Vuonna kahdeksankuus (pääsiäinen)

Siitä pitäen, kun kesällä 1983 lähdin Kuopiosta sivariin, olen pysynyt liikkeessä. 

Tampere oli opiskeluvuosiksi risteysasema, josta pääsi lähtemään niin laivajunalla Eurooppaan kuin fillarilla pitkille maareiteille itään ja pohjoiseen. Tampereelta oli luontevaa, töiden loppuessa, siirtyä sataman lähelle Turkuun, sitten Helsinkiin, jahka Turku alkoi tuntua hautausmaalta - ja sitten jatkaa pelkkää liikettä, kun ei ollut enää päämääriä, palata Turkuun ja jatkaa sieltä tänne Tampereelle, palata vanhoja jälkiä kun ei mitään uuttakaan ollut minne haluaisi kadota.
 
Vain nöyrtyminen lapsen tekemiseen ja perhe-elämään pakottaa ihmisen luopumaan luonnollisesta liikevoimastaan ja tyytymään luonnollistettuun vankilaansa. On mahdotonta perustella nykypäivän poliittisilla termeillä, että liike itsessään on tärkeämpää kuin mikään mitä seuraavasta paikasta voisi löytää. "Liikkuvien"/"Liikkumattomien" oikeuksista on vaikeampi puhua minkään eettisen sanaston mukaan kuin edes miesten / naisten oikeuksista, vaikka kyse on yhtä perustavanlaatuisista arvoista.
 
Sitä samaa mämmimäistä vellomista estetisoiduissa kuralähtökuopissa elämä oli tietysti 1980-luvullakin. Mentiin elokuviin tai avattiin tietokone, jotta avautuisi ikkuna viereiseen todellisuuteen - tai hypättiin junaan.

1.4. [1986] Olin lomalla. 25.3. Kuopioon aamujunalla. Seuraavana aamuna 5.05 junalla Viinijärvelle, liftasin Honkalammelle. Söin aamupuuroa epäluuloisten sivarien kanssa, juttelin uuden ATK-sivarin kaa, 10:30 lähti bussi, juoksin. Joensuussa uusia taloja, yo:lla uusi rakennus. Söin ruokalassa Akin kanssa, kiertelimme kaupungilla, Aki osti ruokaa, maksoi jopa G:n nakit. Kävelimme Noljakkaan, Aki katseli seinille, kun G sotki nakkeja mämmiin. Saunassakin. Yritimme elokuviin, täyttä "Out of Africaan". Torstaiaamuna Aki pesi pyykkiä, kahdeksi yo:lle syömään, käytiin Rantakylässä, adventisteja. Palatessa G löysi fillarin Pielisjoesta, ajoi sen kirjaston pihaan, Aki tunsi synnin värähtelyä, lohdutti itseään, että pyörä löytyy pihasta helpommin. 22.35-juna Siilinjärvelle, aamuyöllä kotona. Aamulla vanhemmat lähti Tunisiaan, vaikka jenkit ja Gaddafi tönivät toisiaan Libyan edustalla. Pyhät Sessuilla, pelattiin tietokoneella. Hain passia poliisiasemalta, viime hetkellä, sillä virkamiehet menevät lakkoon. Kaaos, antakaa minulle ansaitsemani kaaos! 
Paluu Tampereelle. Luin "Ruusun nimeä" junassa. Kämpällä järkytys: vieras haju. Pieniä muutoksia, kaappien ovia auki, vessassa uusi hammasharja, keittiössä kaksi likaista lasia. Uusi kämppis ilmestyi huoneestaan, Yrjö Alponen tai Alpo Yrjönen, opiskelee kansantaloustiedettä, arka mutta terävä, iso kattila, vaikka työntäisi päänsä siihen, syö pullaa ja juo teetä.  Minä: proosani on aforismeja, runoni sanaleikkejä, näytelmäni hokemia, osaan kirjoittaa enää otsikoita ja melko hyviä kritiikkejä. Minulla on silmää ja korvaa, vähemmän aivoja."