Matkalla Walesiin

Päivä 0, 28.6. 2026

Iltalento Helsingistä Lontooseen lähti kolme varttia myöhässä,  mutta oli niin pehmeä, että tuntui ansaitulta kolmetuntinen pilvien päällä. Helsinki-Vantaalla terminaalit olivat lähes tyhjillään, ei jonoja mihinkään. Vasta Heathrowilla turistimassat ympäröivät. Hieman jännitti millaisiin jonoihin kentällä joutuu uusien viisumimääräysten takia, vaan sekunneissa tuo virallinen osuus sujui, passiautomaatteja on iso rivi ja kaikki toimivat - päinvastoin kuin Suomessa. 

Paikallisjuna Elizabeth-linjalla on niin pitkä, että massat katoavat hetkeksi, tuuletus täydellinen ja 31 asteen helle hiipuu Lontoon pimentymisen myötä. Paddingtonin asemalla onkin jo äkkiä kaupungin keskellä, julkisivut soman pieniä ja kaikki niin tiheässä, että etäisyyksiä on vaikea arvioida etenkään kortteleittain. Kaduilla hyörii turisteista koostuva nuorisohelvetti, hohtava karaoke-riksa kurvaa autottomalle pääkadulle. Tämä teinitivoli olisi jo riittävä syy häipyä täältä aamunkoitteessa. Kaipa ne kaikki tulevat ulos vasta yöllä, kun hellepäivä helpottaa. 

Kävelen hotellille, se on 120 euron hintaluokkaa eli halvahko Lontoon asteikolla, etenkin näin keskellä kaikkea ja hyvin siistikin.. Vain tuuletus toimii heikosti eli ei juurikaan. 

Huomiselle luvataan enää 23c Lontooseen ja 21 Walesiin. Sinne suuntaan. Pitkään matkaa  suunniteltuani päätin, että täytyy nähdä Walesista muutakin kuin Snowdonian rinteet,  joten suuntaan aluksi pääkaupunki Cardiffiin ja vasta sieltä pohjoiseen nurkkaan Walesia.

Nollapäivänä ei tarvitse vielä muuta oppia kuin omasta itsestä tuttu helppous luovia öiseen metropoliin.

Päivä 1, 29.6.

Aamukävely Kensingtonissa, vihreää avaruutta verrattuna Westminsterin ahtauteen ja pönöttäviin julkisivuihin.

Juna Paddingtonilta Cardiffiin on likimain tyhjä, vaikka asemalla turistiruuhkat ovat melkoiset. Omassa vaunussani olisi 87 paikkaa,  mutta vain 8 ihmistä. Kärrymyyjä puhuu englantia niin nopeasti, etten tajua lainkaan, kun hän selittää syyn miksi ei voi "vielä" myydä olutta. Sitten hän kuitenkin myy ja sanoo "but don't tell the crew". Tämä on kai sitä brittihuumoria, joka on varattu yksistään turisteille.

Maisemat matkan varrella ovat taajamamaisen tylsiä. Perillä Cardiffissa mietin mikä järki muutenkaan oli tulla yöksi tänne. Kaupungin keskusta on kuin iso ostoskeskus kävelykatuineen. Kaikki kyltit ovat sentään ensiksi kymriksi, mikä riittää todisteeksi olla askeleen kauempana totutusta. Paikallisessa kirpparissa lukee fantasiahyllyn päällä "Dychymyg", mikä tarkoittaa "mielikuvitusta".

Toisen keskeisen sanan opin päivän Guardianista. Siinä analysoidaan uuden reformipuolueen yrityksiä kampittaa Walesin parlamentin eli Senedd'in toimintaa. Reformistien persuilu on niin kaoottista, että sen MPt eli MSt vastustavat omankin puolueen ehdotuksia, koska eivät tajua niiden sisältöä. Reformistien uhittelu johtuu siitä, että ensi kerran vuosisataan Labour ei olekaan enää hallitseva puolue Walesissa, vaan vasemmahkolainen itsenäisyyspuolue Plaid Cymru. Politiikan palikat ovat sekaisin kuin kymrin konsonantit.

Tänään hotellini on puolestaan scifistisen ruma kuin rakettijalusta ja tarkoitettu kai vain pikaisiin lähtöihin. Huoneeni on niin lähellä junarataa, että voisin järkyttää matkaajia suihkusta tullessa. Antaa vastinetta brittihuumorille? 

Illalla vaihtoehtoina paikallinen linna tai multiplex. Huomenna kohti sitä aidompaa (?) Walesia, kauaksi parlamentista.