Talvimökkeilyä 15.-18.11.

15.11. Lauantai. 

Kesämökki muuttui talvimökiksi kahdessa viikossa tai oikeastaan yhdessä perjantaissa, eilisessä.  Muutamasta pakkasasteesta on kiinni, että tupa lämpiää todella hitaasti. Tulin tänne puoli neljältä, jotta olisin perillä valoisan aikaan, ja aloitin poikkeuksellisesti isolla patterilla kamarin puolella, jotta edes siellä olisi lämmin. Nyt kello kuudelta ollaan 10 asteessa, mutta tuvan puolella on yhä asteet nollassa, koska takkamuuri lämpiää niin hitaasti, ja vaikka pienet ikkunapatterit ovat päällä. Omituista. Kaksi viikkoa sitten mökki lämpeni paljon nopeammin, ikään kuin muutamatkin plussamerkkiset asteet olisivat laadultaan erilainen lähtökohta (=syksy).

Tässä välissä olisin jäätynyt moneen kertaan ellei sauna lämpiäisi nopeammin kuin mikään mökissä. Tätä samaa peliä lämpötilojen kanssa oli mökkeily Kaakonkalliolla. Pidin siitä samoista syistä: istua jäätyneen salmen ääressä osana pimeyttä kun kaikki ympärillä näyttää ja kuulostaa kuolleelta.

Eikä Kuopion kuolinpesä ole vieläkään mennyt kaupaksi. Sen tyhjistä käänteistä saisi melkoisen tarinan. 

Tulin jälleen tänne Savoon pysäyttääkseni ajan osaltani, jotta en ole pelkästään Tampereen puolittaisen arjen, työtä simuloivan kirjoittelun armoilla, ja kirottuna tärkeimpänä dediksenä se heikko toivo, että rahat kuolinpesästä saamalla ei tarvitsisi enää "koskaan" ajatella rahaa eli säätiöiden almuja. Elää kuin flipperin kuula pajatsossa. 

Tämä täytyy lisätä, olenhan sähköputkimiehen poika: missään ei ole niin kiitollinen sähköstä kuin täällä missä se ratkaisee kohtuullisen mukavuuden jo kymmenessä kamarin lämpöasteessa. Kiitos tästä savolaisesta möķkihämäryydestä Saara ja Hanne, kiitos taksi-Jani joka olet pelastanut meidät täältä korvesta niin monet kerrat, kiitos Mänäri vaikka suljit nyt helkkari sunnuntait, kiitos kaikki se kunnallinen infra, joka ympäröi tuota  urheilunatsien elotonta savocityä.

Korona-aikaan hankimme tänne syksymakuupussit. Sen verran kriisivalmiuteen suostuttua pysyn aikuisten oikeasti lämpimänä tämän yön.

16.11. Sunnuntai 

Heräsin yöllä puoli neljältä, sää oli muuttunut, nyt asteen lämpimän puolelle kun tänne tullessa oli päivällä 3 pakkasastetta. Sammutin kamarin lämmöt ja siirsin ison patterin tupaan jossa oli jo +14. Tunnissa huoneiden lämmöt tasoittuivat. 

Tämä testitietous tuo mieleen sen kerran, kun vierailin Kuopion lähellä kanafarmilla (joskus 1991) ja farmari selitti että kanalassa ruokinnan ja lämmön kulujen välillä on selkeä tasapainoilu: mitä enemmän säästää lämmityksessä, sitä enemmän kanoja on ruokittava. 

Tässä lämpöminimiä testaavassa mökkeilyssä ei ole tavoitteena metsäläisen elämän simulointi, vaan sen tutkimus, miten vähästä lisätystä valosta ja lämmöstä löytyy tyytyväisyyden minimi. Kaksi lämpöastetta on niin valtava ero oleilun laadussa, että celsius-asteikko on todistetusti liian karkea ihmiselämään nähden. Asteskaala pitäisi olla ainakin viisi kertaa isompi. Siinä 90 astetta olisi miellyttävän oravanpesämäinen lämpötila.

