai ehkäpä vain vieroittaneet WTF-jätistä. Tom Hanksille maksettiin miljoonia eikä hänen tarvinnut enää näytellä edes kameran edessä.

Jättimäisyys mittaa tämän BFG/WTF-elokuvan kohdalla spielbergiaanista omahyväisyyden määrää. Niin jättimäistä, että Spielberg ei enää erota milloin päästää koneistostaan ulos sellaista tyhjänpäiväistä viihderoskaa kuin edellinen elokuvansa Vakoojien silta (2015). Aivopieruiksiko niitä kutsuisi? Vai retropieruiksi?

Tuskinpa tätä "Iso Kiltti Hollywoodin Jumala" -filmiä tullaan, sitäkään, mestariteoksena muistamaan. Vaan pelkästään siitä, että se oli filmi, jossa Spielberg kuvitteli ensimmäisenä keksineensä pieruhuumorin.

Tätä elokuvaa menin katsomaan 8-vuotiaan seuralaiseni iloksi, eikä tällaisena viikonloppuna Tampereella parempaakaan spefi-tarjontaa ole kuin pieruhuumorin tasoinen. WTF tosiaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti