Vuonna kahdeksankuus (21.3.)

Keväällä 1986 pamahti Tsernobylissä ydinvoimala. Eipä se juuri ketään hetkauttanut. Luin tänään loppuun Rein Raudin "Täydellisen lauseen kuoleman" ja koko helvetin 1980-luku tuli vyöryen mieleen. Vaikka Raudin romantiikka on typerryttävän teinimäistä, on hänen otteensa 1980-lukuun yhtä järisyttävän rehellinen ja rehellisyyttä vaativa. "Miten nuoria" tarkoittaa: "MILLÄ TAVOIN VIATTOMIA". Ja hän vastaa siihen. Ja hän ei säästele ketään, ei itseäänkään. Osaisinpa minäkin. Tallinnassa kävin vasta 1989. Silloin vallankumous oli jo lähellä.

Mutta vuonna 1986 ei ollut vielä aavistustakaan siitä, miten nopeasti Eurooppa tulisi avautumaan, meilleKIN, jotka niin kaipasimme Suomesta pois.

Tampereen rokkielämän mullisti vuoden 1986 keväällä kaksi aivan erilaista instituutiota: Doris-yökerhon avaaminen ja Kumma Heppu & LAV -bändin esillenousu. Itse kävin harvoin Doriksessa eli Dorkalassa, vihasin sitä lähes yhtä paljon kuin siihen oli pakko uskoa illan viimeisenä toivona, ja erinäiset kerrat sieltä lähdettyä poljin kotiin tyytyväisenä vain siitä, että olen sentään se joka ei jää tyhjien toiveidensa kanssa valomerkkiin saakka. Mutta Kumma Heppu & LAV oli vallan toista. Se oli bändi, jonka musiikista välitty kaikki se alakuloinen runous, jota punkista oli jäänyt kaipaamaan. Se oli lupaus siitä, että 1980-luvun ei tarvitse koskaan päättyä. Sen lupauksen taisi Ari Närhi pitääkin.

Ja mekin teimme jotain, nimittäin lopulta sen merimieskabareen jota oli kuukausia harjoiteltu ja jonka rahoilla oli tarkoitus päästä Pariisiin. Ja päästiinkiin. Mutta se on ihan toinen, romaanin mittainen tarina.

Opintovuosieni eeppisin tapaus, sen sijaan, oli tuo kevään 1986 kabareejuhla 20.-21. maaliskuuta:

"21.3. [1986] Perjantai. Eilisaamuna leikkautin millin terällä loput karvat päästäni. Ihmiset tuijottavat. Pyörällä YOlle, kävellen YO-talolle. Kabareen harjoittelua, Hyppönen suuntaa valoja. Kävin TJRP-harjoituksissa, vain 10 ihmistä paikalla. Syömässä, 5:ltä kenraali. Hermoilua, venyi 7:ään, väkeä alkoi tulla, Pipana, Anne, Juha Lehtinen, Selleri+Mirja, Ulla Iltakoululainen joka ei tunnistanut kaljua G:tä. Kahdeksalta häädettiin TUFSA kokoushuoneesta, meikkaamaan. 9:ltä lavalle, kaikki meni nappiin, vaikka Riitta rasitti kaikkia, bändi joi olutta. Toinen puolisko myös ok, varsinkin Martin vitsit ja Päivin "Amsterdam". Tanssimaan loppuilta, "Hello, I love you, let me jump in your game." 

Jatkoille Pispalaan, kävelin TarjaMarin, Virpin, Tinken ja Hyppösen kanssa, ylistimme kuuta, söimme taloussuklaata ja viiniä, leikimme ulkomaalaisia. Talo oli täynnä meikäläisiä ja tuttujen tuttuja. Salaattia sormin, tanssia, pieni lipunmyyjä suuteli kaikki talon miespuoliset paitsi Frankin joka sammui. Billie Holiday, Miller, Lapparit, Prince isolla volyymilla aamuviiteen. Tuulevi väitti, että olin pikkujouluista lähdettäessä kieltäytynyt ajamasta taksilla, koska olen lilja. Anskulla meni lujaa, vippasi puolet talon viinoista ja tupakoista, kähmi jokaista naista, itki keittiössä, haastoi riitaa ja oksensi F:n takille. Ansku oli jonkun poikakaveri, mutta kukaan ei tiennyt kenen. Se sammui sen mattokäärön päälle jonka sisällä F nukkui. Aamuviideltä ekaan Paasikiventien bussiin, pakkaskylmä, nauroimme matkustajille: "Nuo ovat töihin menossa." Kävelin Lukonmäen kohdalta kotiin repun ja levykassin kanssa, palelin, linnut lauloi, aamu nousi kuin Kurosawan leffassa."