Aamulla se olikin taas orava joka seinää kipeillessään rapisteli hereille, vartin yli kahdeksalta. 

Lumet ovat sulaneet, sataa koko aamupäivän vettä joka on yhtä kylmää kuin lumi olisi, tuuli pitää ilman jäätävänä. Hauska lohdutus: jos olisinkin lähtenyt mökkeilemään Muonioon, kuten oli vähän kutka, olisin kokenut siellä eilen jo 24 asteen pakkaset.

Eipä täälläkään tee mieli ulos. Suodatan järvivettä ruokaa varten, litra tulee helposti, mutta kahdesti olen tällaisella mökkireissulla saanut vatsan sekaisin filtterivedelläkin. Huomenna aion hakea lisää vettä, ruokaa, ja viiniä Nilsiästä. Tiistaina matkaan takaisin Kuopioon ja Tampereelle. 

Matkalukemisena on Tchaikovskyn Children of Memory, jonka kuvittelin lukeneeni jo aikoja sitten, sekä Todd Deckerin kirja sotaelokuvien musiikista, joka on syytä lukea viimeistäänkin nyt, kun kuvittelen tietäväni kaiken genrestä. Tällaisella säällä jaksaa niihinkin paneutua.

Kello kahdelta pakotan itseni puolen tunnin kävelylle. Sade ja tuulikin on lakannut, mittarissa +3, mutta soratie on yhä jäässä. Ketään ei näy, sehän tästä alueesta korven oloista tekee, vaikka virallisesti tämä voisi olla taajamaa, kaivos ja lentokenttä meluetäisyydellä. Tien varren asukkaista tiedän enemmän Ukko-hevosesta kuin lähimmistä naapureista. 

17.11. Maanantai

Yöllä satoi uuden lumen, näyttää tuhdilta kuin talvi, mutta kuusten suojassa on isot pälvet aivan vihreää. Orava herättää 8:40, kai hän on myöhässä hankien takia, katolta hänen käpälämäkeään ei enä kuule.

Hylkään Nilsiän suunnitelman, kun nälkä vie puolelta päivin Mänärille. Pitsauuni ei kuitenkaan lämpenee heidän uuden talviajoittelunsa maanantaipäivinä. Kauppa on apea, kauppias niin tyly kuin voi olla suoranaisesti loukkaamatta. Jos sisään tulisi oikea turisti, se ei toista kertaa tulisi. Ostan kallista einestä kuin vihreän rangaistuksen.

Salmesta sulivat jäät eilisessä sateessa ja tuulessa. Mökkipihassa vuodenaika on pelkkää odotusta, nuutuneita halkokasoja, mikään ei pyyhkiydy eikä luisu kesän suuntaan, kun marraskuuhun on päästy, ja siksi ihminenkin "avautuu kuin taivas talvipuissa". 

18.11. Tiistai

Yöllä taivas viimeinkin kirkastui, tähdet näkyivät vaikkei putoavana parvena. Orava herätti jo 7:25 eli juuri ennen kelloa. Pakkanen oli kiristynyt viiteen asteeseen, kaipa hän arveli lämmittelevänsä piippumuurin juuressa. 

Yksi tyyni pakkasyö ei riitä, että salmi jäätyisi uudelleen. Minulle on silti riittämiin arktista seikkailua taapertaa rapsahtelevaa kylätietä valtatien varteen, vartoilla pitkän linjan bussia jota keli ei toivottavasti haittaa. Pysäkiltä näkee kauemmas kuin muualta tällä kylällä. Kylä kasvaa ja kuihtuu niin kuin lompakko sesonkiyrittäjän housuissa. Sitten bussi jo tuleekin, täynnä hiljaisia savokarjalaisia. Niin kuin minä. Mutta minä pääsen Tampereelle.