Juhannusviikko on kesän ainoa oikea viikko, riippumatta säästä. Nyt sekin oli niin täydellinen, että keskellä savolaista maalaismaisemaa ihmisellä on sama haaste kuin utopiaa tutkiessa: testaammeko me utopiaa vai utopia meitä? Etenkin juhannusaattona lämpö ja valo olivat niin täydelliset, että yhtä hyvin olisi voinut heitellä jalokiviä järveen kuin jäädä valvomaan vielä auringon laskettua. Mikään maallinen ei tunnu tarpeeksi arvokkaalta sellaiseen hetkeen.
Eläimiä, hyttyset ja ensimmäiset paarmat mukaan lukien, oli juhannusviikon liikkeellä vilkkaammin kuin yleensä tässä osassa kesää. Jänis ja sen poikanen liikkuivat mökin lähellä, rastas teki ilmeisesti jo toisen pesinnän ensimmäisen jäätyä kesken toukokuussa (takaoven vieressä), kirjosieppo sai oman pesintänsä valmiiksi ja katosi yllättäen koko perhe, orava kierteli tontin reunoja aktiivisesti säksättäen kuin pehtori ikään. Juhannukseksi harvinaista oli sekin, että molemmilla naapurimökeillä oli väkeä. Mutta tänä(kään) vuonna emme edes yrittäneet osallistua ympäristön elämään ja kävellä tai meloa kylän kokolle.
Kesäkirjoista Natt och Dagin Susien leikki osoittautui juuri niin täydelliseksi lukuromaaniksi kuin odotettua. Romaanin loppuun päästessä on hölmistynyt olo, että tässäkö se kaikki taas oli. "Historiaa niin että hitaampia heikottaa", kuten ruotsalainen, ylivoimaisesti paras tv-historiasarja aikoinaan piti sloganinaan.
Toinen kesäkirja, Claire Northin uutuus Slow Gods oli genressään yhtä varma pettymys kuin N&D oli varma elämys. En ole erityisemmin pitänyt niistä Northin sf-kirjoista mitä aiemmin lukenut (The First Fifteen Lives... ja Touch), mutta arvosteluissa tätä uutta kehuttiin riittävästi avaruusoopperana, mikä harvinaisuutensa vuoksi pakotti kirjan tilaamiseen. Yhtä pakollisen 20 sivun jälkeen romaani jäi kesken. Kirjan vika on sama kuin Northin edellisissä: ei yritystäkään romaanin mittaiseen kerrontaan, vaan traagisen supersankarihahmon testaamista erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, vähän niin kuin teini spekuloisi aikuisen elämän vaatimia supervoimia. Tuloksena on paatoksellista YA-tauhkaa, jollaista North/Webb tehtailee muillakin tekijänimillä. Saa nähdä jaksaako kirjaan palata.
Vaikeinta juhannuksessa on paluu kaupunkiin, josta kesäaikaan puuttuvat vähätkin rutiinit, kun ei lapsen koulunkäynti ole arkea rytmittämässä. Liikennevälineet ovat ainoat täsmälliset kellokoneet kahden erilaisen kesänvieton välissä, maaseudun ja kaupungin. Siksi liikenteen pienetkin epävarmuudet sekoittavat kaiken... bussi Kuopioon oli myöhässä jo ennen siltatyömaan kohtaa ja lähestyimme Kuopiota miltei rinta rinnan sen junan kanssa johon meidän tuli ennättää... ja ainahan VR viimeistelee tällaisten matkojen mielikuvituksellisuuden jollain tapaa: tällä kertaa sillä että Pieksämäeltä Tampereelle vievän junan runkojärjestys oli käännetty nurin, vaunujen numerot eivät vastanneet ilmoitustaulujen tietoja ja junankin numero oli ties minkä asteroidin mukaan nimetty...
Kaupungissa vihreä ei näytä enää samalta, miltei tuntuu jo sellaiselta heinäkuulta, joka on kääntymässä elokuuksi ja syksyksi. Kaupungista puuttuvat lintujen suosimat tikapuut ja kukkien täyttämät portaikot – kaikki se mikä muuttaa tilan ajaksi.
Samaan aikaan aivan toisaalla: Kaltio on julkaissut Reijo Vallan raportin Helmivyön keväisestä seminaarista, jossa puhuttiin paljon genrejenkin nykytilanteesta. Kiitos Kaltio ja Reijo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti