Olipa omituinen viikko. Kuukausi ja jopa vuodenaikakin vaihtuivat kuin huomaamatta, ja itse vaihdoimme maakuntaa kahdesti. Sunnuntaina siirryimme eteläisestä Savosta koilliseen nurkkaan, jossa totuttelimme talvioloihin mökillä. Kaksistaan toimi sama metodi kuin yksin: tuvan sijaan lämmitetäänkin isolla sähköpatterilla kamaria ja samaan aikaan saunaa, jossa lämmitellään vähintään kaksi tuntia, jotta kamarissa nousee lämpö edes plussan puolelle, jolloin siellä voi sentään kääriytyä makuupussin sisälle.
Arktisen mökkeilyn ainoa yllätys oli tällä kertaa se, miten teräväksi kauppa oli hionut kairan terät. Ne näyttivät aivan samalta kuin ennen teroitusta (Tampereelta löytyi vain yksi kauppa joka moisia teroituksia suostui tekemään) mutta jo teriä kiinnittäessä sain kaksi sormea auki kuin olisi partaveitseä yrittänyt ruuvailla. Avanto porautui leikitellen, eipä jäätäkään ollut vielä kuin parikymmentä senttiä, vaikka salmessa se on yleensä paksumpaa tammikuussa.
Ostin kokeeksi pienen 2K watin pöytäpuhaltimen avuksi tuvan lämmittämiseen, mutta se tuntui aivan hyödyttömältä, en ymmärrä mihin se wattimäärä oikein kuluu, koska sen aikana ei kuitenkaan voi käynnistää edes leivänpaahdinta tai pääsulake naksahtaa päältä. Onneksi en ostanut isompaa "rakennuslämmitintä", joka näytti jykevämmältä... mutta antaako se samalla teholla kuitenkaan enemmän lämpöä, ei sillä olisi väliä, jos sekin pätkisi sulaketta.
Jo maanantaina oli tuvankin puolella mukavat 15 astetta uunin ansiosta. Tuvan lämmettyä kamarin voi sulkea ja päästää kylmenemään, taloudellisempaa on pitää lämpimänä vain tuvan puoli. Polttopuut olivat tosin päässeet kostumaan ja jäätymään vajassa, millaista en muista aiemmin nähneeni; ihan ne eivät pala niin hyvin tai herkästi kuin pitäisi, mikä hieman saattaa hidastaa uunin käyttöä. Onneksi mökkiä piiritti pahimmillaankin vain -12 pakkasastetta ja sekin laski keskiviikkoa kohti -8:aan.
Tiistai oli se omituisin ja juhlavin päivä, varsinainen syy maakuntamatkailuun. Varhaisella aamubussilla ajoin Kuopioon, jotta sain viimeinkin hoidettua kuolinpesän pois vastuultani asunnon oltua miltei vuoden käyttämättä. Koko prosessista voisi kirjoittaa melkoisen karihotakainen-tyyppisen "kansalaisuus on asukkaisuutta" -tarinan, missä pahista edustaa byrokratia ja suomalaista takapajuisuutta markkinavoimien mallijättömaaksi osoittautunut Kuopio. Samalla sain päätökseen senkin vastuun, mitä isäni kuolinpesän selvittäjänä oli jäänyt kontolleni.
Takaisin mökille lähtiessä ostin juhlan kunniaksi pullon kuohuviiniä, sekin matalaoktaanista, jotta viileähköissä mökkioloissakin pystyisimme jatkamaan tekstitöitä. Ihme kyllä, läppärit kestivät pitkät jäätävät jaksot kamarissa. Sauna lämmitettiin jälleen, ja paremmaltahan se tumma olut maistuu jäisellä terassilla hengähtäessä kuin kuohari. Ajattelin siinä, että enää koskaan minun ei tarvitse viipyä Kuopiossa sen kauempaa kuin kestää vaihtaa junasta paikallisbussiin.
Sellaista on maakunnallinen talvi.
Keskiviikkona matkasimme aamujunalla takaisin Tampereelle, jotta ehdimme Portin postitustalkoisiin, joita oletin lehden viimeiseksi sen 40-vuotisella taipaleella, mutta – ei lopultakaan yllättäen – lehti jatkaa sittenkin ilmestymistään vielä vuoden 2026. Ja hyvähän tämä asia on edes tammikuussa tietää, kun on lehteä julkaisevan yhdistyksen hallituksessa...
Heti Tampereelle palattua pakkanen alkoikin sitten kiristyä niin, että tuntui kuin olisi matkannut 300 km pohjoiseen eikä lounaaseen. Kylmyys on selvästi kulttuurinen tila eikä klimatologinen. Mökillä kävin yöllä huussissa ihan vain kalsareisillani kymmenenkin asteen pakkasessa. Kaupungissa moinen pakkaslukema tuntuu sietämättömältä paksuissakin tamineissa, saati -22 astetta, kuten tänä aamuna.
Mutta kun lauantaina kävimme Tampere-talossa Morricone-konsertissa, talo oli täpötäysi paksun tunnottomaksi topattua keskiluokkaa, joka jaksoi hirnahdella orkesterinjohtajan idioottimaisille vitseille ja koko tuon italialaisen tribuutti-orkesterin (Le Muse) halpahintaiselle glamourille, aivan kuin klassiset soittimet riittäisivät muuttamaan valkokangasväkivallan taiteeksi. Niin eteläisin kitsch ja pohjoisin junttikulttuuri löytävät toisensa hevosoopperan siivittämänä... ja todellisuudesta sen riittävät eristämään paksusti topatut päät ja lompakot...
Sellaista on citytalvi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti